United States or Barbados ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Arvattavasti sängyssä", vastasi eräs mies, "sillä me emme ole saaneet märkää eikä kuivaa tänään". Tyttöjoukko nauroi. Vigleif ei vastannut mitään, juoksi vaan sisään ja tarttui hänen kamarinsa lukkoon. Marit oli kuullut jyskeen. Hän tunsi hyvin sekä askeleet että äänen. Hän nousi yht'äkkiä vuoteen vierestä, ojensi ruumiinsa vielä kerran suoraksi ja meni vakavin askelin laattian yli.
Kävellessään sen talon ohitse, jossa Eli asui, seisahtui hän hetkeksi, katsella tuijoitti kaikkiin ikkunoihin ja meni viimein sisään. Tuvan ovi oli lukossa. Hän otti linkusta kiinni ja jyskytti, jotta saranat narisivat, mutta kun ei tuo auttanut kolkutti hän ankarasti ovea. "Ken siellä on?" kysyi lempeä ääni sisäpuolelta. Se oli Elin. "Se on Vigleif, veljesi", vastasi karhea ääni ulkopuolella.
Marit seisoi aitaan nojautuneena ja katseli tätä. Hänen kasvonsa olivat yht'äkkiä käyneet totisiksi. "Tunsitko tämän akan, äiti?" kuuli hän jonkun takanansa lausuvan. Se oli Vigleif, joka seisoi siinä uuteliaana. "Tunsin", vastasi äiti lyhyesti ja meni sisään. Marit kulki talonsa suurten huoneitten läpi; vaan hän ei saanut mitään rauhaa.
"Sen tahdon", vastasi Vigleif. "Pidä muistissa mitä on tapahtunut minun ja Anders'in välillä, pidä se muistissa, Vigleif. Pojan käsi voi ulottua sinne, minne ei isän käsi ulottunut, eikä kaikki ole unohdettu, mikä on kätketty". Vigleif nyykäytti päätänsä. "Olen sen muistava", sanoi hän. "Hän heitti minut pois kuin leikkikalun, nyt varastaa hän talostani tyttären.
Vigleif horjui tuolille. Hän kävi istumaan, heitti lakin pöydälle ja pyyhki hien otsaltansa. Eli tuli takaisin ja ojensi hänelle kannun. "Missä on Baard?" kysyi Vigleif. "Hän on kauppamatkalla", vastasi Eli, joka oli istunut penkille vastapäätä veljeänsä. Vigleif joi. "Tahdon maata täällä tänä yönä", sanoi hän ja pani pois kannun. "Mutta minulla ei ole sinulle sänkyä", vastasi Eli. "So-o?
Ovessa kohtasi hän Vigleif'in. Tämä katseli häneen, mutta loi kohta jälleen alas silmänsä. Marit ei sanonut sanaakaan, vaan meni hänen ohitsensa, aukaisi oven omaan kamariinsa ja Vigleif seurasi häntä. Ovi suljettiin; äiti ja poika olivat kahden kesken. Marit katseli Vigleif'iä, mutta tämä ei uskaltanut vastata hänen silmäykseensä.
Hänellä ei ollut ketään, jolle olisi voinut puhua. Tyttärensä oli hän myynyt ja ajanut pois, poikansa, tuo ainoa joka olisi voinut saada hengellistä perintöä häneltä, oli kuollut, ja Vigleif ei, hän ei ollut veljensä kaltainen; hän oli lapsellinen ja ajattelematoin, hän osasi vaan tapella, kuin karhu, vaan ei pistää.
Tyttärensä rypistyttävät ylenkatseellisesti nenäänsä kun hänestä puhuvat, ja Marit, puhuessaan jonkun kanssa, ei koskaan heidän nimiänsä mainitse. Vigleif ei tiedä mistään, sillä hän kuljeskelee ulkona päiväkaudet tappeluksissa ja hullutuksissa, harmissaan siitä ett'ei hänellä ole suurempaa valtaa kotona kartanossa, kuin hänellä on.
Nöyränä hän ei taistelusta tullut. Hän oli melkein käynyt ankarammaksi ja astui vielä ylpeämmin kuin ennen kirkon permantoa myöten sunnuntaisin mustassa huivissaan. Hänellä oli vain yksi poika jälellä ja tämä oli Vigleif; mutta hän saikin nyt kaiken hänen rakkautensa.
Vigleif sai istua Gunhild'in kamarissa ja oppia kuinka voisi omenia varastaa tuomarin puutarhasta ja ajaa lampaat naapurin niitulle. Gunhild oli myös ollut avullisena kun hän laittoi linnunpelättimen, joka oli vaatetettu tuomarin rouvan näköiseksi, ja toimittanut että se tuli niin pystytetyksi, että se nähtiin tuomarin ikkunoista.