Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
"Murehditte veljeänne", pitkitti Kor; "pelkäätte yhä hänelle jotakin pahaa tapahtuneen?" Olin näet säilyttänyt salaisuuteni, enkä siitä päivästä saakka Stefanista sanaakaan virkkanut. Miten voinkaan muille kuin Jumalalle puhua siitä, mitä välillämme oli tapahtunut? "En tiedä tuleeko minun kertoa teille", sanoi hän tarttuen vapisevaan käteeni.
Siinä tapauksessa tiedän minä tehtäväni. Mutta Andreihan on Kosminin poika! Hänkö nousisi muitten mukana isäänsä vastaan? Se ei saa tapahtua! Jos Kosmin pysyy mahtavuudessaan, voipi poikansa ehkä nousta hänen perillisenään samaan mahtavuuteen ja minä sitten myöskin onnen kukkuloille. Ei, ei! Kuinka voinkaan tuollaista ajatella? Minäkö, katkerin orjuuden uhri, rupeaisin sitä puolustamaan?
CLEOPATRA. Kuin voinkaan uskoa jos kohta vannoit, Niin että jumaltenkin istuin järkkyi , Ett' olla voisit mun ja uskollinen, Kun Fulvialle olit uskoton. Oo, hullutusta, luottaa lörpän valaan, Mi vannoissa jo rikkuu! ANTONIUS. Kuningatar, CLEOPATRA. Ei, älä kaunistele lähtöäsi; Hyvästi sano vain ja mene. Taannoin Kun pyysit jäädä, silloin puhe tulvi, Ei mielessäkään lähtö.
En silloinkaan voinut kovasti tuomita, kun juopuneita vaimoja horjui ohitseni, jotka olisivat langenneet maahan, ell'en olisi auttanut heitä; sydämestäni surkuttelin heitä, niin oikein sydämestäni surkuttelin. Kuinka voinkaan soimata heitä, jos kurjuudesta ja saastaisuudesta, jossa elivät, pakenivat, voidakseen edes hetkeksi unhottaa ne.
Kun he olivat kahden, hän virkkoi kääntyen vaistomaisesti poispäin, sillä kuten näytti hän unohti, ettei toinen voinut hänen piirteitään tarkata: »Sinä olet napolittaren, Ionen, palveluksessa?» »Nykyisin olen», Nydia vastasi. »Onko hän niin kaunis kuin sanotaan?» »En tiedä. Kuinka voinkaan sellaista arvostella?» »Ah! Olisihan minun pitänyt muistaa. Mutta sinä voit kuulla, vaikket nähdä.
Ainakin hän valitti valittamistaan: Minä rakastin muoria äitinäni ja kun hän on poissa, mitä voinkaan tehdä, mitä toimittaa? Isäni kun suree myöskin, tuskin voimme kauan elääkään, pian kuolemme molemmat. Tuon pidin mahdottomana, sillä olin itse nähnyt, että katkeroidenkin aikojen läpi voipi elää. Sen kokemuksen toivoin Loviisankin saavan; mutta ei nyt ollut aikaa pitkiin mietteisiin.
Minusta on kuin en koskaan voisi päästä perille asti; kätkettynä vikojen alla, jotka ovat moittimishalu, laiskuus ja pikamielisyys, makaavat synnit: itsekkäisyys ja omarakkaus. Se ei ole tuo taikka tämä, joka on väärin, se on minä itse, joka teen väärin ja kuinka voinkaan tulla muutetuksi? Kenties voin sanani ja työni muuttaa, mutta kuka muuttaa minut itse?
Koski: Se voisi teille kertoa paljon, enempi kuin minä voinkaan. Olin tullut myöhään yöllä kotiin ikkunasta, niinkuin tavallisesti ja heittäytynyt vuoteelleni. Kuulin silloin oveani raotettavan ja ummistin silmäni.
Nuori kreivi Lichtenstein oli komea, solakka nuorukainen, tummaverinen kuin espanjalainen ja hänen silmänsä hehkuivat melkein yhtä tulisesti kuin Reginan. Hän lähestyi linnan nuorta emäntää horjuvin askelin, ja kuitenkin täytyi tämän luoda silmänsä maahan kreivin katseilta. Kuinka voinkaan kyllin kiittää taivasta näistä haavoistani sanoi hän jotka sallivat minun saada teidät hoitajakseni!
»Kuinka voinkaan kuvata tämän keskustelun, jota me molemmat viikkokausia olimme toivoneet, sillä kaikkihan oli niin kummallista, niin pimeää joku aika sitten. Sanoihan hän kyllä, että vika oli ainoastaan minussa. Niin, niin, se oli minussa, sillä minä pyysin mahdottomia ja surin sydämeni syntistä vaatimusta.
Päivän Sana
Muut Etsivät