United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kiihko-äänill' intohimoisilla Se veltot hermot nosti tuntoihinsa Tuon seurakunnan, jok' ei virran vilppaan, Vaan viinalasiensa ääress' istui Ja imi suin ja korvin "virvoitusta", Yön lopettaen aamun uupumukseen.
Mutta oliko tuo murtunut, vapiseva mies, suljettuine, palaneine silmineen ja tuskanhikisine otsineen, sama mahtava herra, korkean neuvoston lähettiläs, joka äsken oli käskenyt heitä ratsastamaan eteenpäin. Vapisten päästivät he Sauluksen; tässä seisoi mies, jota oli kohdannut Jehovan kauhea kosto. Kuitenkin tuli Saulus jälleen tuntoihinsa huomaten, missä hän oli ja mitä oli tapahtunut.
Unohdatte, että minullakin on miekka kupeellani, huusi Boris Mihailovitsh käyden miekkansa kahvaan. Me taistelemme sääntöjen mukaan. Valitkaa aseet! sanoi Gregor Gregorovitsh. Kun Hannes heräsi jälleen tuntoihinsa olivat molemmat lähteneet. Hän vaipui ymmärtämättä mitään sohvalle, ja kauan hieroi päätänsä, sekottaen kaiken tukkansa.
Mutta heti sen jälkeen palasi tuo kauhea ajatus, että hän kenties nyt parhaallaan lepää kauheimmissa tuskissa että hän nääntyy haudassa että raskaat vaunut vierivät hänen haavoitetun ruumiinsa ylitse ja kärpäset kaivavat hänen avonaisissa haavoissansa että kuolleita keräävät miehet luulevat häntä kuolleeksi, kun hän lepää jäykistyttävässä suonenvedossa, ja panevat hänet kuolleiden mukana veriseen hautaan siellä tulee hän tuntoihinsa ja
Heidän tullessansa tuli lapsi tuntoihinsa. "Olenko minä nyt taas sairas, hyvä tohtori?" kysyi hän, kun Ravn kumartui hänen ylitsensä ja antoi hänelle vähän lämmintä viiniä. "Nyt sinun pitää vain maata vähäsen, niin olet jo huomenna terve," sanoi Ravn, hiljaa ja lempeästi työntäen märjän tukan pois otsalta ja istuutuen hänen viereensä.
Kukaan ei hänelle kiitollisuuden sanaa lausunut. Kun suntio ja hänen tyttärensä jälleen tulivat tuntoihinsa, oli pelastaja jo kadonnut. "Itse rutto-mies", huusi kansa Paavolle, "on pelastanut sinun tyttäresi tulesta!" Suntio laski miettiväisenä silmänräpäykseksi kätensä otsalleen; silloin tuntui kuin olisivat hänen sielunsa silmät äkkiä kirkastuneet. "Hän ei ole rutto-mies.
Vanloon astuessa hänen luokseen hän oli vast'ikään tullut tuntoihinsa. Pettävätkö silmäni, vai näenkö Aadolf Skytten täällä? sanoi Vanloo hämmästyneenä. Kohtalomme on siis ratkaistu, virkkoi Skytte nähtyään Vanloon. Olemme voitetut... Missä on Drake? Hän on minun vankini. Entä Feliks?
Kun tuomio luettiin ja lausuttiin sanat, että hänet oli suljettu pois kirkon yhteydestä, pyörtyi hän. Tullessaan jälleen tuntoihinsa lausui hän heikolla äänellä: "Minä tahdon kaikessa mukautua kirkon tahtoon."
Luo kälyt, luo nadot riensivät kaikk', iso naisien parvi, maahan martaaks säikkynehen sylihinsä he nosti. Mutta kun hengähtäin tuli tuntoihinsa hän jälleen, huusi hän itkien, vaikertain seass' iliotarten: "Hektor, voi mua koitoa!
Kun François Villon taasen tuli tuntoihinsa, tahi oikeammin sanoen heräsi, hänen silmänsä, vielä tylsinä ja kuumeesta uupuneina, kääntyivät hiljakseen paikasta toiseen. Hän oli pitkänään matalalla vuoteella, pienessä kammiossa, jota muutama talvi-auringon vaalea säde tunki valaisemaan. Hänen silmiänsä kuitenkin häikäisi; hän sulki ne, koettaen ko'ota ajatuksiansa. Tähän aikaan vuodesta St.