Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Samoin kuin useimmilla pikku miehillä, oli Sanchollakin iso pitkä roikale vaimona, joka melkein taisi tupata hänet hameensa taskuun; mutta köyhäin tavallista osaa ei ollut hänelle suotu: kymmenen lapsen sijassa hänellä vaan oli yksi. Tämä oli pienoinen mustasilmäinen, kaksitoista vuotias tyttö, nimeltä Sanchica, yhtä lystillinen kuin hän, ja hänen sydämensä ilo.
Se oli jäännös siitä markasta, minkä oli viime lauantaina saanut nuhteiden kera. Tirkistellessään taskuun, meni mieleen, ettei hänellä ole vielä milloinkaan ollut kerrallaan enempää kuin kymmenen markkaa omaa rahaa.
Mitä oli kaikki oppi ja taito tyhjiä lörpötyksiä vain, jos eivät tuoneet suuria voittoja taskuun. Virkamiehistä ei hän pitänyt mitään; eihän niillä tavallisesti ollut paljo kolikoita. Pöyhkeänä hän kulki kuin tyhmä kalkkuna, ja perheensä oli samaa laatua. Hänellä oli vaimo ja kolme tytärtä, joista kaksi jo oli naimaijässä, ja kaksi poikaa, joista toinen oli alaikäinen.
Yhdessäpä on ... minuutilleen. Paljonko se onkaan? Viittä vailla puoli kuusi. Martti pani kellon takaisin taskuun ja tunsi koko vasemmalla puolen ruumistaan, että siellä se on kello ... vasemmassa liivintaskussa. Tuntui se vähän oudolta ... tuntui liivivaatteen läpi ihoon asti, mutta hyvältä se kuitenkin tuntui.
Jos kuuluu joku ääni heikko: "Pois maasta pimeyden peikko!" Ei voida häntä karkoittaa; Hän monen apua saa käyttää, Ne hänen käskyjään vain täyttää, Kun taskuun voiton siitä saa. Heist' aseseppäin suuren luvun Hän saa; ne laittaa sotapuvun Lain laatimansa suojassa. Jos kurja raukka valittaapi, Hän tekee vaan kuin haluttaapi Ja seisoo aina aseissa.
Hänen suunnaton, aukinainen pitkä takkinsa, joka oli nähnyt parempia päiviä, putosi pystysuorana hänen pyylevälle vatsalleen ja kukallisille liiveille, joiden yli taskusta taskuun kulki paksut, kultaiset kellonperät. Laajat, mustat housunlahkeet olivat huolellisesti käärityt.
Ne heitetään melkein huolettomasti, ilman tunteellisuutta, ei siinä huudeta eikä heiluteta, veljet ja sisaret seisovat portilla, sanovat: »Nyt se menee!», mutta äiti seuraa vielä mukana, villahuivi hartioilla, silmät hiukan punaisina ja leuka vähän väristen, kurkottaa vielä viimeisen vehnäkakun palttoon taskuun ja jää kujan suuhun, missä maantie alkaa, routainen maantie, jossa ratas kolajaa ja posket siitä niin somasti tutisevat.
Varmaankin on mennyt metsään. Ilma on kaunis ja matka ei erittäin pitkä; ei lie haitaksi, että minäkin vähäsen liikun." Ukko nousi, kopisti piipun, pisti sen taskuun ja läksi matkalle. Kylässä kysellen, oliko joku nähnyt Rietrikin, sai tietää hänen menneen metsään päin.
Oli niin omituista katsella sitä, kun se loikoi tuossa edessäni pöydällä. Kuori oli hienoa ranskalaista paperia. Se näytti kuin elävän siinä, se oli kuin vaalea samettisiipinen poutaperhonen, joka liikahtamatta on kiinnittäytynyt yhteen kohti lehvän päälle. Se ei värähdäkään, mutta jos lähestyt, lehahtaa se lentoon. En henno panna sitä taskuun rutistumaan.
Minkä maasta irti sain ja minkä karjasta, sen rahaksi muutin. Hyvä on niitä nyt mukanani kuljettaa. Lähtiessäni pistin tuleen huonerähjät. Kun se tuli, ei ollut mitään ottamista. Niin minä tein. Kukin omaansa kiittää, naapuri. Pitänee kerran minunkin toimiani kehua. Sinä pistät tavarasi taskuun, minä kaivan ne maahan.
Päivän Sana
Muut Etsivät