Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Hänen alustansa ovat nyt suurimmat koko valtakunnassa eikä minua suinkaan ihmetyttäisi, jos kaiken tämän jälkeen teidän majesteettinne armollinen pilanteko Liettuan herttuakruunustakin hänen suhteensa vielä toteutuisi. Olet oikeassa, vastasi kuningas hetken vaiettuaan; tällä miehellä on jonkin verran oikeutta uskoa onneensa. Sellaisia miehiä minä tarvitsen.
Moni, joka ei koreile uskollaan, on voinut elää Jumalan silmissä paremmin kuin minä. Sittemmin mietiskelin, että eikö lie sekin uskoa, kun luottaa siihen mikä alkusin on Jumalasta: oikeus, hyvyys, ihmisrakkaus, puhtaus, rehellisyys eikö lie sekin uskoa, kun niille antautuu? Mutta minun luonteeni vaan ei tyytynyt siihen: se tarvitsi olennollisen Jumalan, joka kaikissa elää ja vaikuttaa.
SYLVI. Ei, enhän minä sitä vaadikaan. Minä tyydyn niin vähään. Kunhan vaan saan nähdä häntä ja puhua hänen kanssaan hetken verran oi, en pyydä sen enempää. Kuinka kovasti hyviä te olette minulle. Sinäkin, Karin. Kiitos siitä, kiitos, kiitos! Ette voi uskoa, kuinka pelkkä toivo jo tekee minut onnelliseksi. ALMA. Lepää nyt vähän aikaa, sinä näytät niin väsyneeltä.
Vihdoin hän nähtävästi löysi jotain ja virkkoi: "Auttaisikohan se keino, jota Ellen Key suosittaa niille, jotka tahtovat uskoa istuvansa viheriäisessä laaksossa, se nimittäin, että asettuu huppuun viheriäisen vaatteen alle. Arvelen että jos tarpeeksi kauvan istuu siinä, voisi ehkä saada syntymään viheriäisen laaksotunnelman." Tuohan nyt kerrankin oli järkevää puhetta!
Minä annoin hänen olla, kun en todellakaan käsittänyt hänen käytöstänsä. Muuten hillitsi hän itseään ilmoittamattoman salaisuuden suhteen paljoa paremmin kuin mitä olisin voinut uskoa.
Niin, minä oletan että Welby on käytöllinen; hän ei usko mitään ja hän on saanut hyvän viran. Mutta isäntämmekin, luullakseni, on käytöllinen; hänen virkansa on paljoa korkeampi kuin Welby'n ja kuitenkaan hän ei kokonaan ole ilman uskoa, vai kuinka?"
"Uskovaisten ja waldenströmmiläisten kanssa tulee kyllä helposti toimeen", sanoi hän kerran, keskustellessaan Robertin kanssa, "ne ovat yleensä hyväntahtoista väkeä, vaikkeivät olekaan rivakimpia työntekijöitä. Mutta mahdotonta on uskoa, miten ylpeitä herroja goodtemplaarit melkein poikkeuksitta ovat. Kun he vaan ovat voineet lakata juomasta, valtaa heidät auttamaton itserakkaus.
Ai! ja kun aurinkoinen laski pois, Maa oli puineen purpuroittunut. Ja kuinka kuohuvainen koski soi! Näin siellä sinertävän järven pinnan Ja kaupungissa suuren, kauniin linnan! Kuin kultaista, et uskoa sa voi!... Ma sinne siivin lentää tahtoisin! LIISA. Tunteeko toivoasi vaarikin? AINA. Vast' olen vaarillen sen virkkanut, Vaan sit' ei vaari korviins ottanut.
*Rosmer*. Voi, Rebekka minäkö, joka en itse luota omaan tehtävääni. *Rebekka*. Mutta onhan sinun tehtäväsi jo kestänyt koetuksensa. *Yhden* ihmisen olet ainakin jalostuttanut. Minut, koko elinijäkseni. *Rosmer*. Niin, kun voisin uskoa sanojasi. No, mutta, Rosmer, etkö tiedä mitään, etkö mitään, joka saisi sinut uskomaan sitä? Elä tutki sitä tarkemmin! Elä tutki, Rebekka! Ei sanaakaan enää!
"Ette voi uskoa kuinka suuri on esimerkin voima? Tahdonpa kertoa teille pienen jutun Amerikasta. Olin palveluksessa erään tilanomistajan luona Michiganin valtiossa. Eräänä päivänä tuli sinne muuan nuori pohjalainen, Mikko Mikonpoika Laihialta. Hän oli luonteeltaan kiivas, kuten pohjalaiset ainakin, ja tilaisuuden sattuessa varsin kärkäs väkeviä juomia nauttimaan. Senvuoksi oli hän tällä, yhden vuoden Amerikassa olo ajallaan, joutunut monenlaisiin rettelöihin. Säästää ei hän ollut mitään voinut ja oli siis aivan köyhä. Isäntäni, joka oli kveekari, otti hänen palvelukseensa koetteeksi. Mikko oli kunnon työmies, mutta hänellä oli pahat tapansa. Muunmuassa noitui hän kerran uskonnollisen isäntäni läsnäollessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät