United States or India ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sille pitää minun ilmoittaa, että tietää olla ilvehtimättä. Laara kuuli arvonsa kohta kohoavan, ja ruumis hytkähteli silloin hyvästä mielestä. Ujoillen hän myönnytti, kun isäntä kysyi, että saaneehan sen ilmoittaa. Isäntä itse meni kutsumaan Tuomasta, jolla aikaa Laara poistui syrjähuoneeseen kuuntelemaan. Vähän epäröiden tuli Tuomas ja asettui oven pieleen seisomaan.
Suuremp' arvo, onni, Suurempi suosio on kärpäsellä Kuin Romeolla: se saa kosketella Tuon kalliin käden valkoist' ihmettä Ja ryöstää noilta huulilt' iki-onnen, Jotk', ujoillen kuin Vestan immet, aina Vain punoittavat, luullen synniks muiskun. Sit' ei saa Romeo, hän on maanpaossa. Kärpäinen saa, mun paeta vaan täytyy: Se vapaa on, mut minä maanpaossa. Ja maanpakoa kuolemaks et sano?
En minä teitä pelkää, vaan kun en ole vielä milloinkaan leikkiin antautunut salaisuudessa, niin ei isäntäkään tahtone sillä minua halventaa, puolusteli Laara viattomana. Ei, en minä toki tahdo Laaraa halventaa, vakuutti isäntä ja sai sitä sanoessaan vähin estelyin osoittaa käsin koskemalla hyvää tahtoansa. Ujoillen irtautti Laara itsensä, mutta ei silti pitkäksi aikaa pakosallekaan mennyt.
Toiselle puolen käytävän istui isäntäkin, joka tuli etumaisena pellolta ja samassa tulivat ne lannan luonnissa olleet pojat ja tytötkin, jotka äänettöminä ja hieman ujoillen menivät pirttiin. Mutta jälkimmäisinä tulivat hevosmiehet taluttaen reippaasti käveleviä, isoja kiiltokarvaisia hevosia. Kyntömiehillä oli märkä paita tarttunut selkään kiinni ja tummasta tukasta näytti vesi tippuvan.
Tyttö pienoinen ei koskaan tahtonut vastaanottaa palkintoa kukkasistansa, pyysi vaan hiljaa ja ujoillen: "oi, soitelkaa minulle jotakin!" Ja sen tekikin lahjan saanut mitä leppeimmällä hymyllä, salaa huvitellen itseänsä kuuntelevan lapsen äänettömästä riemusta,
Kun hän jälleen silmänsä avasi, olikin aurinko häntä herättämässä: se suuteli hänen otsaansa ja kummasteli itsekseen lemmikkinsä kalpeita poskia; linnut lauloivat, kukat kylpivät kastevesissä ja katsoivat ujoillen ja pelvolla häneen päin; ikivanhain puiden lehdillä taas oli kaikellaista salaista toisilleen ilmoitettavana; hepakat perhoset kiitivät mielikukkiensa luo, voidakseen suottaillen ja hyväillen niiden sulohuulilta tietoonsa houkutella kuluneen yön salaisuudet; muutamat vanhat, mustat kuoriaiset juoksivat supisten pitkin ruohokkoa, pystyttelivät hentoja ruohonkorsia ja olivat suuressa siivoamisen puuhassa.
Mi sielun syvyydestä kuohui silloin, Mitä huulet hiljaa virkki ujoillen, Mi milloin luonnistui, jäi luontumatta milloin, Sen hurja hetki syöpi nielaisten; Se usein kauan kasvoi aamuin illoin, Siit' ennenkuin tul' täysikelpoinen. Mi kiiltelee, se hetken täällä häilyy; Vaan jälkimailmallen tosi-kauno yksin säilyy.
Rietrikki katsahti nyt ujoillen vieraitansa, heti paikalla päätti hän ottaa yhden vanhemmista kumpaankin käteensä; hän vei net kuninkaan eteen, joka silmin-nähtävällä liikunnolla oli katsellut heidän yhteentuloa, ja lankesi polvilleen.