Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
»Missä veljesi ja sisaresi ovat?» »En tiedä muita kuin Teutorin. Hän pääsee jo ensi talvena pois auksuunista.» »Aappo, pastori, hänhän on täällä?» »On, vaan hän kuuluu muuttavan pois, kun on ortineerattu rovastin sijalle johonkin.» »Entä Kristiina?» »Täällä kai se on Kristiinakin, vaan en minä ole nähnyt häntä kaualle aikaa.» Surulliseksi painui Viion lesken mieli.
Häntä harmitti kovin nuot häille niin sopimattomat ja odottamattomat vastakohdat kuin kuolema ja ukon-ilma olivat, jotka näyttivät ikäänkuin liittoontuneen yhteisillä voimilla turhaksi ja surulliseksi tekemään hänen kunnia- ja ilopäiväänsä.
Vaikka ruusut eivät ole auenneet? ELINA: Niin. Se oli pudonnut puusta viime yönä. Minä tulin heti silloin niin surulliseksi. Ja minä ajattelin: kohta on taas kaikki pimeätä ja toivotonta. Tällaisessa yössä lyövät myös kevät ja syksy kättä toisilleen. OLAVI: Mutta meillä on kevät, eikö totta, Elina? ELINA: Nyt tekin tulitte äkkiä surulliseksi. Tekään ette ole yhtä iloinen kuin ennen.
Nyt hän kertoi juurta jaksain kaikki ne puheet mitä tiellä oli puhuttu. Tämän kuultuaan rovastinna kauhistui ja tuli aivan surulliseksi ja vannoen vannoi, että sitte on kumma, jos hän enää hommaa raamatunselityskokousta mihinkään. Niissä päätöksissään meni rovastille kertomaan kaiken mitä Kustaavalta oli kuullut. Rovasti tekeytyi rauhalliseksi.
Kuitenkin kävin minä mielessäni aivan surulliseksi ajatellessani, että tämä oli olevinaan jumalanpalvelusta. Nyt vaati upseeri niitä, jotka olivat "pelastetut" lausumaan tunnustuksensa nauttimastansa armosta. Heti nousi nuori, noin näköään jokseenkin soma tyttö ja esittelihe muutaman Lontoon isoisen kauppiasperheen kyökkipiiaksi.
Hän silloin nousten istumaan sanoi: "Minua kummastuttaa, että te luettelette vain sellaista, jossa onnella on yhtä suuri osa kuin minulla, mutta ette mainitse kauneinta, sitä, että kenenkään atenalaisen ei ole tarvinnut minun tähteni pukeutua murhepukuun." Hänen kuolemansa keskellä näitä kauhun päiviä tuli surulliseksi lopuksi niin loistavalle aikakaudelle. Alkibiades.
Surulliseksi käypi hänen mielensä, muistellessaan, että vieras söi viimeisen kyrsän ja ettei huomenna ole leivänmurua; muistellessaan antaneensa pois paidan ja housut; mutta kun samalla muistaa hänen hymyilynsä, käy hänen sydämmensä niin riemuisaksi. Kaukaa Martta ei maannut, kun jo kuuleekin, ettei Simokaan nuku, kuinka se kiskoo kauhtanaa päälleen. Simo kuuleppas! Häh!
Toisista pojista en varmaan tiennyt, mitä he ajattelivat; mutta minussa oli kumminkin se ajatus vireillä, että nais-ihmisille täytyy antaa arvoa ja totella heidän kieltoansa, vaikka kohta he nuoriakin tyttöjä olisivat. Oli mielestäni oikein synti laittaa heitä surulliseksi. Vaikka kyllä muutamia pojista näytti sekin huvittavan, että saada tehdä tytöille harmia ja kiusaa.
Joku tuolta sakastin perästä nytkin ajaa tuleekohan se?... Ei tule pihaan, jäälle kääntyy, pappilan alaitse ajaa, vitkalleen kituuttaa jäätä pitkin, hevonen huurussa ja miehen parta... Harakan mieli käy surulliseksi, sillä on nälkä ja vilu ... ei nyt siallekaan naura, vanhalle ystävälle, joka tuolla pahnansa ovella tongiskelee ... eilen tuolle vielä saattoi nauraa, nyt ei viitsi.
Olenko minä tehnyt sinulle jotakin?» Letta käänsi yhä päänsä pois. »Sinähän lupasit niin varmasti, niin varmasti tulla kotiin iltapäivällä aikaisin...» Hän katsoi itkettynein silmin tutkivasti Jakobiin suoraan hänen omaantuntoonsa; ja epäilys kasvoi surulliseksi varmuudeksi. »Sinä et välitä minusta... Ei, Jakob, sinä et välitä minusta... Sano se vain suoraan.»
Päivän Sana
Muut Etsivät