Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Kaikki oli sopusointuisaa, seinillä kauniit valokuvat mustissa puitteissa, lattialla lämpimät matot ja pienellä ompelupöydällä ikkunan ääressä kukoistava, valkea hyasintti, joka täytti huoneen suloisella lemullaan.
Muut kaikki olivat suuremmassa tahi vähemmässä määrässä liikutettuja, mutta varsinkin Maisteri, joka juhlamenojen loppupuolella yksin häiritsi hiljaisuutta sillä, että hän alin-omaa nenäänsä niisti; onneksi kuitenkin oli hän löytänyt nenäliinansa. Siunaus tälle morsius-parille luettiin äänellä niin suloisella, niin juhlallisella, ikään kuin se taivaasta olisi kajahtanut. Vihkiminen oli päätetty.
Sehän oli ilmeinen varkaus ja julkein hävyttömyys! Suloisella äänellänsä jatkoi nainen anteeksipyyntöjänsä: »Sangen ikävää... Tom ei tule... Mutta jos teidän majesteettinne suvaitsisi sanoa minulle asian, joka tuottaa meille kunnian ... ehkä voisin minä...» Kuningas punastui hieman häveten asiaansa.
"Menkää rauhassa ja pelastakaa itsenne", sanoi hän vanhalla suloisella tavallaan, joka muistutti menneitä päiviä. "Mitä minuun tulee, olen jo hyvin vanha. Minä ja minun kuolleeni jäämme yhdessä kotiin". Mies pakeni ja antoi hänen noudattaa tahtoansa. Suuret liehuvat liekit ja savupilvet ympäröitsivät häntä; hän ei liikahtanutkaan.
Edellisen kukistaminen oli jälkimmäisenkin vertauskuvallista kukistamista. Olihan siinä elämäntehtävä. Olihan siinä näköalat, jotka voivat hurmata mielen ja täyttää sen suloisella kostonhekkumalla. Varsinkin kun siihen samalla yhtyi sukukosto. Sitä hän ei saanut, sitä hän ei voinut laiminlyödä. Sen hän oli isänsä, onnettoman, murtuneen isänsä, muistolle velkapää.
Oh, anna lohdutusta: täytyykö minun kadottaa kaksi taivasta? toinen tuolla ylhäällä, toinen sinun sydämessäsi?" "Rakkauden taivas ei ole suljettu keneltäkään", lausui Sofronia, pyhällä hurskaudella viitaten taivasta kohden. Näännyksissään tarttui Manlius hänelle ojennettuun käteen, nosti sen huulilleen ja kysyi suloisella tunnolla Sofronialta: "Ja se, joka on sinun sydämessäsi?"
Hän oli melkein unen voittama, ja vanhin poika, joka luuli hänen nukkuvan väsymyksestä, ei tahtonut häiritä häntä, vaan antoi Villelle illallista, riisui hänet ja laski sänkyyn. Sen tehtyä huomasi hän äitinsä olevan valveilla, pieni lapsi käsivarsilla; lapsi oli herännyt itkein, ja hän piti sitä hellästi sylissään, rauhoittaen hänen ruikutustansa matalalla suloisella laululla.
Mutta iltasella auringon jo lasketessa, ja kun elähdyttävä tuuli puhalsi kaupungin halki, näytti hän saavan taaskin voimia ja suloisella hymyllä kääntyi hän Naomin puoleen.
"Vastaan sinulle pienellä laululla, kauneimmalla, minkä tunnen", sanoi hän viimein, mennen harmoonion luo ja istuutuen sen ääreen. Sitten lauloi hän suloisella, hivelevällä äänellään: "Lempi! Luojan on käsky verraton, siihen katson ainoaan! Rakkaudessaan pysyn, rauhan saan; Luoja itse rakkautt' on vaan!"
Hetken perästä hän riuhtaisihe irti sylistäni, laskeutui polvilleen ja painoi päänsä tuoliin, rukoilevaan asentoon. Vihdoin hän nousi ja katsahti minuun verrattoman suloisella hymyllä. Mutta onko tämä kaikki totta? Minusta tuntuu kuin olisi se pelkkää unta vain. Saanko minä nähdä nuo kirjeet vielä kerran? Enhän muista enää sanaakaan, mitä niissä sanotaan. Ero.
Päivän Sana
Muut Etsivät