Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Hän tyyntyi, katsellen pitkän aikaa tutkivasti Olavin kasvoihin. »Sanotko minulle yhden asian?» pyysi hän tuokion kuluttua. »Onko muitakin käynyt sinun luonasi..? On, minä näen sen silmistäsi! Niin, ei kukaan voi sinua unohtaa, jonka kanssa sinä olet kerran ollut. Kun sinä olisit ollut niinkuin ne toiset sellaisten luo ei kellään ole mitään asiaa.
Sanaa virkkamatta tarttui siis entinen Leppiniemen Saara suitsiin, käänsi hevosen jälleen matkan mukaan ja istui rekeen. Nuolen nopeudella kiidätti huima hevoinen heitä eteenpäin. "Rakas Saara", sanoi Simo, kun hänen polttava sairautensa hetkeksi tyyntyi, "vastaa minulle suoraan, mikä tunne on saattanut sinut aina niin osaa ottavaksi minun surulliseen kohtalooni?"
Hänen kiivautensa myöskin tyyntyi laulun kestäessä; hiljaiset autuaat tunteet näkyivät vallitsevan hänen sielussansa, ja kun hän silmänsä loi kattoa kohti, näytti siltä, kuin hän taivaan taloihin olisi katsellut. Armo, joka oli lähtenyt ulos, palasi laulun tauottua taasen sisälle, taluttaen tuota viehättävää laulajatarta tuota enkelin-ihanaa Herminaa. Eversti nousi istualta ja meni heitä vastaan.
Laiva kääntyi vielä kerran, haettiin ja tavattiin vihdoin eräs muita sileämpi kallion syrjä, jossa koko miesvoimalla suurella vaivalla saatiin laiva säilytetyksi kovin pahaksi hakkautumasta kivien särmiin. Ja naiset saivat maata jalkainsa alle. Tuntisen parin perästä heikkeni myrsky Saimaalla, illansuussa ilma kirkastui ja tuuli tyyntyi hienoseksi.
Roistot! sanoi parooni itsekseen. Sitten kääntyi hän takaisin kävelemään. Mitäpä tässä hänen vastalauseensa auttaisi? Tapahtuihan joka päivä samallaista ja paljon pahempaa. Ryövärit! pääsi vielä hänen hammastarhastaan. Mutta hän tunsi jo liian paljon maailmaa voidakseen olla pitemmän aikaa siveellisesti suuttunut näin vähäpätöisestä katukohtauksesta. Hänen mielensä tyyntyi vähitellen.
Maria Teresiakin tyyntyi, ja kaikki alkoi taas vähitellen kulkea entistä uraa. Työkyky ja harrastukset palasivat. Kuitenkaan ei hänestä koskaan tullut entistänsä. Hän totteli neuvonantajiaan, etupäässä Kaunitzia, toisinaan enemmän kuin tahtoikaan. Hänessä oli tunnollisuuden päättämättömyyttä, joka kenties oli luontaista, mutta jonka hän sitä ennen oli voittanut voimakkaalla tahdollaan.
Mutta kun hän tuli uuteen kotiinsa ja täti torui kun hän oli ollut niin kauan ja silmänsä liannut, sai hän laukaistuksi kireälle pingoittuneen mielensä. Hän itki oikein reutomalla, että tätikin pelästyi ja heltyi. Mitä enemmän täti lohdutteli Aappoa ja pyyteli herkeämään itkemästä, sitä rajummin Aappo itki. Hän tyyntyi vasta pitkän ajan kuluttua.
Siinä hän istui; kunnes äkillinen peljästys, säpsähdys ajoi hänet ylös, hän soitti kelloa, herätti palvelijansa ja lähetti sen noutamaan postia. Posti tuli ja nainen luki hän tuijotti horjahti parkasi ja taintui. Tuo nainen oli hän itse. Hän vapisi unessa: hän tunsi jälleen koko sen kauhistuksen, minkä tuo hirmuinen sanoma oli synnyttänyt. Sitten tyyntyi unelma.
"Oi, rakkaani, rakkaani", sanoi Mathieu ja purskahti itkuun myöskin hän, "onko se mahdollista, että sinä kärsit noin hirveästi! Minä kun toivoin, että kaikki kävisi helposti! Viime kerralla ei sinulla ollut noin vaikeita tuskia." Marianne tyyntyi ja hymyili taas. "Viime kerralla luulin minä repeytyväni palasiksi, sinä et sitä muista.
Hänen isänsä oli käynyt markkinoilla ja ostanut hänelle lapsenviulun, mutta hänen täytyi melkein katua sitä. Torger joutui semmoisen ilon valtaan, ettei voinut nukkua moneen yöhön, ja oli ihan kuin kuumeessa; hän ei ajatellut mitään muuta. Kun hän tottui sitä näkemään ja käyttämään, tyyntyi hän, mutta viulun täytyi kuitenkin hänen maatessansa olla vuoteessa hänen vieressään.
Päivän Sana
Muut Etsivät