Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Niinpä jo patriarkka Abraham, heimonsa päämies, istuessaan yksin yöllä telttansa edustalla ja nähdessään oman aluepiirinsä, laajan, yksinäisen aron, ympäriinsä yhtyvän, taivaankannen kupuun, joka kohosi hänen yllään, oli ajatuksissaan johtunut ikuiseen, persoonalliseen tahtoon, joka yksin hallitsee maailmoita. Kaikkien sivistyskansain yksijumalaiset uskonnot ovat peräisin näiltä seuduin.
Täällä hän sitten istuihe maahan paljaasen, kultaiset kihara-hapset levitetyinä ilmaan tuulien hajoitettavaksi, eikä muuttanut ollenkaan sijaa, vaan, itkettyneet silmät taivasta kohden luodut, hän ainoastaan päätänsä kääntämällä seurasi rakkaan päivänjumalan kulkua yli taivaankannen idästä länteen.
Jos kohta tämän valon ja näiden säteiden lämpö ja valovoima eivät olekaan mainittavan voimakkaita, niin ne kuitenkin ovat ikäänkuin enteinä siitä, että kirkas ja lämpöinen päivä on niitä seuraava. Taivas on kaikkialla pilvessä paitsi taivaankannen itäreunalla ja yön hämärä vastustaa päivänkoittoa.
Ja tästä seurasi, että kun lokakuu tuli ja koko metsä kaikkialla oli täynnään varisevien lehtien äänetöntä elämää ja sinisen taivaankannen valo alkoi tutkia paikkoja, jotka olivat olleet siltä suljetut kaiken kesää, niin Miranda mielestään oli sangen varma päätöksessään; ja Taavin oli nyt taisteltava, ettei hänen sydämensä epätoivo pääsisi kasvoihin kovin selvään kuvastumaan.
Minkälainen oli sen aamu oleva? Syntyikö siellä jotakin pyhää? Oliko kansojen päivä koittamassa? Miljoonat aivot työskentelivät tuon yön pimeydessä. Miljoonat ja taas miljoonat ajatukset risteilivät tuon synkän ja tähdettömän taivaankannen alla. Nekö kävivät sotaa keskenään? Sekö oli oleva tulevaisuuden vallankumous? Silloin ei häntä tarvittu enää. Silloin hän voi mennä rauhassa levolle.
Kaikenlaista väkeä virtaili samoin joukottain palopaikalle, enimmäkseen uteliaina saada nähdä koreaa näytelmää, kun kamalat, korkealle hulmahtelevat ja leiskuvat lieskat punasivat taivaankannen, mutta myöskin »pelastamaan» niinkuin oli tapana sanoa.
Silloin ei ollut mikään erinomainen ilo tarpoa upottavia kyläteitä taikka purra kovaa evästään kostean heinäsuovan kupeessa. Onneksi ei karjakaan tällaisilla säillä paljoa liikkunut, söi mieluimmin yksiltä paikoiltaan ja siirtyi jo puolenpäivän rinnassa märän ja mustan metsän rantaan, joka huokasi ikuista murhettaan harmaan, yksitoikkoisen taivaankannen alla.
Aivan hänen silmäinsä edessä loisti suuri tähti, joka oli kuin värisevä valopisara avaruudessa. Kauan silmäili hän sitä; muuan virsi lapsuusajalta muistui hänen mieleensä, ja hän toisti sen itsekseen puoliääneen. Sitten antoi hän katseensa kiitää yli taivaankannen, missä miljoonat kiinto- ja kiertotähdet ja tähtisumut kutoivat häikäisevän ihania, valoisia kuviaan. Hänen mielessään heräsi ijäisyydentunne, tuon suuren, mahtavan, käsittämättömän ijäisyyden, jonka huimaavassa syvyydessä heijastuu jumalanajatusten majesteettisuus, ja se karkotti tuskan tuoman lamauksen, jossa hän niin kauan oli kitunut. Hänen katseensa lenti tähdestä toiseen, hänen mielikuvituksensa laajeni, heikoista valousvista tuli etäisiä, salaperäisiä maailmoja, aurinkokuntia, jotka äärettömyydessä kiersivät toisiaan. Ijäisyys ... hänen ajatuksensa sekaantui, hän pelästyi, aivan kuin olisi hän äkkiä tuntenut aavekäden kosketuksen... Mitä hän aikoi? Mennä yksin tuota kauheaa äärettömyyttä kohti ... heittäytyä, kadota kuin atoomi avaruuteen? Jumala Häntähän Ester ei tuntenut missä oli Hän, kuka Hän oli, mikä noista myriaadeista maailmoista oli Hänen asuntonsa?
Tähtiä näkyi tukuttain taivaan navalla, ja vaikka varustamaton silmä ei olis voinut keksiä enempää kuin viisituhatta koko taivaankannen alalla, olis se tänä iltana luullut voivansa lukea niitä miljoonittain. Neljäskolmatta luku. Yö oli kova. Höyrylaiva, laidalta päin, hirmuisesti ahdistettuna, vaarui paikaltansa pääsemättömänä.
Päivän Sana
Muut Etsivät