United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vähän ajan päästä tuli unilukkari pirttiin kantaen muutamia hirmuisen suuria kirjoja ja kun äitiltäni korvaan kuiskaamalla kysyin, mitä kirjoja ne ovat, sanoi hän niiden olevan kirkonkirjoja. Samassa kun unilukkari sai kirkonkirjat levitetyksi pöydälle, astui kaksi pappiakin nimittäin rovasti ja kappalainen pirttiin ja hiukan myöhemmin tuli vielä kolmaskin pappi.
"Ehkä teillä on vielä muitakin moitteen syitä kilpa-ajojen suhteen?" kysyi Mari. "On vielä kumminkin yksi ja se on minun mielestäni kaikkein tärkein," sanoi unilukkari. "Nuot ensiksi mainitut kolmekymmentä ovat epäilemätä kaikki koettaneet väkisin herättää juhdissansa juoksia-kykyä. Se synnyttää kaikkein ilkeintä hevosen rääkkäystä."
Tutkimisen jälkeen riensi herra unilukkarin luokse, ja unilukkari me laulumiehet olemme hyvät ystävät kertoi hänen juuri kysyneen Marin perustusta. Kyllä tunsin jonkun olleen takanani ja katselleen minua, tunnusti Mari punastuen. Minä näin hänen muotonsa muuttuneen ensin punaisen, sitten vaalean karvaiseksi, kertoi Saksmanni. Tämä jotain merkitsee, tuumaili Sunkreini.
Silloin muisti taas unilukkari asiansa ja lausui: "Mainitsin jo tullessani, että minulla oli isännälle ja emännälle asiaa. Se on kuitenkin sitä laatua, että sen parhaiten saatte selville tästä kirjeestä." Unilukkari otti kirjeen povitaskustansa ja antoi sen Marille. "Pyydän siis," jatkoi hän, "että jonain joutohetkenä luet sen ja keskustelet asiasta miehesi kanssa.
Pian rupesivat toisetkin arvelemaan olevan ehkä parasta lopettaa ilon. Ja niin tehtiinkin; levolle menoa ruvettiin hankkimaan. "Sen ilmoitan minä aikanaan, että elköön kukaan ruvetko tähän pirttiin tänä yönä nukkumaan," sanoi unilukkari kaikkein kuullen. "Miksikä ei?" kysäsi joku joukosta uteliaasti.
"Nyt on kai Orkko juossut monta virstaa nopeammin entistä," sanoi unilukkari, "koska Severin näyttää niin mieltyneeltä." "Surullinen ei kuin juuri koskaan ole," lausui tähän Mari. "Mutta arvattavasti onkin hevonen kuljettanut yhtä henkeä paremmin kuin kahta." Hyvät aikoja kesti vielä, ennenkuin Severin kerkisi sisälle.
Kun unilukkari kolkkasi ensimmäisen kumahduksen isolla kellolla, niin jokamies nosti lakkiansa ja luki hiljaisen siunauksen. Ja jokainen lakkasi työstänsä. Ja viikon hälinä vaikeni. Ja koko luonto muuttui hiljaiseksi. Väki, joka niityllä ja vainiolla oli työssä, palasi väsyneenä, mutta tyytyväisenä kotiin. Sillä viikon työt olivat päätetyt.
Marin kasvot kävivät iloisiksi. Hän nousi työltään ja otti vieraan vastaan ystävällisesti. Sillä unilukkari oli kaikkien nuorten pitäjäläisten tuttu heidän lapsuudestansa ja kunnioitettu vieras, mihin taloon hän vain meni. "Niin yksin ja niin uuttera," lausui unilukkari. "Missä Severin on?" "Hän on ajelemassa." "Ajelemassa? Yksinkö; ettekö käy molemmin ajelemassa?"
"Te, unilukkari, pidätte huolta, että värsy saarnatoimen jälkeen veisataan, jollei pastori lähde kasukassa alttarille tavallisella ajalla." Saarnavirren viimeiset sanat kuuluivat jo kirkosta, ja unilukkari avasi oven. Provasti astui juhlallisesti saarnastuoliin, niin kuin hän oli käynyt alttarin eteen ja niinkuin hänen tapansa oli kaikissa virkatoimissa.
Sillä niitä oli ollut joskus ja useinkin aikoja, jolloin monella oli leivästä puute. Vanha unilukkari tuli alas tapulista ja alkoi astua maantietä kylää kohden. Kirkko ja hautausmaa olivat nimittäin vähän matkaa kylästä, keskellä vainiota. Tien varrella tapasi hän Siuron rusthollarin, joka oli kylän, miltei koko pitäjän, äveriäin mies.