Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Syyslukukauden kuluessa opittiin kappelissa vähittäin tuntemaan hra Kehnolin'ia. Eräässä herrasseurassa annettiin nuoresta tulokkaasta lausuntoja. Siveä ja nöyrä nuorukainen, tunnusti herra kirkkoherra. On osaavinaan uusia veisuja, muistutti herra kanttori. Muistaa koko almanakan ulkoa, tiesi herra henkiherra. Nöyrä kuin piiska, sydämellinen kuin nainen, naurahti herra nimismies.
Sitte asettausi hän kauniin pianinon eteen, antaen äänensä helähdellä tuossa korkeassa huoneessa ja siten ilahuttaen kummiukkoaan hänen lempilauluillaan. Miten toisin olikaan täällä kuin kotona. Siellä äiti ei tahtonut kuulla koskaan muita kuin Siionin veisuja, tai mahdollisesti jonkun virren, isä taasen ei ymmärtänyt musiikista mitään.
Oli suoja ilma, lumi nuoskaa, ja poika märkä kuin kuikka kiireestä kantapäähän, korvatkin lunta täynnä. Hänet oli löydetty syvältä lumihangesta, jonne toiset yhtä viisaat olivat hänet haudanneet. Paraillaan vetivät sielumessuja, kun pelastus saapui onneksi niin aikaseen, ettei veisuja vielä tarvittu.
Usein nuoret laulua oppineet pojat ja tytöt lauloivat yhteisesti suuria, koreita veisuja, joita tuskin sai kuulla kaupungissakaan. Vanhat miehet ja vaimot kävivät perheineen illoilla toistensa tykönä; kussa heitä ravittiin talonpoikaisella rualla ja aika vietettiin iloisilla ja ystävällisillä puheilla.
»Pahaako? kah, poikaseni, ovathan ne pakanoita, tai juutalaisia, tai muhamettilaisia kumminkin, eivätkä he palvele Neitsyt Maariaa eikä pyhimyksiä», hän risti silmiään, »vaan varastavat, mihin vain näpit ylettyvät, ja laulavat veisuja ja povaavat», sanoi taas Cunningham.
"Lienee taas niitä Heinosen arkkiveisuja, joutavia renkutuksia", virkkoi emäntä. "Ei tuo mahda olla Sipillankaan ennustus", arveli mummo. "Ei ole veisuja eikä virsiä, eikä ole Sipiloita eikä Sapiloita", kirkaisi Heikki. "Mikäs se sitten on?" "No se on semmoista, jossa minäkin olen". Tuota nyt ei kukaan ymmärtänyt. "Missäs sinä sitten luulet olevasi?" kysyi vihdoin ukko Heiskanen.
Minä ratsastin teidän pimeään, synkkään kaupunkiin, te tulitte minua vastaan pitkissä rivissä, kantaen raamatun kuvia päänne päällä, kuvia murhasta, tulesta ja rovioista; te hieroitte äänettömiä soittimia, te lauloitte kolkkoja veisuja oi, antakaa minun mennä jälleen kotia Franskaan!
Ja sitten hän lauloi erään noista renkutuksista, jossa sanotaan, että ei tiedetä rakkauden tulosta muuta, kuin että se tulee kenenkään lähettämättä, kenenkään tietämättä, vaan että se kumminkin sytyttää itsekutakin ihmistä ilmituleen... "Jumala varjelkoon, Elina, minkälaisia veisuja sinä laulat!" "Niinkö vai?
Milloin oli iltakirkko, tuli hän kouluun vasta loppurukouksen ajaksi, kokosi nuo pienokaiset ympärilleen ja antoi heidän laulaa pieniä hengellisiä veisuja, niinkuin "Herra kaitse pientä laumaamme", "Sinun kunniakses veisaamme" ja "Pyhäkoulua minä rakastan". Noiden pienten äänet soivat Annan mielestä niin sulavasti ja hän tunsi usein kyynelten kohoovan silmiinsä sitä kuullessaan.
Kirjoittelin sonetteja ja veisuja: kirjoittelinpa melkeen kaikesta mitä löytyy taivaassa ja maan päällä.
Päivän Sana
Muut Etsivät