Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. lokakuuta 2025
Hän näppäsi kannelta, otti sen seinältä, vetäisi muutamia kertoja sen kieltä, sai siitä esiin jonkun virren nuotin. Ennenkuin hän ehti nukkua, alkoi korvaan kuulua jostain virren sävel. Merkillistä, kuinka häntä aina seuraa tuo veisuu Rajavaaralla, Kontolan Kokkomäellä ja nyt täällä. Ja mihin meneekään, aina tulevat vastaan nuo harmaat ja siniset... Veisuu kuului yhä selvemmin, tuli yhä lähemmä.
»No sehän oli kauhean hätäsessä tilassa, juuri niinkuin ryöväri ristin päällä. Vaan se meidän veisuu sen muutti kuin vedellä pesten ihan toisenlaiseksi. Sen kerrassaan näki, että nyt siitä on synti eronnut: se katseli niin kirkkaasti kuin taivaan enkeli. Vaan minä veisasinkin oikein kovasti ja likellä, että kuulisi sanat tarkkaan.»
Ja usein oli äiti näin puhunut: Eivät kyenneet isääsi jumalansa auttamaan. Ota sinä itsellesi toinen jumala, joka on voimakkaampi, ota Ruotsin Jumala. Se olikin mahtava Jumala, ja suuri oli sen huone, katto niin korkealla, että päätä huimasi, ja koreita kuvia täynnä; kullalle ja hopealle kiilsivät pappien puvut kynttiläkruunujen valossa, ja ihanasti helisivät veisuu ja soitto.
Sille hihitettiin jossain samalla taholla. Hss ... jatka, Lauri! Veisuu jatkui voitonvarmana nousten ja laskien pitkissä laineissa ikäänkuin tahtoen huuhtoa yli tämänkin huoneen. Suu kiinni, sanon minä! ja Lauri potkaisi jalallaan oveen, jolloin veisuu samassa lakkasi eikä sieltä seinän takaa kuulunut hiiskahdustakaan.
Joku kivi, joku kallion reuna, hirsikoko tai kaatunut puu nehän olivat ennen vanhaan olleet saarnastuoleja. Lavaa käyttivät vain papit; kun kansan miehet puhuivat, seisoivat he sen juurella. Hymisi virren veisuu vastaamme lähestyessämme. Sitä oli vakituinen »naiskööri» kannattamassa, mutta kaikki ottivat siihen osaa enemmän tai vähemmän.
»Ei ole Väinämöisen virsistä meille, nyt osataan jo paremmat. Toinen veisuu kaikuu jo Savon saloilla.» Näitäkö hän oli tahtonut opettaa, näillekö antaa uusia ihanteita. Yht'äkkiä herätti virsi hänen erityistä huomiotaan. Hän tapasi sydämensä omituisesti sykertymästä, yllätti itsensä joutuneena selittämättömän liikutuksen valtaan.
Virren veisuu oli lakannut, ja pappi saarnasi. Velhot ja tietäjät! ... kuuli hän Martti-papin saarnaavan... Kukistakaamme, kiinni ottakaamme! enempää ei Panu pysähtynyt kuulemaan.
Veisuu ei lakannut, ne tuskin kääntivät päätänsä Handolinin tullessa. Virsi sai kuin uutta virikettä ja voimaa ja koetti kuin omalla painollaan masentaa rauhanhäiritsijän. Handolin oli hengästynyt, huokui raskaasti, teki käsillään älyttömiä liikkeitä, niinkuin torjuen ympäriltään jotain, joka pyrki päälle. Virsi lakkasi viimeiseen värssyynsä. Päät pysyivät yhäkin jäykästi pois käännettyinä.
Ensin astui lukkari laulaen, sitte kuusi poikaa kantaen arkkua ja heidän jäljestänsä koko saattojoukko, kaikki laulaen, niin että se veisuu kuului neljänneksen päähän. Kun ruumis oli haudattu ja pojat olivat luoneet haudan täyteen, läksi koko ihmisjoukko kirkkoon, sillä siellä oli nuorin poika samalla vihittävä.
Tuli veräjä eteen, ja se pistihe veräjäpuiden välitse haka-aituuseen. Tuli toinen veräjä, ja se teki samalla lailla. Alkoi näkyä talon kattoja, ja se johdatti taloa kohti, mutta kun oli tullut kujalle, niin se katosi, ja tyttö arvasi, että se oli tahtonut hänet taloon menemään. Talosta kuului virren veisuu, ja hän pelkäsi sinne mennä, sillä hän pelkäsi ihmisiä.
Päivän Sana
Muut Etsivät