Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. marraskuuta 2025
Mutta ylimielisille poikasille se vaan antoi intoa lyödä leveämmäksi ja leveämmäksi, ja yksi lotina kuului vaan metsän syvyyteen tunkeutuvan aukon perältä, mistä tulisina salamoina välkkyivät kirkkaat kirveitten terät ja rytisten kaatuivat komeat puut. Saralan isännän mieli meni oikein katkeraksi, nähdessään parhaan säästömetsänsä kaatuvan tällä tavalla.
Minä kuulin kanuunan laukaistavan ja arvelin myrskyn kiihtyneen niin tuimaksi, että meidän täytyi jo ampua hätälaukauksia. Toivo pelastuksesta, vaikkapa sen toisikin kuolema meren syvyyteen, oli minusta tervetullut.
On keski-yö, kuu on aivan vastapäätä ikkunaa, jonka vieressä istun, ja joessa, joka juoksee sen alitse, näkyy pitkä, kapea viiva, jossa jokainen aalto värähtelee sen valossa; kuun valaisevan viivan molemmin puolin ovat toiset aallot, jotka rientävät yhtä kiireesti hautaansa kohti näkymättömään syvyyteen, liikkumattomina ja kolkkoina. En voi kirjoittaa enää." Kaksi päivää myöhemmin.
Matti opetti hänet nekin miehenkorkuiseksi kiviaidaksi latomaan. Myöskin kuokkimaan oppi hän varsin helposti. Mutta hänet täytyi aina metsän rajassa ympäri käännyttää, sillä muuten hän olisi kuokkinut kasvavatkin puut pelkiksi ruumeniksi. Hätäkös häntä sitten oli enää ojankaivuunkaan opettaa? Antoi vain lapion käteen ja polkaisi. Nalle polkaisi perässä ja oli painaa koko lapion maan syvyyteen.
Toisella puolen oli melkein kohtisuora kallioseinä, toisella niin äkkijyrkkä sorainen rinne, että jalan koskettamat kivet kohta rapisivat alas ja menivät menojaan syvyyteen. Jos päätä huimasi tai askel petti, alas menit samaa tietä. Vapisutti nousta, mutta oli myöhäistä kääntyäkin.
Tunnit, päivät kuluvat keskeytymättä; niinkuin meren laineet ne kohoavat ja vaipuvat syvyyteen, toinen toisensa syliin ja kuljettavat mukanaan elämämme purren pois pois onnen saarilta, tosi kyllä, mutta myöskin surun karikkorannalta.
Epätoivossaan meni Marit alas järvelle, lopettaaksensa päivänsä siellä, mutta kuinka lienee ollutkaan, oli kuin tuntematoin käsi olisi häntä pidättänyt eikä hän voinut muuta kuin tuijoittaa synkkään syvyyteen.
Hän oli mennyt penkereen reunalle ja katsellessaan alas äkkijyrkkään syvyyteen, kuuli hän kuivien lehtien kahinaa, joka sai hänet katsomaan syrjään. Elisabeth hämmästyi tosin siitä, mikä nyt sattui hänen silmäänsä, mutta rohkasi heti mieltänsä ja meni uskaliaasti ja jollakulla uteliaisuudella paikalle.
Ja käykäät sitten käsi kädessä, Jumalan nimessä ja ilolintuen laulaessa haudan syvyyteen. Niin; mitä itse sanot, Aapeli? AAPELI. Ei minulla mitään sanottavaa ole. EENOKKI. Anna sitten sormus tänne. AAPELI. Tässä tämä on. Otanko ma vastaan sormusta? Voi minua mieletöntä! EENOKKI. Aapeli antaa tämän sormuksen sinulle, Eeva. AAPELI. Veisaa, veisaa! »Saatanan juonet kauvas poista»...
Jollette kohta takaisin palaja, niin Ahti, aaltojen isäntä, on teidät järven syvyyteen upottava.» »Lempi on minun, hän ei takaisin tahdo», vastasi Aimo, uiden eteenpäin. Mutta nytpä nousi aaltojen kuohu järvelle, ja jota enemmän Aimo pyrki Pitkäänientä kohti, sitä enemmän aallot hänet veivät toisaalle.
Päivän Sana
Muut Etsivät