United States or Marshall Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sentähden oli vielä kesällä v. 1632 moni metsän rannassa oleva talo autiona, vainiot eivät ulottuneet kauas joen rannasta, ja soiden epäterveellinen usma peitti koko seudun, kun yö oli viileä.
Talvi eli sade-aika alkaa Lokakuun loppupuolella sateella, joka valmistaa vainiot kynnölle ja kylvölle ja pukee kuivan maan raittiin viheriäksi.
Hänen edessään olivat leikatut vainiot autioina kuin kaikki muukin. Ylempänä oli tosin viheriöimässä äsken kylvetty pelto harvoine oraineen, mutta ei tehnyt mieli kulkea pitkin uurteista ajotietä. Talon toisella puolella näkyi ainakin järvi, ja sinne hän nyt meni. Hitaasti astui hän etelään alas siltä kunnaalta, jonka päälle talo oli rakennettu.
Toki näin vihdoin tuttavat pellot, muiston pyhät vainiot, mutta näinpä sillon ikävyyden pellot ja niitut, ja pian en mitäkään nähnyt, vaan kurjan silmäni sumeaksi näin.
Mutta niinkuin usein kauniina kesäpäivänä äkkiä saapuu myrsky ja runtelee lehtevät puut, vihannan nurmen ja kukoistavat vainiot, saapui myöskin keskelle tätä onnellista elämää Tuonelan vieras, tauti. Riston emäntä vilusti itsensä kevättalvella ja kuoli jo ennen kesää. Raskaalla mielellä saattoi Risto vaimonsa hautaan.
"Niinkauvan kuin ylimetsänhoitajan rouva eli, näyttivät vainiot tuolla vielä jotenkin mukiin meneviltä", sanoi Pietari Griebel, "amtmannilla oli terveellinen kunnioitus vanhaa rouvaanne kohtaan ja kävi sen vuoksi itse monta kertaa aurankin perässä. Sitä paitsi oli hänellä silloin vielä renki, mutta sekin meni pian tiehensä piian perässä.
Tie mutkieli pitkin seutua, Kuuselan sivuitse, kääntyi siitä oikealle, ja hyvän neljänneksen päässä oli kirkko. Elot olivat useimmin paikoin leikatut ja kuhilailla, karja oli suurimmaksi osaksi tuntureilta tuotu ja pidettiin köydessä; vainiot olivat joko uudestaan viheriät tahi keltaisenharmaat.
"Tämähän on jotensakin kaunista", arveli hän, "mutta aivan liian lakeata ja sitäpaitse vesiä puuttuu; ja mitä ovat nämä vainiot omiini verrattuina! Entä nuo kurjat mökit tien varrella! onpa häpeällistä, että ihmisten täytyy asua tuollaisissa turmiollisissa loukoissa." Polku loppui kuusistoon; hän katsahti kelloansa ja kulki eteenpäin.
Flemingin huovit olivat mellastaneet kuin pakanat, kylä oli poltettu poroksi, vainiot hevosten polkemat. Tässä, missä nyt seisomme, oli aivan lähellä kylää kolkko erämaa, puoleksi palaneita kantoja kohosi rapakoiden ja rimpien keskestä, ei ollut teitä eikä polkujakaan tänne päin, eikä kelvannut tämä paikka asunnoksi edes sudellekaan. Muistanhan tuon, vastasi Larsson yksikantaan.