United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sinä taidat joskus pyhinä tulla tervehtämään. Anna nyt nähdä, ettäs pidät pojan vähän kurissa. Minä uskon, ettet ainoasti sinä, vaan myös koko kylä pilaa pois piltin. Hyvästi nyt! Lykkää portti hiljaa kiini!" Martina kävi nyt kotiapäin raskain askelein, ja sydämessänsä kuului taas rivi: Käyn mä ulos aamuhetkin, Kaikki katsovat mua, Silmäni on kyyneleissä, Unoksiss' en unohda.
Ja ken meistä ei liene nähdessään toisen ihmisen onnen ja varallisuuden joskus sydämessänsä tuntenut katkeruuden kaunaa, varsinkin, jos oma elämämme on ihan toisenlaista, koettelemuksia ja kieltäymisiä täynnä? Tässä tunteessa piilee jo siemen viidennen, yhdeksännen ja kymmenennen käskyn rikkomiseen.
Syvyys kaikin kauhistuksinensa ympäri piiritti ukkoraukan. Hän, joka niin usein oli väittänyt, että aaveet ja velhot olivat ainoasti lastenjuttuja, ja kernaasti ylpeillyt pelkäämättömyydestä vasten kaikellaista noituutta ja taitausta tunsi nyt semmoisen kauhun sydämessänsä, että hiukset pöyhistyivät päässä. Joukko lähestyy! varo itseäs; sinä rangaistaan epäuskos tähden!
Minusta näyttää välisti, kuin juuri silloin kuin minä koetan häntä rohkaista, mahtavampi käsi kuin minun hiljaa ottaisi pois lohdutuksen balsamin tehden juuri ne armorikkaat sanat, jotka minä mainitsen, teräväksi miekaksi, joka tunkee yhä syvemmälle haavaan. Ja niin minä ainoastaan voin odottaa ja ihmetellä ja rukoilla. Näyttää siltä kuin Jumala itse vaikuttaisi hänen sydämessänsä.
Niinkuin se kylmä lumi suli ukon henkityksestä, missä hän makasi kasvot maata päin, tunsi hän mielestänsä myös kuin olisi jotakin sulanut hänen sydämessänsä ja piiritetty kuoleman kauhulta, huusi hän sisälle lumikuoppaan: "Juoseppi!" niinkuin olisi se ollut joku muoto lunastamaan häntä itseä pimeyden valloilta. "Minä vannon sen!" lisäsi hän, niinkuin kumotaksensa kaiken epäilyksen ja väitteen. Vähän malttanut, nosti ukko päänsä ja kuunteli. Metsässä pauhasi vielä, vaan ei niin kovin...
Tuo raju luonto sisaressa oli hänestä käsittämätön; semmoinen ei hän itse ollut koskaan ollut ja hän tiesi että tuommoinen maailmallinen mieli oli ankarasti taivutettava Herran pelvossa. Kuitenkin tuntui ikäänkuin pistos hänen sydämessänsä kun nuoruus Henriettessä kuohui yli laitojensa, tuntuipa melkein kuin hän itse olisi tahtonut olla yhtäläinen.
Hyväks huomas neuvon ystävän Polykrates ja viiskymmen-soutuun hän heti astui ja heitti merehen, mitä enin hän rakasti, sormuksen. Ja sen hän tehtyänsä surun tunsi sydämessänsä. Mutta kohta rantahan tullessaan näki sormuksen hiekalla vastassaan. Mitä rakasti kaikista enimmin, oli heittänyt meri sen takaisin. Niin ei päässyt hän kohtalostansa, ei pakoon onneansa.
Hän loi silmänsä ulos. Puutarhassa istui Maria ja luki. Johannes silmäili häntä kauvan. Hänen suuret, siniset silmänsä näyttivät surullisilta. «Maria!« kuiskui ääni hänen sydämessänsä: «Sinä olet kaunis, sinua saattaisi outo luulla enkeliksi, ja kumminkin ... sinussa vallitsee paha. Sinun sydämesi on tyhjä. Mutta sinä säälit ihmisten onnettomuutta.
Hän puheli tällä tavoin sinne tänne, mainiten yhtä mahdottomuutta toisensa perästä, siten turhaan vakuuttaaksensa niin Edithiä kuin itseänsä, ettei mikään vahinko voinut syntyä leikinteosta, jota hän nyt katkerasti katui sydämessänsä.
Sielunsa kaipauksessa hän ajatteli, että äidin henki vielä katseli häntä ja että se rakkaus, jota tämä oli pitänyt, vielä asui hänen sydämessänsä siinä uudessa elämässä, jonka hän oli löytänyt. Hän itse oli heikko ja voimaton.