Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Ei ollut voimaa enää huutaa apua. Hätä oli sanomaton. Kun kevät-aurinko kirkkaasti säteili vihreän ruohon peittämälle aholle, leivonen kauniisti liverteli korkealla sinisellä taivaalla ja koivut seisoivat tyyninä ja juhlallisina vihreässä kesäpuvussaan, niin silloin seisoi pienoinen joukko ihmisiä vihreällä hautausmaalla, avoimen haudan ympärillä.
Ne ovat mukavia, leveitä rataslaivoja, yksinomaan huviretkeilijöitä varten rakennetuita. Niiden alituisena tehtävänä on viiletellä pitkin Genevejärven pintaa paikasta paikkaan ja tarjota tilaisuutta vesillä vierimiseen. Yksi niistä saapuu juuri rantaan. Vihreän vaalea vesi helmeilee kuin samppanja laivan siipien alla. Ei ole Geneven vesi meikäläistä arkivettä.
Samoinkuin ruusu, joka viljelyksen kädestä vähitellen on saanut toisia muotoja ja toisia värejä, on kadottanut piikkinsä ja niiden sijaan saanut vaalean vihreän, tumman sammal-peitteen, niin vaikuttaa viljelys ihmiseenkin, muuttaen monissa polvissa itse tuon ulkomuodonkin.
Moni heistä, jotka silloin samalla paikalla puhuivat Suomen pelastuksesta, lepäsivät nyt vihreän turpeen alla, tietämättä sitä kohtaloa, jota kohtaan heidän isäinsä maa liikkui astuessaan Idän sotalaumoja vastaan. Joen puolisella kirkon veräjällä olivat pitäjän mahtavimmat talolliset koossa.
Yö teki armotta tuloansa. Vihreän kelmeällä taivaalla, puiden välissä, näkyi ikkunasta jo kimalteleva tähti... Sen nähtyänsä kapteeni muisti jonkun hämärän tunteen taistelustaan tähtien kanssa: »Onko Hanneksella syntiä sydämmellä?» Jolloin hän oli lyönyt rintaansa kumahtavan iskun, vannoen voittavansa, kun myrsky uudestaan mylvähtää!
Niinkuin näemme puunoksan kiinteän vihreän lehden tuulessa lepattavan ja maahan pudonneen, kuihtuneen lehden liikehtivän nopeasti, äkkiä myrskyn mukana kohouvan ylös ilmoihin sinne tänne, levotonna, rauhatonna, niinpä onnellisten ja toivovien rakkauskin on vielä kokematon lentoyrityksissään myrskyn raivo on silloin vain leikintekoa!
Mutta sydän, joka jo on elämän vihreän kevään kuluttanut, joka on toivoton, joka ei enää tunne kesää suonissaan, sellainen sydän on särkynyt ja se joutuu saman myrskytuulen heiteltäväksi, joka hellii vain veljiään. Silla ei ole tarjolla oksaa mihin tarttua, se ajelehtii paikasta paikkaan näin se kulkee myrskyn kynsissä, kunnes se on iäksi tomuksi muuttunut.
Miksen mennyt etelään, jonnekin päivänpaisteisille rinteille, missä mieli kuuluu keijuvan kesät talvet kuin pääsky iäti vihreän maan ja iäti sinisen taivaan välissä? Elämään eikä elävänä hautautumaan? Mitä minua Suomen surut, mitä minua muiden kärsimykset, kun en kuitenkaan voi ketään auttaa? Kun joulu on ohi, niin minä lähden! Mutta ei se päätös häntä päästänyt eikä vapauttanut.
Tänään kulkee se tänne, eilen kulki tuonne, ei kukaan tiedä, mikä on sen määrä ja mikä sen tarkoitus. Mutta meriheinäin metsä huojuu aina ja ilmojen latvat taipuvat aina tottelevaisina sen mukaan. Pohja kuumottaa totisen ruskeana läpi vihreän veden ja uhkaavana uppoo jyrkkäyksen rinne salaperäiseen syvyyteen.
Minua tultiin heti vastaan koko joukolla turhia kysymyksiä: mistä minä tulin, minne minä aivoin matkustaa, kuinka pitkäksi ajaksi kaupunkiin jään, jos tahdoin aterioida yksin vai seurassa, jos tahdoin vihreän, punaisen, valkoisen eli mustan huoneen? ensimmäisessä vai toisessa kerroksessa?
Päivän Sana
Muut Etsivät