Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Nuori rouva nousi seisoalleen, pyyhkien hikeä otsaltaan ja leyhyttäen nenäliinalla viileyttä kasvoilleen. Mutta käsi vapisi ja liina vierähti lattialle. Nuori mies nousi nopeasti, otti liinan ylös ja ojensi sen rouvalle. Mutta hän ei ainoastaan ojentanut, vaan tarttui samalla hänen käteensä. Käsi värisi ja vääntelihe kuin tuskissaan kaksi suurta sinistä silmää katsoi häneen avuttomina.
Osaaottavaisesti kopeloi Tuomas pöhöttyneitä jalkoja ja käsiä. Hän tuli yhä enemmän vakuutetuksi, ettei isän elämän loppu mahda olla kaukana. Nuo turpuneet kasvot olivat jo valmiit kuoleman viimeistelylle. Melkein yht'aikaa vierähti vedet kumpaisenkin silmistä, ja sitten seurasi pitkä äänettömyys. Iltasella tahtoi sairas, että Tuomaalle laitettaisiin vuode samaan huoneeseen.
Jaana käveli, käveli ja pelkäsi, että toinen kenties ei väenvilinässä häntä tuntisikaan. Hän asettui sentähden katulyhdyn alle. Mutta siinä katsoivat kaikki häneen. Hän siirtyi takaisin seinävierelle seisomaan. Minuutit menivät, vierähti jo puolitunti. Jaana ei voinut ymmärtää ollenkaan. Olisiko nuori mies puijannut häntä?
Juosten joutuvi takaisin, pian pirttihin menevi; sanoi tuonne saatuansa, toimitteli tultuansa: "Kuulin mie mereltä itkun, poikki joen juorotuksen." Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas, pian pistihe pihalle, vierähti veräjän suuhun; siinä korvin kuunteleikse. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei ole itku lapsen itku eikä vaimojen valitus; itku on partasuun urohon, jouhileuan juorottama."
Tietysti neiti punastui ja kalpeni tuosta kauheasta tapauksesta, vaan uljas upseeri lankesi polvilleen, suuteli kenkää maailman pienintä ja sievintä kenkää, sanoi hän ja pisti sen hyvin nopsasti neidin jalkaan, ennen kuin kukaan osasi edes aavistaakaan, mitä oli tapahtunut. Sitä hetkeä eivät he milloinkaan unohuttaneet. Kyynel vierähti isoäidin silmästä.
Magnasta oli lukukausi ollut kuin lyhyt unelma, hänellä oli vielä niin paljon tekemättä, paljon semmoista, johon hän olisi tahtonut perehtyä. Mutta päivä vierähti toisensa jälkeen ja kevät-ilma herätti hänessä koti-ikävän, kaipuun maalle, missä valveutunut elonsuoni sykki voimakkaampana ja raikkaampana kuin täällä kaupungissa.
Rahalla on aina joku pimeä alkuperä, sanoi Hannes raskaasti huokaisten. Entä viinikauppa? Se on nyt minun. Hannes tuli vielä lähemmäksi äitiä ja osottaen sormella ylöspäin kysyi melkein kuiskaten: Ja kuka asuu tuolla? Ei vielä ketään asu. Miksi se siis on rakennettu? Mitä me ymmärsimme! Luulimme sinun ottavan Kertun kohta. Hanneksen vierähti suuri paino sydämmeltä ja koko maailma valkeni.
Hän painui vuoteelleen, kirkasta vettä ilmausi syviin silmäkuoppiin, ja suurina herneinä vierähti se vuoteelle, kun vanhus päätään kallisti. Syvältä näytti lähtevän ne tuskalliset huokaukset, joita hän kaikin voiminsa koetti pidättää, että ei ulos tullessaan synnyttäisi minkäänmoista ääntä.
Paiskaten poikaa korvalle hän lennätti pojan päästä ison hatun, joka vierähti maahan. Kääntyen sitten appensa puoleen änkytti hän vihasta vapisevalla äänellä: Minun mielestäni ei teillä ole mitään naurun aihetta. Ei oltaisi tässä tilassa, ellette olisi omaisuuttanne tuhlannut. Kenen on syy, että olette joutunut häviöön? Koko ilo oli kuin pois pyyhkäisty. Ei kukaan sanonut enää sanaakaan.
»Vai olet sinä minun virkaveljeni», lausui nyt Antti ystävällisellä äänellä kaikkien suureksi kummastukseksi. »Sopiihan sitä kaksikin pirua yhteen kirkkoon, arvelet kaiketi», virkkoi puolestaan ivallisesti tuntematon. »Vaikkapa niinkin», Antti tuohon vastasi, tarttui haarikkaansa ja tyhjensi sen. Ennenkuin hän sen kuitenkin pöydälle pani, vierähti haarikan pohjaan jotakin.
Päivän Sana
Muut Etsivät