Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Wäsyksissä oli tuo paljon waiwaa nähnyt, paljon walwonut ja paljon rakastawa äiti, waan paljon jaksoi hän wieläkin, sillä olihan hänellä nyt sylissä rakas lapsensa. Niin mentiin, ponnistettiin eteenpäin ja kun äiti uupui, kantoi Esa=poika pikku siskoaan. Ei ollut wielä aamu waljennut, kun he tuliwat kotiin.
Ja kansain parhaat taistelussa kaatuu, Ja uupumus jo voittaa sotijat, Ja aatteet jalot alhaisiksi maatuu: Näytöksen toisen toiset alkavat. Käy esiin joukko rauhaa suosivainen, Se taistellut ei, vartoi aikaans, vaan: Nyt uupui muut, nyt sill' on valta vainen, Nyt parantaa se tahtoo haavat maan.
Ne hohottivat, nauroivat toistensa suuhun. Marja hoi! Saiju on lopussa! kuului Shemeikka huutavan. Vaan Marja pakeni tuvan taa metsään, juoksi kuin henkensä kaupalla, kunnes uupui, ja vaipui maahan. Se herjasi, pilkkasi, häpäisi, riisui kuin alasti heidän nähden, humalaistensa, kuin markkinaelukan. Minnekä minä? Minnekä minä pääsen täältä heidän käsistään? Kotiin, minä lähden kotiin!
Kantelettaren laulut ja omien aatoksieni soitto, ne minua kuitenkin ilahuttivat joskus. Välistä tuntui kuitenkin siihenkin aikaan siltä, kuin olisi entinen lauluinto pyrkinyt luonnossani nousemaan. Välistä kajahti mielessäni sillä lailla kuin ennenkin, mutta mikä siinä lienee ollut, se uupui aina itseensä.
Yksi niistä siellä oli pykäläharjainen, olisikohan kotivaara se? Mutta se siinti huikean kaukana soiden, vesien ja korpien takaa. En minä sinne täältä ikinä osaa enkä jaksa. Ja jos jaksaisinkin, mitä minä enää siellä nyt enää? Hän poistui yhä edemmä, toiselle puolelle vaaran, uupui, istahti ja nukahti viimein itkuunsa. Oli aamuyö, kun Marja palasi majalle.
Ja pappi seisoi tuossa hehkuvin kasvoin, huusi ja pui nyrkkiä kirjaa vasten: se oli tuomiopäivänsaarna. Lattia ikäänkuin kohosi niiden kanssa, jotka siinä seisoivat, ja jyrkkäystä alas mentiin. Joka vasaran-isku papin kädestä lankesi niin että kirveli, pappi näki kuinka ihmiset kauhistuivat, kuinka nuo suorat selät kumartuivat, kuinka moni uupui alas penkille ja peitti kasvonsa.
Kumppanit jäivät jäljelle ja pistäysivät sitten metsän turviin. Toinen hevonen oli vähempivoimainen, se uupui murrokseen, jossa nyt vahtien ja sen isäntien välillä syntyi uusi aherrus. Ei se kuitenkaan ollut mitään tappelua enää, sillä yhä lähempää kuuluva meteli näytti halvauksen tavoin vaikuttavan kumpaisiinkin.
Ei jaksanut, eikä tehnyt mieli. Kerran kun Jussi läksi luistelemaan ja kehui olevan hyvän jään, meni Hannakin koettamaan. Mutta hänelle tuli melkein heti kylmä, jo ennenkuin hän ehti luistimiakaan jalkaansa panna. Ja sitten hän uupui melkein kohta ja kaatui vähän väliä. Eikä ollut tuttuja yhtään koko jäällä, kaikki outoja vaan. Herrat kun luistivat ohitse, katsoivat aina häneen.
Jalatkin jo huomasivat että tosi tästä tulee, lopettivat leikkinsä ja silloin täytyi toisten vähä enemmän voimissaan olevain ruveta muka huonompia taluttamaan. Kotiinhan olisi itsekunkin pitänyt päästä. Ei he kaikki kuitenkaan päässeet; mikä uupui mihinkin. Joku vilustunein sai sijansa uunillakin, jossa se noessa ryvettyään näytti oikealta juhlapäivän vastaan ottajalta.
Hyvin, äiti minä luulin Helmerin katselevan minua pilvien takaa minä en nähnyt häntä, mutta minä tunsin, että hän oli minua lähellä että tuo pilvi. Tukekaa minua, äiti kas niin, minä tulen, kuiskasi tyttö ja uupui takaisin. Hänkin, mutisi akka Helmer Herra! koska lasket palvelias rauhaan menemään? Jota toivotaan, se tapahtuu joskus.
Päivän Sana
Muut Etsivät