Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Minun kohtaloni oli oleva sama kuin sisarieni: minä olin tuomittu loppuijäkseni vaivaisen elämään. Kuulkaa minua älkääkä tuomitko minua: minä salasin kipuni ... ajatelkaa! Salasin! Salasin häneltä, jota rakastin!
ELISABETH. Mistä tämä kirje? Papalle ja mammalle Maijun käsialaa. PASTORI. Annapas tänne. Minä en ymmärrä. ELISABETH. Mitä siinä on? PASTORI. Lue! ELISABETH. »Anteeksi, voi, antakaa anteeksi! En voinut toisin tehdä, elämä täällä kävi liian tukalaksi. Elkää minua tuomitko kovin ankarasti. Hyvästi, pappa ja mamma. Teidän Maijunne.» PASTORI. Mitä hän tarkoittaa? Mitä hän on tehnyt?
Minä ajattelin kauhulla, että kun papinpojatkin semmoista esimerkkiä näyttävät, niin mitä tästä tuleekaan! Mutta ei minun kuitenkaan olisi pitänyt setä rovastia loukata sillä tavalla kuin se tapahtui. Mutta en muistanut käskyä: »elkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.» Tahdon kiittää vielä siitäkin, ettei minua täällä viime kerralla tuomittu, vaan kohdeltiin rakkaudella ja suvaitsevaisuudella.
Sanokaa hartahimmat tervehdykset Mannille sekä Maissille ja älkää minua pahoin tuomitko, pyytää Junno.» »Veli parka!» lausui Manni, kun kirje oli luettu. »Aina sinua kovat onnet kohtaavat. Viaton hän on, siitä olen vakuutettu ja sen hänelle tahtoisin kirjoittaa, mutta se olisi turhaa. Missäpä kirjeeni hänen saavuttaisi?»
Ja äpärälle muun hyvän päälle! Roponen. No, älkäähän häntä niin ankarasti tuomitko! Jos tahdotte tietää, mikä on pääsyynä kieltooni, niin kuulkaa! Kipuna. Kuulkaa! Roponen. Hän ei kuulu meidän luterilaiseen kirkkoomme, enkä minä koskaan aio sallia sitä, että sukuuni yhdistetään vieraaseen kirkkoon kuuluva henkilö. Siis se asia on päätetty. Andrei. Et siis suostu? Roponen. En! Andrei.
Onko tämä luostari semmoinen punaposkisille, lihaville munkeille, jotka juovat olutta isoista kannuista ja ahmivat vaan mehua ja paastoruoakseen syövät sen uhkeimpia kaloja? Kiusaaja! kiusaaja taas! älkäät tuomitko eikä teitä tuomita. St. Eulalia, Erfurtissa Helmikuun 12 p. 1510.
Siellä vilisi itsensä myymistä harjoittavia naisia; sadoittain näki näitä kurjia olentoja, joiden joukossa oli 12-13 vuotisia lapsia. Heitä olivat tahtoneet ottaa kädestä viedäksensä mukaansa. Voi, älköön kukaan tuomitko näitä syvälle vajonneita!
En minä epäilekkään teidän sanojanne, herra Athos, en minä epäile silmänräpäystäkään; mutta, lisäsi hän muuttaaksensa puheen ainetta, nainen oli siis yksinään. Naisella oli herra seurassaan huoneessa, sanoi Athos; mutta huolimatta metelistä, pysyi herra näkymättömissä, niin että hän varmaan oli aika pelkuri. Elkää tuomitko, sanoo evankeliumi, vastasi kardinaali. Athos kumarsi.
"François Villon!" herttuatar kertoi vaipuen istumaan ja kätkien kasvot molempiin käsiinsä. "Malttakaa", runoilija innolla jatkoi, "älkää minua vielä tuomitko. Olin viiden-kolmatta vuotias. Seikkailevan elämän sattumat minun saattoivat Provence'en, Renato kuninkaan, teidän isänne hoviin. Oi! silloin en vielä ollut tuo vapaiden ateriain sankari, tuo kapakkain runoniekka.
Tuomiota, kirousta ansaitsewat ne, mutta paljon olen kukistunut niiden ankaroista ja polttawista kiwuista minä rukoilen teitä, älkää kowin tuomitko langennutta, sortunutta", pyyteli ukko minua. Minä tartuin hänen käteensä, katsoin häntä silmiin ja lupasin olla tuomitsematta. "No, kuulkaa sitte", alkoi ukko. "Minä olen käsityöläisen poika.
Päivän Sana
Muut Etsivät