United States or Uzbekistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Harlow'in vävyn Wladimir Wasiljevitsh Sletkin'in tunsin varsin hyvin. Hän oli orpo ja äitini kasvatti. Hänen isänsä oli ollut vähäinen virkamies, äitini asian-ajaja. Ensinnäkin pantiin poika kihlakunnan kouluun, tuli sitten hovin konttoriin, sen jälkeen kirjoitettiin hänet virkamieheksi kunnan makasinin hoidossa ja naitettiin vihdoin Martin Petrovitsh'in tyttären kanssa.
"Wladimir Wasiljevitsh!" sanoi päättävästi Eulampia kolmannen kerran, viskaten kauas luotaan heinät, joita oli käsissään pyöritellyt. "Minä lähden." Meidän katseemme kohtasivat toisiansa. "Minä lähden, Wladimir Wasiljevitsh!" toisti hän ja katosi pensaitten taa.
"Mutta kuulkaas Martin Petrovitsh!" yritin minä kerran panna vastaan. "Ivan Wasiljevitsh Synkkää ei ole koskaan ollutkaan, vaan Ivan Wasiljevitsh Julma on ollut. Synkäksi sanottiin suurta Wasili Wasiljevitsh'iä." "
Sletkin naurahti, ikäänkuin hyväksyen minun leikinlaskuani. "Eipä kukaan. Ensi alussa hän kärventeli partaansa kynttilässä, mutta nyt on päästänyt kasvamaan. Ja kaunis parta onkin!" "Wladimir Wasiljevitsh!" toisti Eulampia vaatimalla. "Wladimir Wasiljevitsh, kuuletteko?" Sletkin viittasi hänelle. "Vaatteet hänellä on päällä, kengät on jalassa", jatkoi Sletkin, "syöpi samaa kuin mekin.
Hän on Wladimir Wasiljevitsh, herra Sletkin, tilanomistaja, hovinherra, entäs sinä kukapas sinä olet?" Kauhea huuto keskeytti Souvenir'in puheen... Harlow oli vimmastunut. Kädet puristuivat nyrkkiin ja kohosivat, kasvot lensivät sinisiksi, vaahtoa kiehahti haljenneille huulille. Hän vapisi raivoissaan. "Kattoa! sinä sanoit" niin hän äänsi rämisevällä, rautaisella äänellään.
Ja milloin Martin Petrovitsh vaan haluaa lähteä ajelemaan jonnekin, niin ei hänen tarvitse muuta kuin pyytää meiltä hevosta. Emme me sitä häneltä kiellä. Pyhäpäivinä, jolloin hevosilla ei ole mitään työtä, vallan kernaasti!" "Wladimir Wasiljevitsh!" virkkoi Eulampia kumeasti, ikäänkuin kutsuen häntä pois, liikahtamatta kumminkaan paikaltansa.
Eulampia ei liikkunut. Tavallinen ylenkatseellinen hymy leijui hänen huulillansa ja hellyyttä vailla oli kauniiden silmien katse. "Mutta miksikäs te Wladimir Wasiljevitsh, möitte Martin Petrovitsh'in hevosen?" "Miksikö möimme hänen hevoisensa, niinkö? No mutta, ajatelkaahan toki: minnekäs siitä olisi ollut? Heiniä vaan söi ilmaiseksi. Talonpojalla se edes saattaa kyntää.
"Jos minun käsivarressani asuu siunaus", näin hän puheli, "niin Jumalanhan se on tahdosta." Ylpeä hän oli, ei kumminkaan voimistansa vaan arvostaan, syntyperästään, älystään. "Kanta-isä oli Ruostalainen, Harlus", niin hän vakuutteli. "Hän tuli Venäjälle silloin kuin maata hallitsi ruhtinas Ivan Wasiljevitsh Synkkä, katsopas, silloin jo!
Toisen kerran sattui äitini luona olemaan vieraana muuan korkea virkamies. Tämän teki mieli hieman pilkata Martin Petrovitsh'ia. Viimeksi mainittu rupesi jälleen kertomaan ruostalaisesta Harlus herrasta, joka oli tullut Venäjälle... "Abrahamin ja Isakin aikoina, niinkö?" keskeytti korkea herra. "Ei Abrahamin aikoina eikä Iisakinkaan, mutta suuren ruhtinaan Ivan Wasiljevitsh Julman aikana."