United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pitääkö minun hoitaman toisen pitäjäläistä?" "Antanemme sen asian olla; minusta näyttää kun asia ei paraneisi puheistamme. Keskustelu tässä näkyy saaneen surkean käänteen. Sinun edessäsi ei ole pyhää vanha tuttavuuskaan! Sinun kaikki kaikkesi on Munkkiniemen uhkea herraskartano, miehesi ja sen rikkaudet.
Toisten on valjakot nopsemmat, vaan eip' ajajoista kilvass' ainoakaan sua kekseliäämp' ole keinoon. Niinpä sa kaikkesi tee, pane parhaas, poikani armas, jott' ei palkinnot pakeneis sivu kättesi sulta. Taitoa tarvis on veistäjän, ei vain hartiavoimaa, taidollaan perämies meren aavoill' eksymätönnä ohjaa purttaan puikkelevaa, jota viskovat tuulet; niinp' ajomieskin taidollaan taa jättävi toisen.
"Hyvä on", sanoi hän, "tyttäreni ei ole tavallinen olento. Senvuoksi vaadinkin sinulta tavatonta. Uhraa kaikkesi korkeimmalle hyvälle." "Uhraan kyllä, äiti. Sydämessäni asuu ylpeä unelma. Se on korkein hyväni. Sille tahdon minä uhrata." "Matasunta", sanoi hallitsijatar. "Puheesi on epäkuninkaallista. Katso, sinulle on Jumala antanut ylevämmän ruumiin ja sielun kauneuden kuin tuhansille muille.
"Minä kysyn sinulta, aiotko valasi mukaan uhrata kaikkesi, onnesi ja vaimosi goottien kansan hyväksi? "Katso, minäkin olen kadottanut kolme poikaa tämän kansan vuoksi. "Ja minä olen uhrannut pojanpoikani, sukuni viimeisen vesan, tuominnut hänet goottien tähden silmääkään räpäyttämättä. "Sano, aiotko tehdä samalla tavalla? Aiotko pitää valasi?
Olenhan minä antanut sinulle elämäni? kysyi Johannes. Olet, vastasi Liisa kostein, kiitollisin silmin. Työnsä, isänmaansa, perheensä, yhteiskunnallisen asemansa oli Johannes uhrannut hänelle. Mitään, ei mitään hän ollut säästänyt itselleen. Mutta myöskin sinä olet antanut kaikkesi minulle, huomautti Johannes. Minulla on ollut niin vähän annettavaa, väitti Liisa hiljaisesti.
Lemmellä meri lempesi palkitsee, jos kaikkesi sille kannat, jos onnesi sille uskot. Eikä koskaan luovu meri omastaan, jonka sydämen se kerran on sitonut. Oi mereni, mereni, maireheni, kuinka aina sinua kaipaan, sinä yksinäisen ystävä, sinä lemmettömän lohduttaja! En löydä lepoa lehdoissa, ei katoa metsissä mieleni kaiho.
«Oi, minä laitan kuntoon vanhan harsoleninkini; katsos, minä pidätän vaan itselleni vähäisen rahoja sen nauhoja varten. Sillä tavalla se kyllä kelpaa ja samapa se minkä näköinen minä olen. Ole sinä vaan tyytyväinen, Saara, ja tee niin kuin pyydän.» «Mutta voinko? En, Petrea, se koskee minuun! Sekin vähä on sinun kaikkesi!... Eikä se sittenkään riitä...!» «Oi, kyllä, anna sen riittää, anna.