United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suruissaan istui hän eräänä päivänä apteekkinsa ikkunassa; silloin ajaa siihen kaksi kasakkaa, ne hyppäävät alas hevostensa selästä, vangitsevat hänet, vaikka hän tekeekin vastarintaa, ja vievät hänet mennessään täyttä laukkaa laskien. Välskäri luulee jo viimeisen päivänsä pimiävän eikä ymmärrä mitään siitä, mitä tapahtuu.
Välskäri olisi myötäkäymisensä aikoina voinut koota hyvänkin omaisuuden, mutta sitä pitääkseen oli hän liiaksi antelias ja tuhlaavainen. Tämän maailman hyvyydestä oli hänellä tuskin muuta jäljellä kuin vanha, ruskea takkinsa, keltaiset liivinsä ja iloinen luontonsa ynnä muutama satakunta koukkua.
Sillä välskäri rakasti lapsia aivan sokeasti ja antoi meidän telmiä niin, että vanhain ihmisten korvat eivät tahtoneet mitenkään kestää. Mutta minä palaan takaisin hänen syntymäpäiväänsä, joka tavataan ensimmäisenä kaikkien ihmisten ansioluettelossa, ja välskärin ansioluettelo ei ollut sen pitempi kuin monen muunkaan.
Mutta me hyökkäsimme miekoin ja pistimin vitkastelematta heidän kimppuunsa. »Kyllä kelpaa!» huusin Juholle, nähdessäni hänen hartiavoimin huhtovan ympärilleen kuin kaskenkaatajan. Taistelu oli pian päättynyt. Luutnantti, yksi aliupseeri ja viisikymmentä sotamiestä jäi tielle virumaan. Ainoastaan välskäri pääsi kahdeksan miehen kanssa pakoon meidän huolimatta heitä liioin ajaa takaa.
Vankeuttako? No niin, kyllä meidät vankeudesta pelastetaan; pelastettiinhan rouva Bonacieux'kin. Hengen menettämistäkö? Joka päivähän me juoksuhaudassa panemme henkemme paljon suurempaan vaaraan, sillä luotihan voi musertaa jalan, ja minä olen varma siitä että välskäri saattaa meille paljon suurempia tuskia ottaessaan meiltä jalan, kuin pyöveli ottaessaan meiltä pään.
Anna repäsi paitansa hian ja hautoi hellästi ruumiin päätä vedellä. "Murhaajan luoti on mennyt rinnasta läpi, voi herra Jesus!" huusi Anna. "Viihdy, lapseni", lohdutti majuri. "Minä olen pannut noutamaan välskäriä, tuossapa hän tulee!" Välskäri alkoi heti varovasti tutkimaan haavaa.
Välskäri oli juuri kutonut uuden verkon ensimmäiset silmät kuluneelle kalvoimelle ja kysynyt, tapansa mukaan puoleksi ivallisesti, puoleksi suopeasti hymyillen, mitä hänen kuulijansa ajattelivat kuningas Aadolf Fredrikistä.
Ovessa hän kääntyi ja sanoi: Olin vähällä unohtaa majuri Sprengtportin tervehdyksen teille. Hän makaa sairaana Porvoossa. Häneltä sain tietää että olitte täällä vankina, ja minä lupasin tuoda teidät hänen luoksensa. Välskäri Göhle sanoi minulle, ettei hän enään kestä kauan. Löfvingin silmiin nousi kyyneleitä.
Että voi rakastaa tuollaista perhos-kreiviä ennen minä ... Anna Sofia vaikeni. ... Ennen minä ottaisin siivon nuoren miehen porvarissäädystä, aioit sanoa, lisäsi välskäri.
Ja jos hän olisi sen sanonut, jatkoi välskäri, ei hän olisi tehnyt sitäkään muun kuin näön vuoksi, niinkuin hän nytkin vain näennäistä rauhaa saavuttaakseen koetti olla taipuvainen. Mutta kreivitär Ester oli niitä syviä luonteita, jotka eivät tyydy ulkonaiseen muotoon; hän tahtoi totuutta.