United States or Iran ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vitiges seisoi liikkumattomana ja katseli heitä. Rautgundis pysähdytti tien mutkassa hevosensa ja katsoi taakseen vielä kerran viittasi hän kädellään ja katosi sitten. Vitiges kuunteli kuin unessa poiskiitävien hevosten kavionkopsetta. Hän kääntyi vasta sitten, kun se oli vaiennut. Mutta hän ei lähtenyt minnekään paikalta. Hän meni tien viereen. Siellä oli suuri, sammaleinen kivi.
Majassa hän hetken manasi ja joukkoansa huusi; vaan kun kaikki oli ympäristö vaiennut, jätti hän kopin ja synkkänä kohden kotia samosi. Tulen jätteet vaan tuikkuivat havumajassa, ja hiljaisena huokui kuusiston povi ja kuului vuoren lähdesilmästä vuotavan puron salakielinen lirinä. Taivaalla haamoitti kuu. II. LAINPYK
Lind alkoi siis eräällä säkeellä: Kaukana kun luotasi, Yli laaksoin, vuortenki, Sulle laulan, armahain; Kuuletko sä lauluain? Kun kaiku oli vaiennut ja vähän aikaa kuulunut, kuului kirkas, heleä ääni, joka tuli kuin auringon säde kirkkaan ilman läpi kaukaa laaksosta: Kaulana sun luotasi, Yli laaksoin, vuortenki, Vastaan sulle laulaen: Lauluasi kuuntelen!
Rovasti puhui sentähden Vuorelan perheasioista, ja Vuorelan isäntä puolestaan puhui nyt niistä mielellään. Herrassa nukkunut vaimosi, sanoi vihdoin rovasti, oli toimeliaimpia emäntiä mitä täällä tunnen. Hän lienee sinuakin elähyttänyt, koskapa nyt olet näin hiljaiseksi vaiennut. Mutta Vuorelan isäntä ei ruvennut nytkään sinnepäin vastaamaan.
Mutta kun hän yritti nousta, horjui hän. Panun emäntä käski naisten saattaa hänet aittaan vuoteelle. Mutta itse kantoi hän Joukon, joka oli vaiennut ja jäykistynyt kuin korento, toisten naisten kanssa toisen aitan luhtiin, jossa oli Joukon makuusija. Koko yön hourasi Jouko ja puhui käärmeestä ja mustasta härästä.
"Amen!" huusivat useat äänet. Mutta hänen silmiensä loisto kävi yhä kirkkaammaksi ja hänestä virtasi voimaa, majesteettia ja pyhyyttä. Päät taipuivat hänen edessään, ja kun amen-huuto oli vaiennut, jatkoi hän: "Te kylvätte kyynelillä, että te ilolla saisitte niittää. Miksi te surette tämän maailman pahuutta? Maata, Roomaa, kaupungin muureja hallitsee Herra, joka asuu teissä.
Muuta kelloa ei suinkaan kaivattu, kutsumaan väkeä työstä pois. Se kumahutti ensikerran. Ja kun humina oli hetken perästä vaiennut, kuului toinen ja sitte taas kolmas aina yhdeksän kumahdusta, jotka muistuttivat vapahtajan ristiin naulitsemista. Kun nämät yhdeksän kolkkausta olivat kuuluneet, alkoi unilukkari soittaa samaa suurta kelloa. Se muistutti että kaikki oli täytetty.
'Sinä olet niin muuttunut, tullut niin rauhalliseksi', sanoi hän tuolla äänellä, jonka rakas sointu niin kauan on minulle vaiennut, ja minä vastasin, että kaikki oli käynyt minulle niin yhdentekeväksi.» Ennenkuin hän lähtee, kysyy Runeberg: »Milloin menet S:lle?» »En tiedä, mutta voinhan mennä huomenna.» Runoilija oli kuitenkin saanut kuolonsanoman eikä voinut tulla.
Hän mulle: »Maine, joka maailmassa soi heistä vielä, hankkinut on heille tään armon taivahaisen ynnä avun.» Samassa kuulin äänen kaikuvaksi: »Suur' Runoniekka, sulle kunniata! taas varjos palajaa, mi poissa oli.» Kun vaiennut ol' ääni, neljän näin ma vastaamme varjon ylvään kiirehtävän, ei riemu eikä murhe muodossansa.
Siellä oli tirehtööri. Hän seisoi katsellen ulos ikkunasta. Tekö se olette? sanoin. Mitä tahdotte? Oletteko kuullut sen? kysyi hän. Minkä? Crangier on kuollut. Minä en liikauttanut kasvojani, kun kysyin: Vai niin. Mihin tautiin? Mutta tirehtööri vain toisti pyyhäisten kädellään otsaansa: Hän on kuollut... Hän huusi teitä viimeiseen saakka. Pohjolan mies oli vaiennut.