United States or Iran ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Juo! Haihtuvi voima kuohuvain helmien: juo! Kiiruhda! Suloista, suurta sulle ei sitä enää kuolema suo. Hullut luo huomion vaahtoilulle, vettä, vain vettä se huulille tuo.« Tuskin oli kreivi Lejonborg ehtinyt lausua tämän tunnetun säkeistön viimeiset sanat, kun ulkoa kuului äänekästä hälinää. Mitä se on? huusi kreivi; keitä juoksee tuolla ulkona?
Ja ikäänkuin nuori tyttö olisi aavistanut hänen ajatuksensa, aloitti hän heti sen jälkeen seuraavan säkeistön: Kas lintunen lentääpi laaksosta maan, läpi ilman se liiteleepi, se riemuiten kiittääpi Jumalataan ja ilosta viserteleepi, niin sielukin, lennä sä korkeuteen ja Luojalles kiitosta laula! Laulu lakkasi.
Mutta jos säkeistön muodostaa vain kaksi riviä, niin pitää jälkimäinen koko painon». Näiden ehdotusten ja järjestelyjen mukaanhan toki runosta muodostuisi jonkillaista taiderunon tapaista. Säe, joka kuuluu toiseen lauseeseen kuin edellinen, ei kelpaa vastaussäkeeksi laulaessa. Eri lauseen muodostava säe on siis aina erikseen uusittava vastauksena laulaessa. Niiden luonnetta hän myös esittelee.
Hän, näet, jätti siitä pois neljä lystikkäintä säkeistöä, antoi neljälle jäljellejääneelle uudistamalleen vakavalle säkeistölle uuden nimen Laulu Suomessa ja sai siten syntymään tuon yleisesti suositun laulun, tunnettu ensimäisen säkeistön sanoilla: »Arvon mekin ansaitsemme». Tämän jo siis noin sadan vuoden vanhan laulun säkeitä sanoo vielä meidän päivinämme runoilija Eino Leino »liikuttaviksi, patriarkallisiksi», joissa »Juteinin huomio käytännöllisenä miehenä on enemmän keskittynyt itse kansaan» kuin maahan ja sen ihanaan luontoon.
Poskensa vielä verta vuotaessa hän otti harpun, näppäili sen kieliä ja jatkoi virttä 354, laulaen sen kolmannen säkeistön: "Isä Jumala, poika ja Pyhä Henk' ynnä enkelit armahasti pahan pauloilta tietämme turvatkoon ain' viime hetkehen asti ja perkeleen juonilta suojelkoon ain' sielua, ruumistamme." Huoneessa oli melkein pimeä. Kun hän aloitti virren, polki Ester jalallaan lattiaa.
Kerran, niin kertoo perimätieto, kun Runebergin kodissa Porvoossa eräät hänen läheisimmät ystävänsä laskivat leikkiä hänen monista rakastumisistaan ja »niistä erilaisista asteista, joita hän itsekullekin oli kustantanut», improvisoi runoilija, hetkisen kuunneltuaan, tämän usein lainatun säkeistön: