Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
KNUUTI. Vaan miten, Aksel? AKSEL. Kuninkaalle puhun Mä siit', enk' ole velvollinen teille Tiliä tekemähän. Mun on Valpur Uhalla kaikkein piruin, kaikkein munkkein. KNUUTI. Tää oiv' on uutinen! On hyvä mulle. Tää kirkon asiaksi kääntyy. Meidän Pääpiispa tähän seikkaan tuskin puuttuu; Hän itse rakastunut ollut on, Se vanha houkko. Siispä veli Knuuti!
Viel' oli koira, Halli nimeltänsä, Se nopsa, terve, kuuli sekä näki, Se haukkui milloin tuli vieras väki, Kuutakin joskus haukkui leikillänsä. Niitylle kerran kaikki käyskenteli Varaksi talven tekemähän heinää, Se rampa ukko, eukko myös, jok' ei nää, Ja kuuro tyttö ja sen mykkä veli.
Lyytisen runot ovat enimmiten varsin somia pikku kappaleita, jotka todistavat hellästä ja runollisesta mielenlaadusta. Täss' on tyttö, neito nuori, Hieno, valkea, hiveä, Täss' on tyttö, tyyni mieli, Sievä, kaunis ja siveä, Mieleltänsä tyytyväinen, Tekemähän taitavainen.
Hiiri ja katti. Hiiri metsähän menevi, Lyhytjalka lynsyttävi, Pikku kelkkanen perässä, Pikku kirves kelkkasessa. Päätyi katti kannon päähän, Kannon päähän katsomahan: "Minne menet hiiri rukka, Lyhytjaika lynsyttelet?" "Metsähän menen poloinen, Korpehen kovaosainen." "Mitä siellä tekemähän, Kuta raukka raatamahan?" "Lehtikoivun leikkomahan, Puun sorian sortamahan."
Monelta on maammo kuollut, veli viety, sisko poissa, monen taatto nurmen nuollut tasapäiss' on taisteloissa, vaan on joku jäänyt aina tekemähän ensi tulta, liekki naapurilta laina, peninkulmin pengotulta. Jäip' on vielä viime siemen siittämähän köyhän lasta, eip' on suku Suomenniemen vielä kuollut maailmasta; kohoo kirkot, koulut, palaa Turun teinit, professorit.
Tarttuen siihen haarikkaan, joka äsken oli vieraalla ollut, kolautti Antti sitä toiseen ja taasen virkkoi: »Ensin kaulaa kastellaan sitte ihmeitä tekemähän käymme». Hän joi haarikkansa pohjaan ja vieras seurasi esimerkkiä. Välähtävätpä noidan silmät, kun hän vieraan näki pohjahan asti haarikan tyhjentäneen. Pirullisella riemulla alkoi hän nyt jutella.
Niin päivänä moniahana pilvet piirtyi torniloiksi, nousi templit terheniset, kirkot kultaiset kajasti ruskossa kesäisen illan, häilyvissä hattaroissa. Kertoi muillekin näkynsä. Kuuntelivat kummastellen, käskivät käymähän ripillä, tekemähän ristinmerkin; pitivät impyen unena. Näyn kätki neiti nuori.
Ken kipunaisen rintaansa saanut on tuon tulen tuiman, saa ei hän rauhaa, rientää hän viemänä vihurtuulen huiman, pyhä pyörremyrsky hänt' yhä eespäin yöt päivät ajaa; aarnihongan alle saattaa hän pysähtyä tekemähän pajaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät