Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. lokakuuta 2025
Nyt Juken hartiat vetäytyivät enemmän kalttoon, suu enemmän väärään ja pää enemmän taakse päin kekalleen, käyskellessä kotinsa tienoilla kertoillen työmiehilleen miten häntä pidetään miehenä tuolla muussa maailmassa ja näytellen työmiehille sitä velkakirjapakkaa ja vakuutteli: »Minä isäntä olen, minä sitä isäntä olen.» Nyt sai Jukke asian nimeä kyläilemiseen.
"Enhän tokikaan; milläs sitten Rusko kärpäsiä huiskisi tulevana kesänä . Kyllä minä jouhia saan, kun ma käyn ensipyhänä kirkolla", vakuutteli emäntä. Kun hän kirkolta palasi, oli hänellä aika kääry jouhia mukanaan. Pian olivat ne punotut ansoiksi ja viritetytkin metsään. Nyt rupesi tulemaan lintuja niin paljon, että emännän täytyi kaksikin kertaa yhdellä hakukerralla kantaa niitä kotiinsa.
Kun on jokukaan joutohetki, tulen luoksesi nauttimaan sinun seuraasi. Saatpa nähdä, äiti kulta, että yhdessäolomme on tuleva varsin hupaiseksi ja onnelliseksi." "Varmaankin, aivan varmaan", äiti vakuutteli hyvällä mielin. "Ja Jumala on uskollisen äidinrakkautesi palkitseva, ennenkuin sen arvaatkaan.
»Kyllä se olisi Jumalalle otollinen työ», vakuutteli toinen rouvasihminen huokaavalla äänellä, joka ilmoitti, että hänkin tekisi samanlaisen Jumalalle otollisen työn, jos voisi.
Kyllä kyllä se riittää, vakuutteli äiti, sillä hän pelkäsi, että Albert mahdollisesti katsoisi velvollisuudekseen auttaa heitä jollakin tavoin. Mielessään hän kumminkin ajatteli, että Kirsti raukka sietäisi saada vähän helpotusta. Kovin hän oli rasittunut viime aikoina. Kannattaapa panna hiukan ylellisyyksiinkin, hymyili Albert, niinkö? Madeiraan ja sen semmoisiin. No, täti, kippis!
Sen huomattuaan vakuutteli Kalle: "ei se vahtimestari määrännyt enempää, vaikka näytteli joka huoneen ja selitteli kaikki." Molemmat herrat purskahtivat nauramaan ja lähtivät toisten herrain luo, joille varmaan kertoivat asian, koska ne rupesivat kohti kurkkuaan nauraa hohottamaan ja kääntyivät Kalleen päin. Kallea suututti herrain käytös ja hän lähti verkalleen kävellä lönksimään poispäin.
Pekkakin oli usein hänen luonaan, vuoleksi työkseen piippuja ja lusikoita ja vakuutteli Eerikkata, jos se joskus vielä yritteli hourailemaan, ja jutteli maailman tarinoita, saadakseen siten tuon Hemmon tyrkyttämän pelon haihtumaan.
»Enhän minä mitään...tiedäthän sinä...» vakuutteli toinen kuin anteeksi pyytäen. Sisarukset istuivat pöydän ääreen ja alkoivat juoda äänettöminä kahviaan. He tuskin huomasivat, että ovi avautui ja aukeamassa näkyi laihat, kaitaiset kasvot, ovelan leikkisä hymy ohuilla huulilla. »Jaha, kotona ollaan!» puheli avaaja. »Pistin pääni sisään, kun sattui matka ohitse.»
"Ei se mitään, ei se mitään", vakuutteli metsäherra ja tervehti Mattia oikein kättä antamalla. "Isäntä on hyvä ja istuu, onhan siinä stuoli." "Kiitoksia paljon, onhan tuota saanut reessäkin istua", tuumaili Matti, mutta istui kuitenkin ja kohensi vähän turkkinsa rintaa, joka oli hyvin pullallaan. "Metso sillä on vielä tuolla turkin povessa", ajatteli metsäherra ja hymyili partaansa.
Siinä hän olkapäistä pidellen hallitsi tuskissaan parkuvaa ja riuhtoilevaa rovastinnaa ja vakuutteli: "No, elähän nyt mamma, ei tässä hätä auta, johan pojat tuovat venettä. Kyllä nyt kohta saadaan Aili pois. Maltahan nyt mielesi, mamma, korvathan särkyvät siitä huutamisen paljoudesta. Kas, nyt vene on jo paikoilla. Kyllä nyt Aili saadaan ylös."
Päivän Sana
Muut Etsivät