Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. toukokuuta 2025
Kamarin ja pesotuvan välinen ovi oli myöskin auki, mutta vieras ei tullut kamariin saakka, vaan kysyi pesotuvasta: "Onkohan tämä se sisarvainajani talo?" "Kuka oli sisarenne?" kysyi mummo, astuen pesotupaan. "Sisareni nimi oli Klementiina ja oli hän tietääkseni naimisissa vanhan kalastaja Starkin kanssa." "On oikein tämä, Starkin lesken talo; hän kuoli aivan vähän aikaa sitten", vastasi mummo.
Starkin lopetettua lukunsa Santeri lähti kotia, otti suomalaisen virsikirjan ja matkien minkä osasi Starkin suunväänteitä ja vääristellen sanoja hän lasketti tulemaan sen tuhannen kyytiä. »Herranen aika, eikö se ole Santeri?» kysyi sokea äiti. »Jees.» »Mutta mitä sinä luet, engelskaa vai?» »Jees, inklis piipl.» »Missä sinä sitä olet oppinut?» kyselemään äiti.
Hän oli merimies, ja nyt viimeisellä matkallaan ollut hyvien ansioitten takia monta monituista vuotta. Starkin lähtiessä Aukusti oli ollut pieni paitaressu. Ja tämä paitaressu oli isän silmäterä, josta isä joka kirjeessään oli puhunut käskien äidin hyvin hoitaa ja kasvattaa. Muuten Aukusti olisi ollutkin hyvä poika, aivan moitteeton, mutta tuo kirjalle oppiminen!
Yhtä kuuluisa kuin Tiuran Santeri hyvästä lukutaidostaan oli Starkin Aukusti oppimattomuudestaan. Hän oli vanhin poika joukossa eikä tuntenut vielä kaikkia kirjaimiakaan. Häntä sanottiin Ruunankummiksi. Se oli häijy, ruma haukkumanimi. Ja sen pahempi, sitä kykeni käyttämään mikä naatti hyvänsä. Sillä niin vankka kuin Aukusti olikin, hänellä oli muuan arka kohta, Akilleen kantapää.
Nololla äänellä hän sanoi: »Se taitaa sitten olla vaikeaa?» »Jees. Ja suu pitää pitää aivan kuin olisi kuuma peruna suussa.» »Elä sinä nyt juttuja puhu», sanoi Starkin emäntä. Stark alkoi lukea raamatusta. Santeri kuunteli silmät renkaina ja suu auki. Aukusti hymyili ja Starkin emäntä seisoi kädet puuskassa ja nauroi. Kun Stark lopetti, sanoi emäntä: »Tuo ei ikinä ole jumalansanaa!
Hän luki niin selvästi ja niin kirkkaalla äänellä, että se kuului kesäisen sunnuntaiaamun hiljaisuudessa yli koko laitakaupungin kuin papin saarna kirkossa. Santerin saarnan loputtua kesti vielä kauan hiljaisuus kamarissa. Sitten sanoi Starkin emäntä kuin itsekseen: »En ymmärrä. Kaikkeni olen koettanut. Koettakoon isä, kun tulee.»
Talven aikana ja vielä kevään kuluessakin Aukustin niskatukalla oli ollut tuon tuostakin koko pitkältä rauhoitusaikaa, mutta kesän tultua oli alkanut jokapäiväinen kauheus. Muitten poikain lukutyö kesäksi höltyi, Aukustin sen sijaan kiristyi. Aukustin äiti, Starkin emäntä, oli nimittäin saanut mieheltään kirjeen, että hän saapuu tänä kesänä kotia.
Useat vieraat, tietäen Starkin olevan kreivi Lejonborgin palveluksessa, käänsivät luonnollisesti katseensa häneen, ja mustalainen olikin heti valmis täydentämään sanomalehti-uutista monilla lisäyksillä, joita vieraat kuuntelivat mielenkiinnolla, samalla kertaa kun hän toi esiin sen surun ja osanoton, jota kunnon ja kiitollisen palvelijan aina tulee tuntea hyvää ja anteliasta isäntää kohtaan, kun tälle tapahtuu onnettomuus.
Pian levisi kertomus tästä ihmetapauksesta, että Starkin Aukusti oli oppinut lukemaan aivan yhtäkkiä. Eikä kulunut pitkää aikaa siihen kuin Aukusti sivuutti monet entisistä härnöittelijöistään, saapui aapisen viimeiselle lehdelle kukon pyrstön alle ja opetteli siinä olevaa »latinalaista» runoa ihan omin nokkinsa lukupuikkoineen. Ja Tiuran Santerilta tuli yksi ja toinen tilaamaan lukupuikon.
Mutta hitaisuudessaan hän ei ehtinyt selityksen alkuunkaan, kun Tiuran Santeri huudahti: »Puikon kauneus ei merkitse mitään, vaan se, oppiiko sillä. Siinä se on konsti!» Pojat ällistyivät. He katselivat vuoroin toisiaan, vuoroin Santeria, joka nyt seisoi varman voittajan näköisenä. Santeri jatkoi: »Starkin Aukusti jo lukee katkismusta ja Roopin poikaa, jonka Aukustin isä on ostanut hänelle.»
Päivän Sana
Muut Etsivät