Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Suon poikki päästyä maat taas kovenivat, ilostuivat ja virkistyivät, ja tie, joka vaivalloisesti oli kulkenut lahonneita pitkospuita myöten, alkoi taas hauskasti ja kuin omiksi huvikseen heitelläitä milloin millekin puolelle pienen puron pohjaa, jonka kesä oli kuivannut melkein vedettömäksi. Ilmestyi suokytöjä, joiden savu täytti koko metsän tuoksullaan.
suon sulle erään johtoväitteen vielä; et ehkä haasteloain halveksune, jos yli lupauksen se yltäneekin. Ne, jotka muinoin kultakautta lauloi, sen olotilaa onnellista, varmaan tään paikan Parnassolle uneksivat. Tääll' oli syytön ensi ihmispari; tääll' ain on kevät, heelmät kaikkinaiset, on nektar myöskin, josta kaikki puhuu.»
Tämä muutti miesten suunnan, ja niinpä lähdettiin vasemmalle ja riennettiin, mikä jaksettiin, joen ja suon välistä tietä eteenpäin. Kauan hiihtivät miehet metsätietä, siinä toivossa, että susi, kerran tielle päästyänsä, mieluummin pysyttelekse siinä, varsinkin kun lunta on paljon ja pedolla raskas saalis kannettavana.
Löytähän vähäisen maata, paikkoa palamatointa suurimmalla suon selällä, kahen kantosen lomassa. Kannon juuri kaivetahan: sieltä löytyi liinan siemen Tuonen toukan kätköksestä, maan maon varustamista. Olipa tuhkia läjänen, koko kuivia poroja purren puisen polttamilta, venehen kyettämiltä. Siihen liina kylvettihin, kypenihin kynnettihin, rannallen Aluen järven, peltohon saviperähän.
»No, hyvä isä», vastasi nuorukainen, »enpä minä liioin välitäkään tuosta kylvystä, joka tuli minun osakseni, ja mielelläni suon teille anteeksi sen, että osittain olitte siihen syypäät, kunhan tahdotte vain neuvoa minulle jonkin paikan, missä saisin vaatteeni kuivatuiksi; sillä muuta pukua minulla ei ole, ja tuleehan minun toki pitää se hiukan siivona.»
Sitten, ikäänkuin ymmärtäen häntä, hän lausui: "Joku nuoruuden muisto. No vähät tuosta! Tämä ehto jo itsessään todistaa valasi luotettavuuden. Minä suon sinulle kernaasti oikeuden vallita yksin tuota pientä, hämärää soppea omassa itsessäsi. Vaan kaikki muu kuuluu minulle. Muista se." "Sovittu asia, sire ... ja kiitoksia vaan. Työhön nyt!
"Suon", Hannu Müller vastasi, "omassa niinkuin kaikkein muidenkin nimessä." Ja, nostaen hänet ylös koko armeijan nähden, hän syleili häntä. Suuria puita kasvoi siellä täällä. Vähän aikaa jälkeenpäin, kaksi-toista tai viisi-toista ruumista rippui jokaisessa.
Kiirettä ei pidetty, lähellä oli saalis, ja vasta päivän valjetessa sopi sen kimppuun käydä. Kun oli järven yli hiihdetty ja sitten erään harjun poikki jo saavuttu suuren suon laitaan, erosi Jouko muista, lähtien edeltäpäin kierrosta tarkastamaan. Sieltä palattuaan ilmoitti hän kontion yhäkin paikoillaan nukkuvan ja sanoi siinä syksyisen kierroksensa olevan, mihin oli nyt ladun hiihtänyt.
"Meenkömäpois?" vastasin minä. "Niin". Minulla oli jonkunlainen typerä aikomus vastata, että aioin odottaa, että saisin saattaa häntä portaista alas. Minä arvaan, että jollakin tavalla lausuinkin sitä; sillä vähän aikaa minua tarkasti katseltuaan näytti hän ymmärtävän ja vastasi matalalla äänellä: "Minä tiedän, että tahdot tehdä, mitä minä pyydän, jos sanon sinulle, että hartaasti suon sitä.
Työ oli ylenmääräistä, lepoa ei voinut toivoakaan. Puolue ja taidemailma sanoi, että Elma oli rappiolla – ja syy oli oma. Niin räkättivät sukulaisetkin! Oi, Siperian erämaitten elämä ei ole sen jylhempää kuin Suomen korvenraatajan elämä hallaisen, viimaisen suon reunalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät