Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Vaimo repäisi itsensä irti ja juoksi ulos portista, mutta koira oli hänen jälessänsä, puri ja haukkui ja Vigleif heitti tadikon hänen jälkeensä, jotta vaimo oli kaatumaisillaan. Hän pudotti sauvansa, vaan hyppien ja ontuen juoksi hän mäkiä alas niin että hietaa ja pieniä kiviä lensi hänen ympärillänsä, ja vasta kun ei hän enää kuullut koiraa takanansa, kaatui hän ja meni tainnoksiin.
Sinä olet kerran heittänyt äitini luotasi ja sentähden minä nyt tahdon heittää sinut". Vigleif tarttui häneen, mutta Anders piti sängyn tolpasta kiinni. "Jätä minut rauhaan, kuuletkos", sanoi hän. "Pois tyynyiltä vanhus, muuten saat piiskaa", huusi Vigleif, polki jalkaa ja löi nyrkkinsä sängyn tolppaan.
Hevonen on raivoissaan ja musertaa kaikki, mitä tielle joutaa. Naiset huutavat ja sulhanen juoksee ottamaan hevosta suitsista kiinni, mutta hän saa lyönnin piiskan varrella, joka tekee käden vallan hermottomaksi, eikä aikaakaan niin Vigleif on taas poissa huoneesta, heiluttaa lakkiansa ja huutaa: "Kiitoksia Eli hää-kutsumuksesta sekä minun että äidin puolesta".
Minä olen jo kolmekymmentä vuotta käynyt mykkänä odottamassa, isäsi oli liian heikko, hän ei voinut mitään tehdä. Veljesi olisi sen tehnyt, mutta hän otettiin minulta pois. Sun on nyt vuoro, Vigleif, etkä sinä ole kuiva oksa vihannassa puussa". "Mitä minun siis pitää tehdä?" kysyi Vigleif äkkiä, imettyään hetken aikaa huuliansa ja vastattuansa myönnyttävästi kaikkiin äidin sanoihin.
"Oh, Gunhild se kerran jutteli jotakin semmoista", sanoi hän. Marit nousi ja meni poikansa luo. "Oletko siitä puhunut kenellekään?" kysyi hän laskien kätensä hänen olkapäällensä ja katsellen hänen silmiinsä. "En kellekään ihmishengelle", vastasi Vigleif. "Kuuleppas, Vigleif, ainoa poikani", sanoi Marit, ja hän ikäänkuin kasvoi puhuessansa: "tahdotko luvata minulle yhden asian".
Eli kuunteli, hän kuuli askeleita joltakin, joka käveli, ja hän aikoi juuri hiipiä vuoteellensa jälleen, kun hirveä jyrinä kuului ja ovi kaatui tupahan ja Vigleif astui sen ylitse, ylpeänä kuin kuningas. "Suo anteeksi, sisar, että astun näin rohkeasti sisään vaan tahdotkos nyt antaa mulle olutta?" "Kyllä saat", vastasi Eli tyynesti, heitti hameen päällensä ja meni kellariin olutkannua täyttämään.
Marit sitä näki; vaan ei yksikään sielu saanut aavistaa mitä hänen sydämessänsä liikkui. Hän ehkä näytti vähän vanhemmalta kuin ennen ja astui raskaammin varsinkin vanhimman poikansa kuoltua. Vaan hänen kasvonsa olivat tyynet ja vartalonsa oli rotevampi kuin 50 vuoden vaimolta sopii odottaa. Kaksi lasta oli hänellä vielä luonansa, Eli ja Vigleif. Eli ei ollut siihen aikaan ollut kotona.
He eivät olleet saaneet ruokaa vielä. Mutta siinäpä Vigleif tuli mäkeä ylös. Hän näytti sellaiselta, joka on miehen tappanut, niin synkkä ja epäileväinen oli katsantonsa. Hiukset olivat pörröset ja kaulaliina sitomatta. Kun näki miehet pihalla, aikoi hän hiipiä niiden ohitse, mutta mietti tarkemmin ja meni suoraan heidän luo. "Missä on äitini?" kysyi hän.
Vigleif oli viimeinen, joka kotia lähti, ja hän oli juovuksissa. Hän oli noin tunnin aikaa etsinyt hevostansa, mutta se oli poissa. Joku miehistä oli ottanut hevosen ja lähtenyt sen kanssa kotiin, tehdäksensä kiusaa Vigleif'ille. Vigleif kiroili ja torui horjuessaan tietä myöten sateessa ja loassa.
"Mitä sinä tahdot nyt yön aikana?" kysyi Eli. "Minä tahdon olutta sinulta", vastasi Vigleif. "Minulla ei ole olutta sinulle nyt". Vigleif jyskytti ovea. "Avaa, kuuletkos! Minun on jano!" "Hys täällä on sairaita", kuiskasi Eli avaimen lävestä. "Sinä et saa olutta tänä yönä". "Hm!" kuului vaan, ja ulkopuolella oli hetkeksi ääneti.
Päivän Sana
Muut Etsivät