Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tällä kolauksella, jonka vaikutuksen hän tunsi, oli Wappu aina pelastanut itsensä päällekarkaajilta, sillä sitä he eivät kestäneet.
Hän otti esille kirjoituksen taskustansa. On pian vuosi siitä kun isäsi kuoli, ja jos et vuoden kuluessa ota minua, niin olet menettänyt ylimystalon. Wappu katseli häntä suurin silmin. Hän näytti paperin.
Wappu, joka juuri istui siinä kitkemässä ja kuuli Joosepin nimeä mainittavan, kuunteli pensas-aidan takana sanansaattajan kertomusta.
Hän on siis tuotava tänne käski Stromminger hänen pitää tulla heti paikalla! Wappu nauroi taas: Nyt hän olisi hyvä olemassa, vai kuinka Stromminger? Mene nyt ja ha'e häntä hautausmaalta! Ihmiset katselivat häntä hämmästyneinä. Onko hän kuollut? kysyi Stromminger. Niin on, kolme päivää sitten. Hän kuoli siihen suruun, johonka te olette syypää.
Wappu tunsi tummat silmät, mustan parran näki ystävällisiä tervehdyksiä ja kuuli hyräilemistä, samoin kuin kerran ennen, vuosia sitten, kun hän Sonneplattelta katsoi alas ja näki hänet vieraan kanssa siellä alla menevän ohitse silloin, kun hän vielä oli toivova, viatoin lapsi, jota isä ei vielä ollut kironnut eikä hyljännyt, ei ollut mikään murhaaja eikä murha-polttaja.
Katkeralla uhalla katsoi Wappu ylös pyhän äidin ja pojan kuviin, jotka vaativat aivan toisellaisia tunteita, vaativat sitä, joka oli mahdotointa. Heille hän ei enää suonut ainoatakaan hyvää sanaa; he pahoittivat hänen mieltänsä, samoin kuin lapsen mieltä pahoittaa vanhemmat, jotka siltä ovat suotta kieltäneet jonkun ilon.
Wappu nosti kätensä taivasta kohtaan sydämestänsä kiitollisna siitä että Jumala oli näyttänyt hänelle tämän tien, ja pyörryksissä, horjuen kävi hän tälle viimeiselle matkalleen, viimeisen voimansa avulla. Tunnin aikaa, joka mielestänsä oli ijankaikkisuuden pituinen, oli hän kulkenut lumisella polulla.
Hän etsi toisessa huoneessa, missä pyssy tavallisesti riippui, naula oli tyhjä. Wappu seisoi kuin halvautuneena. Hän ei tietänyt mitenkä hän taas tuli huoneesta ulos. Ovella täytyi hänen istahtaa penkille, jalat eivät häntä edemmäksi kannattaneet.
Niin, vasta yksinäisyydessä täällä ylhäällä oli hän oikein oppinut tuntemaan kuinka kallis-arvoinen tuommoinen uskollinen sydän oli, ja sitä hänen isänsä ei voinut häneltä riistää. Melkein iloisesti rupesi Wappu valmistaumaan kotimatkalle. Vapautettuna pelosta että hänen tarvitsisi elää isänsä kanssa yhdessä, ajatteli hän hiljaisella ilolla vanhan Luckardin riemua, kun kasvattinsa palajaisi.
Nyt Wappu näki isän seisovan huoneen ulkopuolella ja hänen vieressänsä erään kylän nuorista talollisista, Gellner-Vincentz, suuri kukkasvihko napin-lävessä. Se oli roteva, mustaverinen nuori mies, jonka Wappu lapsuudesta tunsi olevan kovan ja umpimielisen. Hän ei vielä ollut sanonut kellekään ihmiselle, paitsi Wapulle, hyvää sanaa. Wappua hän jo koulussa oli takaa ajanut rakkaudellaan.