Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Niinkuin Henry Marten aikanaan kirjoitti: On sana, usein toistettu ja viisautta täynnä: Kunnia hälle, ken iloisesti tekee ja kärsii, mitä kohtalo hänelle suo. *Iloisesti*; ken iloisesti ottaa työnsä ja kärsimyksensä hartioilleen, hänelle yksin ovat korkeammat voimat suosiolliset, ja ajan vainio kantaa hänelle hedelmiä.
Terve, terveppä siis, sinä Pellervo, peltojen poika, ken tuhatvoimilla käyt turvetta kääntämähän. Kylväös siementä maahan ja siementä kansani mieleen: Pois raja-riitaisuus! Hengen on vainio yks. Toimi kuin mielevä mies, käy kauppaa yhteisin voimin. Auta itseäs, niin Herrakin auttajas on. H
"Meillä onkin nyt parempi elämä, kuin koskaan ennen", säesti vainio. "Jopahan nyt kumma ja sitähän tässä juuri itsekseni ihmettelen, kun olette niin lihavan ja vöyreen näköisiä. Mutta tahtoisinpa tietää, mistä teille nuot hyvät päivät näinä hirmuisina aikoina ovat tulleet", utelin yhä. "Se on pian selitetty.
"Vihertävien puiden ja kukoistavien niittyjen ympäröimänä", sanoi Selma, "ihan sama jos on yksin, ilman ihmisen seuraa, tuumii herra Vainio." "Olenko minä niin sanonut?" kysyi Arvo hymyillen. "Ette suoraan, mutta te puhuitte ainoasti haluavanne puita ja kukkia." "Siksi, ett'en ollut kyllin rohkea saada muuta toivoa sanoiksi."
Vaikkapa vainio viljamereltä näyttikin eikä sen vihertävä väri vielä ollut eilisestä sanottavassa määrässä muuttunut, muodosti kumminkin varma tieto siitä, että viime öinen halla oli vienyt vainiosta *kaiken mehun*, tunnelman samanlaiseksi kuin se joskus muodostuu yksikseen istuessa hautausmaassa hämärän tullen ja silmäin harhaillessa ilman kuluttamain hautapatsaitten seassa, joiden epäsäännölliset rivit ulottuvat hämärän rajoittaman rajapiirin etäisimpään viivaan.
Taborista etelään levenee vainio Jesreelin eli Esbrelonin laakso, viiden penikulman levyisenä juosten idästä länteen. Kristuksen aikana tätä alaa peittivät monet kansakkaat kaupungit ja kylät. Jakobin ajoista nykyisiin saakka ovat sitä tallanneet kierteleväiset kansat laumoineen. Mutta näillä tantereilla on tulisimpia taistelujakin kamppailtu. Täällä esim.
Kaikkialla aukeni laaja vainio, jota sekapuinen metsä etäisyydessä kehysti; ainoastaan lännessä oli härkinmännikkö lähempänä pappilaa. Pappilan pihalla yleni paitse suurempaa päärakennusta toinen pienempikin. Se sisälsi useita väensuojia sekä toisessa päässään virkahuoneen ja kaksi kammaria, joissa nuori apulainen asusteli. Mutta tällä kertaa istui hän puutarhan keväisessä luonnossa.
Autuas uni on lapsen, Autuas katsanto äitin; Se taivahan rantaan käy Ja uneksuin viipyy siellä, Koska liehtoo lounainen, Kosk' paistaa heljä aurinko Ja kultainen vainio läikkyy. Hän on vaijennut. Elma! miten jaksat? Nukkunut siis. Sen estäköön Jumala! TYKO. Neito, makaako lapses? HANNA. Hän makaa, mutta unensapa mun saattaa levottomaksi. TYKO. Ole huoleti.
Keskeyttää Hurtta ukon: »Kajaaniin nyt kaikoatte, lujetessa linnanlukon appelaan tien asetatte. Olen kuullut, että appi, tulliherra Hoffrén, siellä teitä kauan kaipaa, pappi, porvaritkin murhemiellä. Mutta enin niinkuin kuulin vartoo vainio kaunis, nuori. Ritariks, hyi, teidät luulin, niinhän pettää ulkokuori!»
Helena, katso, kuinka kaunis se on tuo vainio tuolla, kuin tuuli liikuttelee vihreitä tähkiä. Mikä vainio? Helena ei sitä nähnyt. Tuo pieni tuolla puistossa, onko se vainio? Se sana herätti hänen mielessään aivan toisen kuvan. Hänen kotimaassansa aaltoili nyt nisuvainio niin laveana, kuin silmä kantoi, ja tuuli toi omituista tuoksua, joka samalla kiihotti ja nukutti.
Päivän Sana
Muut Etsivät