United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän sanoi: "Nouse ylös, vanhus! Sinä saat nähdä, että minä tulen osoittamaan armoa herrallesi ja että minulla ei suinkaan ole mitään pahaa sydämmessä häntä vastaan." Tämän sanottuaan pyysi hän Luukas Kranach'ia hoviinsa ja tarjosi hänelle olopaikan siellä loppu-ijäksensä, mutta Kranach ei tyytynyt siihen, pyysi ainoastaan lupaa saadakseen seurata onnetonta herraansa vankihuoneesen.
Vaan kun tämä, hämmästyneenä tuosta suuresta lahjasta, ei tahtonut ottaa sitä vastaan ja Luteruksen vaimosta ei näyttänyt tämä miehensä päätös olevan mieleen, sanoi Luterus: "Minä en tarvitse ensinkään kultapikaria! Katso tuossa, vie se kultasepälle! Minkä hän siitä antaa, on sinun!" Luukas Kranach ja keisari Kaarle V.
Keisari pitkitti: "Minulla on huoneessani Mecheln'issä pieni taulu, joka myös on sinun maalaamasi. Se on minun itseni kuva. Se taulu miellyttää minua kaikkia enimmän kuin mitkään muut taulut. Sanoppa, kuinka vanha olin silloin kuin maalasit tämän kuvani." "Teidän majesteettinne", vastasi Luukas Kranach, "oli silloin kahdeksan vuoden vanha. Minä muistan sen kuin eilisen päivän.
Luukas Kranach oli Saksanmaan suurimpia maalareita kuudennentoista vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla. Mutta hän ei ollut ainoastaan suuri maalari, vaan myöskin terävä-järkinen ja jalo-sydämminen mies.
Vanha Luukas Kranach lankesi silloin polvilleen monarkin eteen ja rukoili kyynelsilmin ruhtinaallisen ystävänsä vapauttamista.
Palattuansa isänmaahansa kutsui vaaliruhtinas hänet hoviinsa Wittenberg'issä ja määräsi hänet sen kaupungin pormestariksi. Heti pääsi Luukas Kranach rakastettuin omaisuuksiensa ja hyväsydämmisyytensä tähden ruhtinaan erinomaiseen suosioon ja kohta oli hän hänen uskollisin ystävänsä.
Mestari Kranach ei kuitenkaan ottanut niistä enempää kuin mitä kahdella sormella voi nostaa. Tämä mainio maalari jätti pormestari-ammattinsa ja antautui kokonaan toveruutta pitämään vangitulle ruhtinaalleen, jonka surullisia päiviä hän koetti lievittää. Katkerimpia koetushetkiä molemmille ystäville oli se hetki, jolloin tuotiin sanoma vaaliruhtinaan kuoleman tuomiosta.
Kun vaaliruhtinas Mühlbergin tappelussa oli joutunut keisari Kaarle V:n vangiksi, johtui keisarille Luukas Kranach mieleen ja hän kutsutti maalarin luokseen leiriin. Hän tarttui vapisevan ukon käteen ystävällisesti ja vei hänet tuolille istumaan: "Tervetullut, vanhus!" sanoi keisari Kaarle.
Hänen lapsuudestaan ei paljon tunneta, vaan tiedetään kumminkin, että hän jo aikaiseen osoitti suurta ahkeruutta ja omisti hyvät tiedot ei ainoastaan taiteessaan vaan myöskin monessa muussa asiassa. Luukas Kranach oli yhdeksäntoista vuotinen, kun Saksin vaaliruhtinas Johan Fredrik tuli hänet tuntemaan ja otti hänen mukaansa ulkomaan matkalle.
"Sinun ruhtinaasi lahjoitti minulle Spejerin valtiopäivillä oivallisesti maalatun taulun, joka kuuluu olevan sinun käsialaasi. Sentähden kuultuani nyt, että olit vielä tässä kaupungissa, halusin minä nähdä sinua ja olen nyt iloinen siitä kun tulit luokseni." Luukas Kranach kumarsi ja kiitti keisaria hänen armollisesta huomiostaan ja muistamisestaan.