Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. toukokuuta 2025
Iltapäivällä tuli Janne Kankkusen täti portaissa vastaani. Hän näytti niin synkältä ja onnettomalta, että minä luulin tädin harmaan kissan ehkä saaneen surmansa viimeöisessä tappelussaan. Kysyttyäni varovasti syytä hänen suruunsa sain kumminkin kuulla että asian laita ei, luojan kiitos, ollut niin surkea. Mirri voi hyvin. Se oli vain Janne Kankkunen, joka oli ollut kateissa koko päivän.
Hermomme ja aivomme rasittuvat liiaksi ja jonkun aikaa näyttää meistä kaikki synkän synkältä ja kotikin kulkevan perikatoansa kohti. Palvelijat eivät ole milloinkaan olleet niin huolimattomat, lapset niin meluisat, koti ei kuuna kullan valkeana niin kauheassa epäjärjestyksessä, valtion hallitus niin huono, ja kirkko joutumassa Antikristuksen valtaan.
Minkä tähden hän ei koskaan tahtonut tietää, mitä suuressa ulkomaailmassa tapahtui, vaikka se ennen oli puoleensa vetänyt hänen ajatuksiansa ja saattanut hänet ikävöimään pois kotiseudustaan, joka hänestä tuntui synkältä ja rasittavalta? Ei hänen mielensä tila nyt ollut semmoinen, hän itse sanoi. Oliko hänen vanha rakkautensa kotiseutuun ja sen elämään taas kytemässä? Eipä siltä näyttänyt.
Synkältä näyttää ... ja uhkaavalta... Mutta Jumala antaa taas kirkkaan päivänsä paistaa, kun me häneen turvaamme. Mitä tekin siinä höpisette...! Täytyy tästä jo kotiin lähtöäkin ajatella... Vai kotiin lähtöä?... että viitsit puhellakaan! Täytyisi ehtiä ennen sadetta ... ettei pahasti kastuisi.
"No, mikä siis pidättää sitä?" "Se, että me hukumme kaikki hänen kanssaan. Hän on viimeinen koko pyhästä suvustansa. Ei löydy mitään muuta kättä, joka tarttuisi meidän valtikkaamme." "Meidän valtikkaamme! mikä valtikka?" "Meidän kuninkaittemme valtikka." "Kuninkaittemme!" "Niin, miksi sinä näytät niin synkältä?"
"Isä ei ole enään niin vahva ... hän ei kärsi paljoa mielenliikutusta, niin että synkältä näyttää... Muistathan tuota viimeistä taudin kohtausta hänen tullessaan kotiin"... Kun äiti oli mennyt pois, kuului pimeässä yhtämittaa haikeita huokauksia. Myöhään illalla istui äiti tyttärensä vuoteella, pitäen kätensä hänen otsallaan että hän paremmin saisi nukutuksi; tyttö raukka säpsähti vähä väliä.
Jaakko meni kuusikkoon sateen suojaan ja rupesi, siinä seisoessaan, miettimään tulevaista elämäänsä; sehän näytti aivan synkältä. Liisu kyllä oli luvannut olla uskollinen, mutta olihan tuo suuri rustholli hyvin viettelevä, sepä aivan luonnollista niin luuli Jaakko. Vaan Liisulle olisi koko maailman rikkaus ollut mitätöntä, ellei hän sitä olisi saanut valittunsa kanssa nauttia.
Tuli vähän iloiseksi kuin pääsi suojaan, vaan heti synkistyi mieli kuin muisti isän ankaran tuomion ja linnassa olon, minkä häpeän hän sillä oli päällensä saanut. Eihän viitsi ihmisille silmää näyttää. Musteni mieli, koko mailma näytti niin tyhjältä, niin synkältä. Koko elämä näytti paljon synkemmältä kuin se kaupungin linna. Hävisi aivan kokonaan elon toivo Pekan sielusta.
Hänestä tuntui niin kummalta, niin synkältä, kun hän edessänsä näki Rastekais-vuoren suuren, synkän varjon, sen vuoren, jossa vuoren haltia asui. Eikä siitä niitäkään apua ollut, että hän tuossa itkien istui, sillä kaikki hänen kyynelensä kylmettyivät heti kohta jääksi ja vierivät herneinä alas hänen pienelle karvaiselle porontalja takillensa.
Pian kohosi Samariassa alttari ja temppeli tämän kunniaksi ja satakunta pappia uhraili hänelle. Mutta silloin astuu esiin profeetta Elia, tuo Jumalan koulussa kasvatettu ja hyvillä hengen lahjoilla varustettu mies, äkkiä kuin salama synkältä taivaalta.
Päivän Sana
Muut Etsivät