Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Kohtaus Johanneksen kanssa näytti hänestä oudolta ja ihmeellisen kehoittavalta; tuo vaalea hahmo, käärittynä illan hämärään ja kirkastettuna tähtien loistolla, nuo samalla sekä yksinkertaiset että mahtavat sanat, jotka Johannes lausui, tuo käsittämätön, unelmantapainen, mikä leijaili hänen ympärillään, kaikki oli rajusti vallannut Sauluksen.
Kaikki kolme synkkinä ja hämillään, he eivät tahtoneet toisilleen ilmaista, mitä heidän sydämissään liikkui. He tiesivät hyvin, etteivät olisi voineet muusta puhua, siihen määrin tuo ikävä ajatus oli vallannut heidän mielensä, ja heistä oli parempi olla alakuloisesti vaiti kuin kosketella tätä kiusallista kysymystä.
Häntä kantoivat hänen uskollisimmat orjansa, joita hän kaikissa salaisissa hankkeissaan oli käyttänyt, ja mukavasti kantotuolissaan lojuen ja sydämensä rauhallisia lyöntejä kuunnellen hän nautti jo edeltäpäin suorittamastaan kostosta ja siitä lemmestä, jonka hän jo oli vallannut.
Täytyy panna alttiiksi itsensä ja kaikki muutkin ja pysyä yhdessä, oikein yhdessä tuossa vajoavassa laivassa aivan viimeiseen silmänräpäykseen asti. Ja sitte ihana maailma, jää hyvästi! Sellainen alttiuden tunne oli vallannut meidät kaikki ja pakenemisen aikeet olivat jo aikoja sitte jätetyt. Me kuljimme vaan kuolinvuoteelta kuolinvuoteelle, eikä tohtori Bresserkään enää meitä tästä estänyt.
Juuri se oli hänet niin vallannut se vastustamaton välittömyys, joka virtasi hänen sävelistään hänen hymyilynsä, joka oli valoisa kuin auringonnousu tuntureilla, hänen olemuksensa runollisuus, raikas, iloinen, tenhoisa kuin paimensävelmä.
Turhaan huusivat äsken tulleet heitä seisahtumaan, pakolaisia ei voinut pidättää; kauhea, voittamaton pelko oli heidät yht'äkkiä kokonaan vallannut.
Ne jääkärit, jotka kuulivat hänen kysymyksensä, nauroivat salaa ja vanha soturi sanoi: "Se on luotien musiikkia, poikaseni. Mitä pidät siitä?" Kyösti ei vastannut tähän. Kummallinen tunne oli vallannut hänen. Hänestä oli kuin tuo pitkä, kestävä ääni olisi muodostunut kähiseviksi kärmeiksi, jotka yhä lähenivät. Hänen sydämensä supistui.
Ei saanut kuitenkaan ajatuksiaan siihen kiintymään. »Mutta huomenna minä aloitan enkä anna minkään häiritä itseäni». Häntä harmitti jokin. Hän nakkasi viimeiset vaatteet luotaan ja iski päänsä syvälle tyynyyn. Vasta aamupuoleen yötä oli Elli saanut unta silmiinsä. Hänet oli vallannut hermostus, jota hän muuten ei tuntenut.
Hän ajoi alas, sitten ylös alas ja taas ylös siirtyi toiseen sarkaan alas, ylös yhä kiirehtäen hevosia, niin että ne alkoivat höyrytä ja kuorskahdella. Niinkuin hänellä olisi ollut hengen hätä sekottaa kosteaan, vastaanottavaan multaan tuo ääretön apeus, joka hänet oli niin odottamatta vallannut. Mutta sitten hänen täytyi pysäyttää hän ei olisi voinut ajaa enää askeltakaan eteenpäin.
Oliko siis todellakin tämä rakkaus, joka niin petollisesti oli hänet vallannut, oliko se todellakin noita yleviä tositunteita, joista hän lapsuudestaan asti oli uneksinut ja joidenka tähden, kuten Mimmi lapsellisella tavallaan sanoi, saattoi katumatta uhrata kaikki?
Päivän Sana
Muut Etsivät