United States or Georgia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä kumartui sivulle päin ja hän lankesi sen sijaan kaula maitokehloon ja jalat pullokoppaan. "Sinä olet juovuksissa, Engebretsen." "Niin," huokasi tämä autuaallisesti hymyillen. "Mene maata." "Minä makaan jo," sanoi tämä väsyneesti ja painoi kehloa rintaansa vasten. Matami otti hänen käsivarsillensa kuin lapsen ja pani hänen vuoteellensa.
Vanhus vaipui takaisi vuoteellensa tämä: "se vaan maksaisi" tuskautti häntä enemmän kuin mikään muu: mutta hän kokosi voimansa uudestaan antoi kuulua käheätä, koleata naurua, joka kuitenkin pian muuttui yskäksi. Tämän jotensakin tasaannuttua, sanoi hän voimalla, joka tyttöä kummastutti: nyt sinä menet Antti Elmerin luo ja pyydät häntä tulemaan tänne, ja se oitis kuuletkos?
"Hänen ei tarvitsisi kuolla; hänen lapsensa ei jäisi hyljätyksi". Hän vaipui vuoteellensa ja sulki silmänsä; "ei jäisi hyljätyksi". Hän ei ollut saanut unta siitä saakka, kun Roosa oli eilen ollut siellä; nyt voi hän nukkua.
Minulla ei ole kotia, anna se minulle; saat kaikki minulta, tuon saappaan ja rillit ja kaikki mitä tahdot minulla ei ole kotia, vaihetaan! Kuuletko? In vino veritas! Ja hurjasti pudisteltuaan päätänsä hän retkahti istualleen vuoteellensa ja heltyi itkemään. Tämä tämmöinen tapahtui Ollille oikeastaan jo toisen kerran. Ensi kerralla oli Heikki ottanut asian hyvin totiselta kannalta.
Pimeydestä, joka silloin vallitsi tuvassa, hiipivät nämä sanat hänen vuoteellensa, sirkkujen kimeä laulu niitä toisteli, ja tuuli, joka kaukaa kuului havumetsässä tohisevan, lennätti ne tuvan ikkunoille ja sitte ulos ympäristöön.
Hän oli ollut Tuomelassa pellavia lihtaamassa, ja se oli hänen heikolle ruumiillensa raskasta työtä. Väsyneenä hän vaipui vuoteellensa ja nukahti.
Näin keskusteli Antti-maisteri itseksensä, kunnes hän oli ehtinyt kotiansa. Hän heittäysi vuoteellensa, vaan yhä kaikui matami Raskin sanat hänen korvissansa, siksi kunnes hän vihdoin nukkui. Aamusella kun matami Rask tavallisuuden mukaan astui Antti-maisterin huoneesen, kohtasi häntä outo näky. Hän ei tahtonut uskoa silmiänsäkään. Antti-maisteri istui pöydän ääressä kirja edessänsä.
Tulivat he tupaan, edellä emäntä ja piika, viimeisenä Timo. Vuoteellensa riensi kohta piika, jupisten äkeästi itsekseen, mutta emäntä rakensi kerkeästi ehtoollisen miehellensä. Pöydälle pani hän reikäleipää, voita, naudan-murennusta ja suuria, kokonaisia perunoita; ja mieluisasti rupesi Timo atrioitsemaan. Mutta mielimurteisena, silmät kyynelissä, katseli häntä vaimo pöydän toisesta päästä.
Annettuaan äidille hänen lapsensa, oli Ellu, sanaakaan sanomatta ja kiitoksia odottamatta, laskeunut vuoteellensa, vetänyt peitteen päällensä ja samassa vaipunut jonkunlaiseen horrokseen, jossa hän väliin puheli outoja sanoja, joita ei kukaan ymmärtänyt, väliin taas säpsähteli tempoellen. Sitten oli hän ollut hetkisen aikaa levollisena, vaan alkanut jälleen hengittää hyvin raskaasti.
Aamulla hän aukaisi silmänsä, katsoi ympärilleen ja sanoi: »Hän ei ole vielä tullut tuo muhkea hyvä neito » Hely puhui katkonaisesti, sillä hänen henkeänsä näkyi ahdistavan. Hetken perästä hän istui vuoteellensa ja jatkoi taas: »Sanokaa viimeiset terveiset opettajattarelle hän on minun sisareni!» »Hän! Mennään heti häntä kutsumaan!» huudahti leski.