Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Rautgundis kumartui hänen puoleensa ja siveli hänen ruskeaa tukkaansa. Samassa Vakis saapui paikalle. Hän katseli ryhmää vähän aikaa eikä voinut enää pidättää itseään. Hän nykäisi isäntäänsä hiljaa vaipasta: "Herra, minä tiedän hyvän keinon". "Mikähän se olisi?" "Lähtekää mukaan! Hypätkää hevoseni selkään ja ratsastakaa tiehenne Rautgundis-rouvan kanssa. Minä tulen perästä.
Hänen perässään ratsasti Vakis, joka ei tahtonut luopua isännästään, ainakaan saattamatta häntä jonkin matkaa. Yht'äkkiä Vakis ratsasti isäntänsä rinnalle. "Herra", sanoi hän, "minulla on sinulle hiukan kerrottavaa." "Miksi et ole siitä ennen puhunut?" "Koska minulta ei ole tähän saakka kysytty." "No, nyt kysyn sinulta." "Kun minulta kysytään, niin minä rehellisesti vastaan.
Vieläkö roomalaisnaiset maksavat germaanilaisnaisten keltaisista hiuksista yhtä hyviä hintoja kuin ennenkin? "Minä pöllö vastasin ajattelemattani myöntävästi. "Hän leikkasi heti pitkät, kauniit, kullanruskeat palmikkonsa ja antoi ne minulle. "Siten saimme viinin maksetuksi." Vakis syöksyi viereiseen huoneeseen, heittäytyi polvilleen ja suuteli Rautgundiksen hameen lievettä.
"Sen jälkeen kun isä lähti ja Vakis meni hänen mukanaan leirille, on kaikki ollut minun hoidettavanani.
"Vai niin, tyhmeliini", sanoi Vakis ja löi paarmat kuoliaaksi, "meillä saa ratsu ruoan ennen kuin mies; mene ja tee niinkuin sinua on käsketty." Mutta Cacus oli vahva ja uhkamielinen; hän nakkasi niskojaan ja sanoi: "Me olemme nyt meidän maassamme siis on tehtävä meidän maan tavoin." "Kirottu mustapää, aiotko totella?" kysyi Vakis kohottaen keppiään. "Totellako? En ainakaan sinua.
"Luonasi", kuiskasi Rautgundis. Vitiges tarttui häneen vankasti molemmin käsin. "Kanssasi!" Syleillen toisiaan he katosivat aaltoihin. Joen rannan kaislikossa Vakis huusi kolmesti heidän nimiään. Hän ei saanut vastausta. Hän lähti ajamaan yön pimeyteen. "Tuokaa ruumiit rannalle", käski Cethegus synkkänä kääntyen kaupunkiin päin. Hunnit uittivat hevosensa kivelle saakka ja etsivät ruumiita.
Viimeisenä kulki kuninkaan kilvenkantaja Vakis, jolla oli tulisoihtu kädessään. Linnan puutarhan vastaisella puolella oli jättiläismäinen pyöreä torni, jota sanottiin Teoderikin torniksi, koska tuo suuri kuningas oli sen uudestaan rakennuttanut. Tähän tornirakennukseen Hildebrand-vanhus meni valaisten tietä. Maakerroksessa oli vain tyhjä tornihuone, johon vanhus pysähtyi.
Harmaansinisistä, melkein liian suurista silmistä kuvastui rehellisyyttä, toimeliaisuutta ja luottavaisuutta. Paljaat, täyteläiset käsivarret todistivat, ettei työ ollut niille vierasta. Leveässä vyössä helisi suuri avainkimppu. Vasemman kätensä hän piti levollisesti lanteilla ojentaen oikean kätensä käskevästi orjia kohti. "Eijaa, Rautgundis, ankara rouva", sanoi Vakis päästäen toiset irti.
"Muuta tietä ei ollut valittavana kuin tänne korppikaupunkiin vievä. Tänne en ollut tahtonut hänen vaimonaan tulla. "Kerjäävänä pakolaisena saavuin tänne. Vain hänen ratsunsa Vallada ja hänen orjansa, nyt vapautettu Vakis ovat pysyneet minulle uskollisina.
Kuninkaan eteen astui vaatimattoman näköinen mies taluttaen kaunista tyttöä. "Sinäkö, urhoollinen Vakis", huudahti kreivi Teja mennen hänen luokseen. "Sinä et ole enää palvelija, vaan pitkätukkainen, vapaa mies." "Niin, herra. Isäntä-raukkani, kuningas Vitiges, vapautti minut lähettäessään minut luotaan Rautgundis-rouvan ja Walladan saattajana.
Päivän Sana
Muut Etsivät