Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Silmänräpäyksessä nousi Rietrikki tuolilta, viittasi eräälle palvelialle päästää uudet vieraat sisälle ja riensi heitä vastaan korkealla ilohuudolla, kun tunsi heissä vanhat vanhempansa ja enonsa Konradin. Hän lensi äitinsä kaulaan, halasi ilokyynelissä isäänsä ja vanhaa enoansa ja näytti varsin unohtaneen, mikä korkea vieras oli huonessaan.
Kiitoksia, kiitoksia, sinä et ole paha!" Laila juoksi raamatun kanssa ulos aittaan, jossa tapasi vanhempansa. "Katsokaa," huusi hän, "minä olen saanut suuren kirjan, raamatun, jossa on monta kuvaa." "Lapsi," sanoi Laagje, "kuka sinulle sen on antanut?" "Inkeri, kauppiaan sisar, antoi sen minulle." "Ilmaiseksiko?" "Aivan ilmaiseksi." "Sinun pitää viedä se hänelle takaisin."
Toinen tyttäristä oli tullut kihlatuksi eräälle ylioppilaalle ja nyt olivat sekä ylioppilas että hänen vanhempansa käymässä kartanossa. Heidän piti jäädä sinne muutamaksi viikoksi.
Hän oli nyt tehnyt sekä itsensä että vanhempansa kerrassaan tyhjäksi rahalta. Kaikilla kolmella heillä ei ollut muuta kuin kapteenin pieni eläkeraha toimeentulon piteiksi. Rudolf oli vähää ennen vararikkoaan käynyt lankonsa luona, joka oli huostaansa ottanut vaimonsa äsken saadun perinnön.
Ei tänne ketään oteta, sanoi muori. Pahaksi onnekseen selitti Kukkelman, että tyttö oli orpo, koska hänen vanhempansa oli ammuttu vallankumouksessa. Punaiset vanhemmat siis. Nyt saatte laputtaa täältä ... ja joutuin! huudahti muori. Se ei käy laatuun! vastasi Sakris. Luonnollisesti saattoi maalaismuori epäillä Nelmassa jotain. Mutta mitä hänessä oikeastaan oli epäilemistä?
Sepä olikin oikein hyvä poika. Mutta missä sinä nyt olet, kun noin hienoissa kävelet? Olen rehtori Mellilän kasvattipoika. Tosiaankin! Onpa sinua onni potkaissut. Niin kai on, vastasi Joju huoaten. Tästä portista minun täytyy mennä. Hyvästi, Veitikka. Joju jäi kadulle. Hän oli nyt aivan lähellä Albertinkatua, missä hänen vanhempansa asuivat, ja oi, kuinka hän halasi mennä tuohon huonoon kotiinsa.
Hänen elämänsä oli ollut kova. Hänen vanhempansa olivat olleet kauhean köyhät. Naimisensa kautta hän ei päässyt paljoa varakkaammaksi. Aina oli hän tehnyt työtä kedoilla, oli kuokkinut ja kitkenyt ja korjannut sadon, oli kantanut puita ja ajanut aasia sekä aina noussut päivän noustessa. Hän oli kokenut tautia ja kurjuutta ja kaikki tämän maailman vammat.
Hän turvautui palvelustalonsa tyttäreen, Miinaan, joka alkoi olla aikaihminen, juuri rippikoulun käynyt. Mutta Miinakin häntä väisteli, ehkä sentähden, että hänen vanhempansa olivat varoittaneet ottamasta oppia Laaran puheista ja käytöksestä, ne kun menivät heidän mielestään usein kovin arkipäiväisiksi.
Ketään ei saa ajaa pois siitä paikkakunnasta, missä hänen vanhempansa ovat haudattuina, siellä hän on enemmän kuin kotonansa; ja seiskoon noissa kirjoissa hän osoitti nidottuun asetuskokoukseen vaikka tuhannen tuhatta kertaa enemmän ja toisin, niin laatuun se ei käy ettekä te sitä voi pakoittaa".
Niin rakentui taas entinen ystävyys lasten välillä, ja jo huomenna tulivat Niemimäkelän lapset Lukulaan, jossa heitä otti hyvästi vastaan sekä Iikka että hänen vanhempansa. Yhdestä suusta kokivat Niemimäkelän lapset selittää, ett'ei heidän isänsä eikä äitinsä olleet enää Iikalle vihaiset, ja että he olivat luvanneet Iikan käydä heillä niinkuin ennenkin.
Päivän Sana
Muut Etsivät