Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Taidammehan elää vuosia vielä, hyvin huikeasti viisi ja kaksikymmentä, joka on aika kappale ajan tiellä. UNTO. Sanotpa jotain. KIILI. Mutta jos nyt viisaita olemme, niin hauskasti kuljemme tämän matkan. Kulta on saakeli tuomaan nokkavuoria ja ilon pöhnää. UNTO. Ha, ha, ha! sinä konna. Tätä asiaa harkita tahdon.
UNTO. Kahdenpuolin riehui vaino veljesten välillä ja rauhaa toinen toiselle ei suonut. Ne ajat ja riidat veriset muistan ja tahtoisinpa kaikki nyt toisin päättyneeksi. Mutta loppuun asti uneni kuule: Katosipa iloni kaikki näiden heimolaistemme kohtaloa muistaissani, ja akkunasta katsahtelin ulos ilman rantaa kohden. Kova myrsky lähestyvän näkyi; pimeitä pilviä idästä taivaslaelle nousi ja päivä hämärtyi. Vaaraa mieleni aavisteli ja pianpa oli se päällämme myös hirveällä muodolla.
ILLI. Silloin kuuntelin kodassa, Kuinka raskasluontoisesti Unto Väinölle valitti, Että päivin on levoton,
Lähden surman suun esille, Suurille sotasijoille, Miesten tappotanterille! Viel' on Unto oikeana, Mies katala kaatamatta, Kostamatta taaton kohlut, Maammon mahlat maksamatta, Itseni hyvin piännät».
KULLERVO. Ei iestä yhtään, mies. Mutta miksi meitä surman päivänä armahtivat, koska hävitettiin isäni huone ja sen asujamet, paitsi me. Jospa miekka meidätkin silloin kaatanut olis! KIMMO. Unto, kenties, asiaa ei enään verisemmäksi tehdä tahtonut. Muistatko tätä kauheata päivää? KULLERVO. Niinkuin muistelee polvenkorkuinen poika.
Sen sinulle neuvon lähde! KULLERVO. Sukuni, Kalervon perhe Viel' elossa sortumatta! Majan aavistan matalan, Järven rannalla salossa, Kaskikaistalen sivussa; Näen nuotat kuivamassa, Ruuhen rannalle vedetyn. Aavistus opastajana, Sydämmeni harras kiihko Mun tuolle majalle viepi. Kuulitko mitä enempi? ILLI. Jopa unhotin jotakin! Kuulin, kuink' iloitsi Unto, Kun emäntä sun alenti Paimeneksi.
UNTO. Siis kaikki hyvin. Mutta tietäisitkö jotain Kullervosta? Ihmettelen missä nyt oleskelee mies. KIILI. Kaskea hän kaataa. UNTO. Nyt muistan, että aamulla hänen, koetteeksi, käskin tähän työhön. Kuinka käyttelee hän kirvestänsä? KIILI. Vimmatusti. Matkan päästä salaa katselin, kuinka hän hirsistössä temmelsi. UNTO. Hirsistössä? Viitaan, tuonne vuoren alle, hänen käskin, vaan en hirsistöön.
KULLERVO. Nyt sen päätän, nyt on aika ales Tuonen uumentoihin mennä niinkuin nuoli. Kosk'ei menty tästä korkeuteen päin, niin ales mustaan syvyyteen, että silmät tulta lyö. (Itseks.) Mutta vielä elää Unto, syö, juo ja mässää ja vihdoin, töittensä palkinnoksi, ehkä nukkuu makeasti unehensa viimeiseen. Soveltuisko tämä? Mies saakoon kuolon verisen jo ennen huomispäivän laskua; siinä, Unto, tuomiosi on, ja niin kauvan elää vasikka, kuin veistä hiotaan. (
KIILI. Tyhjä käynti. Mutta miksi nämät työläät retket, koska meille melkein ilman vaivatta tarjona rikas aarre on? Solisevan ojan partaalla se vartoo meitä, ja yksi kämäys, niin on se pivossamme. UNTO. Jotain tarkoitat? KIILI. Suorasti sanottu: Jonakuna pimeänä yönä saa Ruotus ja pöyhkeä ämmänsä meiltä näpsäyksen, joka heidät ainiaksi nukuttaa, mutta aarteensa ovat meidän.
Ei avuksi Taatollensa sielt' ylene Poika; sammuva on toivo, Into, uskallus, yritys, Kosto, kuin vetehen soihtu, Voimatonna vaan sihisten Hiutuessaan. Niin iloiten uskoi Unto. KULLERVO. Unto aikaisin iloitsi. Sammuiko merehen päivä, Kun se aallon alle vaipui, Vaikka siitä yö iloitsi? Yö surutta nukkui päivä Heräsi, yleni, loisti, Yön vallan kukisti tyyten.
Päivän Sana
Muut Etsivät