Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Ja hän sai juosta tietänsä, vetämättä puoleensa enempää huomiota kuin muutkaan naiset, jotka, huolellisen uteliaisuuden taikka pelon ajamina, olivat liikkeellä, ja tiedustelivat tuon yleisen levottomuuden syytä taikkapa kenties hakivat ystäviä, joiden turvallisuudesta olivat huolissaan.
Vanha palvelija tuli aivan lähelle, kumartui hiukan isäntänsä puoleen ja piteli peiliä hänen edessänsä. Samassa me, jotka seisoimme ympärillä, henkeä vetämättä näimme kuolevan kasvojen ilmaisevan ihastusta, joka ei sallinut enää epäilykselle sijaa. Tuo aave, joka kaiken ikää oli häntä kiusannut. oli nyt kuolinhetkellä kumminkin kadonnut! Haararata N:o 4. Postivaunu.
Mustalle Marannalle oli kellonpuhe vastenmielistä, raksutuskin häiritsi häntä, ja kello jäi viimein kokonaan vetämättä, sillä Maranna sanoi, että hänellä oli kello päässään, ja ihmeellisen hyvästi se pitihin ryhtiään.
Jokohan olin pitänyt mitään kolinaa? Minä kuultelin henkeäni vetämättä ovella. En! Käytävässä ei kuulunut askeltakaan; Huoneessa yläpuolella oli kaikki hiljaa; ei hirnahdustakaan kuulunut mistään. Paitsi sitä, että olin lukinnut ja salvannut oveni, olin myös laahannut oven eteen vanhan puukirstun, jonka löysin sängyn alta. Ainoasti yksi mahdollisuus oli minulla jäljellä akkuna.
"Ja sitten lähden Kristianiaan syksyllä minä myin kaksi ruskoa Baardsen'ille siellä viime vuonna ja voitin summattomasti rahoja". "Vai sinä voitit?" vastasi Marit, kuunnellen häntä henkeänsä vetämättä. "Kahden vuoden päästä ai'on mennä naimiseen, näetkös, ja sinun kanssasi, Marit". "Vai niin". "Niin tahdon, mitä sinä siihen sanot?" kysyi mies, nousi ja lätkytti piiskalla.
Hän istui kädet ristissä, hartaana kuin kirkossa, kuunteli henkeä vetämättä jalojen tunteiden ja leimuavien intohimojen temmellystä, näki murheen murtavat voimat työssään, itki niin paljon kuin jaksoi ja väänsi aina välillä kuivaksi nenäliinansa.
Me puhelimme paljon minkä niistäkin, mutta aina hänen puheensa kiertyi Jumalan suureen rakkauteen, joka ihmeellisesti suo joka ihmiselle, mitä se tarvitsee. Kuuntelin häntä melkein henkeäni vetämättä. Hänen sanojaan en taaskaan kuunnellut paljon. Hänen äänensä pehmoista sointua, sitä minä vain kuuntelin, ja se olikin tällä kertaa soinnukkaampi kuin milloinkaan muulloin.
Uuden tuvan salvoksella veistellessään hän välistä on melkein varmasti kuulevinaan askelia metsäpolulta, näkevinään jonkun puitten välissä liikahtelevan. Hän lakkaa hakkaamasta, kuuntelee kuin vanki vainoojiaan, jäsentä liikauttamatta, henkeä vetämättä. Sunnuntaisin hän heitä varsinkin odottaa ja poistuu varmuuden vuoksi jo aamusta varhain metsään pyydyksilleen.
Wappu huusi alaspäin, niin että ilma kajahti kaikki kuuntelivat henkeään vetämättä ei mitään vastausta. Jooseppi missä olet? huusi hän äänellä semmoisella, kuin koko tuskistunut epätoivossa oleva ihmiskunta olisi yhtynyt tähän ainoaan huutoon, kaikki oli hiljaa. Hän ei vastaa hän on kuollut, nyyhkytti Wappu ja heittäysi epätoivossa maahan, nyt on kaikki lopussa!
Hämmästyneenä katsoo sitä melkein henkeä vetämättä, suuri ihmisjoukko ympärillä on ihan vaiti. Mutta kun vesipatsaiden karkelo on lakannut, räjähtävät ranskalaiset käsiään taputtamaan ja huutavat: »hyvä, hyvä!» Tätä tällaista huvitusta, tällaista joulu-iloa on täällä joka ilta. Päiväntasaajan maissa. Pariisi, 25 p:nä syysk.
Päivän Sana
Muut Etsivät