Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Oli jotain ääretöntä ja huimaavaa katsoa taivaalle. Mikä tomuhiukkanen olikaan ihminen ja hänen elämänsä tässä maailmojen äärettömyydessä! Luonnon suurenmoinen hiljaisuus ja rauha oli juuri sitä, mitä Heikki tänä hetkenä paraiten tarvitsi. Hän tahtoi päästä näkemään elämää laajemmalta kannalta, päästä kohoamaan oman itsensä, omien kokemuksiensa ja yksityisten tunteittensa yläpuolelle.
Hän on niinkuin lintu vedenpaisumisen päällä, ei ole hällä sijaa siellä eikä täällä, hän äärettömyydessä lentää ja lentää ja aaltoihin vaipuu. Eikä ole totuus, jumalainen totuus, tehty ihmishartioita varten. Jos kuolevainen jumaliin nousee, niin Jumala ottaa vangiksi hänet ja viepi hältä ymmärryksen valon.
Miksi erotat siis Hengen ja Aineen toisistaan? Etkö tiedä, että Jumala on Kaiken-Yhteys? Etkö ymmärrä, että kaikki käsitteet yhtyvät äärettömyydessä? Kyllä, mutta miksi on siis ollenkaan mitään äärellistä? Minä jättäisin niin mielelläni kaiken iankaikkisen ja askartelisin vain ajallisessa, jos näkisin edes siinäkään mitään lopullista kehitystä.
Suloista on sentään sukeltaa viiliin ja unohtaa hometahrat turkissaan. Ihanaa, kolminkertaisesti ihanaa on nousta kylvystä uutena ja sileäkarvaisena niinkuin vastanuoltu vasikka. Mutta vielä, vielä ihanampaa on keinua, keinua, heilahdella edestakaisin kaukana ja korkealla sinisessä äärettömyydessä niinkuin lehmän häntään juuttunut takiainen.
Hänen idealisminsa tuli subjektiiviseksi tunneliikutukseksi, jonka valtaan hän saattoi vapaasti antautua, sallimatta sen silti vangita itseään. Hän näki yhtaikaa ihanteen ja todellisuuden, ne ovat kuin kaksi yhdensuuntaista viivaa, jotka koskettavat toisiaan äärettömyydessä. Yli karun maan antoi hän ihanteen Arielin soittaa ilmaharppuaan.
Olihan tuo kaikki vain pisara äärettömyydessä. Hän itse ei ainakaan kuolematon ollut. Hänellä oli vain tämä hetkensä ja tämä aarteensa, jota hän juuri nyt piteli käsissään. Kerran sekin häneltä riistettäisi.
Ympäristöä ei avaralta näkynyt, noin pari syltä tai kolme vaan, sitten peittyi kaikki hämärään. Hanna nojautui taakse ja loi silmänsä ylös avaruutta kohden, katseli tähtiä ja ajatteli niitä suurina taivaankappaleina, jotka äärettömyydessä määrättyä rataansa kiersivät.
Ja yksilön, joka joutui niiden eteen, oli lähdettävä jompaakumpaa tietä taivaltamaan. Yhtyiväthän kaikki samansuuntaisetkin viivat äärettömyydessä. Mutta oliko hänellä aikaa äärettömyyttä ajatella?
Heikki oli päässyt kohoamaan yli omien surujensa, yli kaiken sen, mikä hänen henkensä voimaa kahlehtien masensi, ja tuntiessaan ihmiselämän pienuuden tunsi hän samalla sen suuruuden ja arvon. Melkein voitonriemuisena kuiskasi hän itsekseen: »Oi, ihminen, sinä tomuhiukkanen maailmojen äärettömyydessä, sinä et kuitenkaan kuole, et menehdy.
Päivän Sana
Muut Etsivät