Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Kun vaaliruhtinas Mühlbergin tappelussa oli joutunut keisari Kaarle V:n vangiksi, johtui keisarille Luukas Kranach mieleen ja hän kutsutti maalarin luokseen leiriin. Hän tarttui vapisevan ukon käteen ystävällisesti ja vei hänet tuolille istumaan: "Tervetullut, vanhus!" sanoi keisari Kaarle.
Minä en ole sama mies, kuin minä olin. Minä en tahdo olla se mies, jona varmaan olisin ollut ilman tätä yhtymistä. Miksi näytät minulle tätä, jollei minulla ole yhtään toivoa!" Tämä oli ensimäinen kerta, jolloin käsi näytti vapisevan. "Hyvä henki", jatkoi hän, langeten maahan sen eteen: "Sinä pidät minun puoltani ja säälit minua.
Pian oli hän kuulevinansa sisältä hiljaista, pelonalaista liikuntaa, joka ikäänkuin tuntui vapisevan pelosta että sitä kuultaisiin. Silloin d'Artagnan lakkasi kolkuttamasta ja pyysi äänellä, jossa oli niin paljo levottomuutta ja lupauksia, kauhua ja mielistelyä, että se oli omansa rauhoittamaan vaikka mitenkin pelästynyttä.
Myrsky kiihtyi yhä yöllä ja raivosi kauheasti vapisevan mökin ympärillä, summattoman suuret luminietokset irtautuivat maasta ja pyryelivät myrskyssä, niin että taivas ja maa katosi äärettömään sumuun. Mutta Kari ei siitä välittänyt, hän vaan veisasi, ja hänen äänensä oli ihmeellisen sointuvaa, vaikka huoneessa ei kuulunut hiiskaustakaan, se tuntui vaan niin Karin omasta mielestä.
Mayer Anshelm kääntyi kauhistuksissaan tuon pienen tytön puoleen ja hän laski vapisevan kätensä hänen olkapäälleen. "Gudula!" sanoi hän sydämmensä ahdistuksessa, "minkätähden äiti ei minulle vastaa? Gudula! mikä äidille on tullut?" "Hän on sairas, Mayer Anshelm, hän on hyvin sairas", vastasi pieni tyttö itkusilmin.
Tämä muisto on eräs sana, on voimakas nimi; pelolla ja rakkaudella Suomen kansa pakanuuden synkkinä aikoina mainitsi tuota sanaa, ja vielä tänäkin päivänä mainitaan sitä samoilla, mutta kuitenkin kristin-opin valon jalostuttamilla tunteilla; usein luulen tätä sanaa kuulevani ukkosen jyminässä, kun se vaeltaa vapisevan maan ylitse, ja myöskin tuulen vienossa leyhkässä, joka lohduttaa ja virkistyttää luontoa; tuo sana, tuo nimi on Jumala!
Hänet, Sakris Kukkelmanin! Ei, sehän oli mahdotonta! Rampa tallusteli lähemmäksi, aivan Nelman eteen. Katsellakseen häntä. Ja äännähti hiljaisella, narisevalla äänellä: Mikä tämä on? Eihän ... ei tämä ole tosi... Minä tahdon kosketella sinua, Nelma! Kukkelman ojensi pitkän ja vapisevan kouransa. Nelma sanoi: Menkää nyt vain pois, Kukkelman. Te hassuttelette.
Jaksa parhaiten Siunatessa Luojan! "Ja tämän laulettuaan laski vanhus lapsen hiljaa ja varovasti peitetyynylle ja mumisi, pannen kuivettuneen, vapisevan kätensä sen otsalle, ymmärtämättömiä sanoja, mutta hänen ihan kirkastunut muotonsa osoitti selvästi, että hän rukoili. Sitten vaipui hänen päänsä tyynyille ja juuri kun imettäjä vei pois lapsen, huokasi hän syvään. Hän oli kuollut!"
Silloin tämä punastui ja ojensi hänelle vapisevan kätensä. "Rooman prefekti", sanoi tämä, "Antonina kiittää sinua sydämestään. "Sinä olet tehnyt Belisariukselle ja keisarille suuren palveluksen. "Olkaamme ystäviä." Ihmetellen katseli Prokopius, joka oli jäänyt telttaan, tätä kohtausta. "Odysseukseni taikoo itse Kirkenkin", ajatteli hän.
Nyt kääntyi kuningas vapisevan tytön puoleen, tarttui hänen käteensä ja katsoi häntä terävästi silmiin. Neitini, sanoi hän ankarasti, kerrotaan, että kun pimeyden ruhtinas tahtoo saada maan päällä aikaan jotakin oikein mustaa ilkityötä, lähettää hän sinne käskyläisensä valon enkeleiksi puettuina. Mitä on minun teistä ajatteleminen?
Päivän Sana
Muut Etsivät