United States or Tonga ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin Stolypin astui vaaran paikalle ja otti ministerineuvoston johdon. Hän oli kunnianhimoinen ja kyvykäs, mutta myöskin isänmaallinen ja rohkea. Hän uskoi hallituksen voimaan ja monarkian tulevaisuuteen. Urkkija Asevin salaiset kertomukset sosiaalivallankumouksellisen puolueen vähistä voimakeinoista vahvistivat häntä luottamuksessaan.
Joulukuun 14 p. 1907 Stolypin hajoitti yhdistyksen kaikkine haaraosastoineen sillä perustuksella, että sillä oli "rikoksellisena aikomuksena kansassa herättää ahtaan, natsionalistisen separatismin henkeä". Edistysmielisessä venäläisessä yhteiskunnassa pidettiin sopimattomana ilmoittautua virkapalvelukseen rajamaissa.
Kun vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen vierasheimoisille myönnettiin kansakoulun uudistus ja sen mukana myöskin opetusta äidinkielessä virkavalta peruutti myöhemmin hallinnollista tietä tämän uudistuksen niin tehtiin poikkeus ukrainalaisiin nähden, vaikka Stolypin luki heidät vierasheimoisiin.
Venäjän saksalaisen väestön edustajat olivat liittyneet "Lokakuun 17 päivän liittoon", juutalaiset taas kadettien tai sosiaalidemokraattien puolueeseen. Ei salkku tyhjänä ja hämmästyksestä sanattomana, niinkuin tuo kuivettunut virkavaltias Goremykin, vaan virastolaukkunsa täynnään hänellä oli valmiina 34 uudistusehdotusta ja valtiomiehen-arvoisella puheella Stolypin otti vastaan duuman.
Se diplomaattinen tappio, minkä Venäjä maaliskuussa 1909 kärsi Balkanin-kysymyksessä, vaikutti sen, että Stolypin luopui maltillis-vapaamielisestä ohjelmastaan ja sen sijaan omisti sotaisen natsionalismin. Sääntöjen vahvistuksen muodossa hallitus 20 p. toukokuuta koroitti aateliskongressin vakinaiseksi valtiolaitokseksi.
Siinä nuorturkkilaiset jäljittelivät kaikkia venäläisen rajamaapolitiikan huonoja menetelmiä. Huolimatta Balkanin-politiikkansa huonosta menestyksestä Isvoljski 23 p. syysk. 1910 nimitettiin lähettilääksi Pariisiin, mikä nautinnonhimoisen Pietarin ylhäisön mielestä merkitsi ylennystä. Ulkopolitiikan johtajaksi Stolypin teki lankonsa Sergei Sasonovin.
Puoluejohtajat olivat tähän kauppaan valmiit, mutta vaativat kadeteille enemmistöä kabinetissa, ennen kaikkea itselleen sisäministerinpaikkaa, jota Stolypin ei kuitenkaan tahtonut antaa. Goremykin pysyttelihe taustassa ja varoitti virkatovereitansa myöntyväisyydestä.
Uusi ministeripresidentti Pjotr Stolypin katsoi näissä oloissa päätehtäväkseen raivata sellaisen keskitien vallankumouksen ja taantumuksen välillä, jota Venäjän oli mahdollista kulkea ja joka voi johtaa maan sekasorron tilasta pois.
Venäjällä se sai sattuvan ilmaisunsa slavofiilien opissa, joka antoi Pobedonostseville hänen venäläistyttämispolitiikkansa siveellisen oikeutuksen. Stolypin aloitti uudestaan tämän vallankumouksen kautta keskeytyneen politiikan, ei uskovaisen kiintymyksestä oppiin, vaan valtiollisista syistä.
Paljoa ankarammin ja raaemmin kuin kaikki entiset sisäministerit Stolypin iski vastustuspuoluetta, jota hän vihasi, ja vallankumousta, jota hän pelkäsi, mutta todellisena valtiomiehenä hän samalla teki rakentavaa työtä. Tässä hän jyrkästi erosi edelläkävijöistään ja seuraajistaan, ennen kaikkea Plehwestä, joka yksin poliisitoimenpiteillä tahtoi uudistaa Venäjän.