United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Hyvä on", sanoi hän, "tyttäreni ei ole tavallinen olento. Senvuoksi vaadinkin sinulta tavatonta. Uhraa kaikkesi korkeimmalle hyvälle." "Uhraan kyllä, äiti. Sydämessäni asuu ylpeä unelma. Se on korkein hyväni. Sille tahdon minä uhrata." "Matasunta", sanoi hallitsijatar. "Puheesi on epäkuninkaallista. Katso, sinulle on Jumala antanut ylevämmän ruumiin ja sielun kauneuden kuin tuhansille muille.
Minulla ei ole mitään virkaa, ei mitään omaisuutta ja Herra tietää, saanko koskaan enää takaisin jäsenieni täyden voiman, ja niin täytyy rakkautemme jäädä siksi, mitä se oli: unelma katoamattomasta eikä kuitenkaan koskaan enää saavutettavasta aarteesta!" Vastauksen sijasta rupesi Martha kertomaan Amokselle hänen vanhempainsa viimeisistä päivistä.
Hän tuskin suo itsellensä mitään lepoa, sillä nyt on kysymys siitä, pitääkö hänen voittaa vai kadottaako. Hän on kuullut että korkealla tunturilla oleskelee joukko mustalaisia ja yhtä niistä luulee hän, kertomuksen mukaan, Aslak'iksi. Mutta useinpa on hän ollut yhtä likellä ja hävinnyt kuin unelma taas. Liv istuu puun juurella, lapsi sylissä.
Mutta voidaksemme työskennellä jo semmoisen saavuttamiseksi pitää ennen kaikkea sydämemme sykähdellä jokaisen köyhän vaimon, sortuneen isän tai pojan, sekä naisen hyvinvoinnille ja edistykselle. Se on ydin! Ja toinen, että täytyy osata vihata!... Se voi olla unelma, mutta sittenkin on se kaunein unelma. Joskaan emme voi täydellisyyttä nähdä, on sinne tarmolla kehityttävä ja pyrittävä!
Eikö heille nyt annettaisi anteeksi tätä rakkauden itsekkäisyyttä, että he pitäisivät yhden itseään varten, yksinomaan itseään varten, tämän, joka ei menisi naimisiin, joka ei toimisi mitään, joka olisi tullut maailmaan ainoastaan sitä suloista tarkoitusta varten, että hän rakastaisi heitä ja olisi itse rakastettu? Se oli heidän vanhuutensa unelma, se palkinto, jota he pyysivät elämältä.
Näin hän uneksi meille esiin Kalevalan. Näin hän uneksi Suomen kansalle menneisyyden. Mutta sehän oli suuren runoilijan unelma.
Yksinäiset haaveilut Soinamossa vaihtuivat Helsingissä iloiseen toveri-elämään, huvituksiin ja koulutyttömäisiin ystävyysliittoihin, joihin Eevi antautui yhtä kiihkeästi kuin yksinäiselle haaveilulleen Soinamossa. Siten kului aika nopeaan kuin unelma.
Pieni hupakko ja kuitenkin isoäiti nousi vuoteessaan ja painoi kauniin pään rintaansa vasten ah, lapseni, lapsikultani, onnellisinta maailmassa on rakastaa ja olla rakastettu eikä mikään unelma ole kauniimpi kuin tämä todellisuus.
Eikö tämä todellakaan ole unelma? nythän voin ostaa Olli Heikille pyörätuolin, ja hankkia itsellisleskelle uunin ja, ei, minun täytyy oikein miettiä ja olla ymmärtäväinen!" "Tahdotko, joulukuusen?" "Onko sinulla sitä ennen ollut?" "Ei, mutta " "Saanko koristaa pienen kuusen Olli Heikille?" "Tietysti, mutta voihan meillä kuitenkin olla suuri kuusi täällä ylhäällä." "En kuitenkaan tiedä "
Kerttu sinua Ma lapsuudestan' asti rakastin... Nyt onnelliset jälleen olemme. Et jätä enää koskaan minua. Mun luoksen', armas, jäät sa ainiaan Ja olet mulle kallis lohduttaja! Tuo ikävä vaan oli unelma! Nyt vihdoin heräsin ma keveällä Mielellä, siitä iloiten kuin kaikki Vaan oli tyhjää, perätöntä unta! Voi! Olipa tuo raskas unelma! Oh! Oh! Sa haaveksit, Mun täytyy mennä.