United States or Zimbabwe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Everstiluutnantti Stålsköld ei saattanut käsittää, miksi tämä nuorukaisen huomaavaisuus ja hänen katseensa loukkasivat häntä, tahi miksi hän alkoi tuntea vastenmielisyyttä semmoiseen henkilöön, joka ei koskaan ollut tehnyt hänelle mitään pahaa. Niin tarkoin, kuin olisi ollut kysymyksessä vihollisen sotajoukon aseman vakoileminen, piti hän silmällä tämän kaikkia liikkeitä.
Näytti siltä kuin ei kuningatar ensinkään olisi paheksinut tätä kainoutta; se kai pikemmin miellytti hänen naisellista itserakkauttaan. "Sepä oli hauska kuulla! sanoi hän samalla ystävällisellä äänellä sitte pääsen tilaisuuteen suorittamaan velkani hänelle. Jo kauan olettekin tätä suorittamista saaneet odottaa; minä sanon te, sillä teitäkin tämä velka koskee, kapteeni Stålsköld."
Tämä taistelu oli niin omituista ja eriskummallista nähdä, että kapteeni Stålsköld, hymyillen sitä katsellessansa, hetkeksi unhotti ne murheet, jotka raskauttivat hänen sydäntänsä. Hän ei voinut olla ihmettelemättä ja ihastelematta sitä kylmäverisyyttä ja todellisesti ihmetyttävää taitoa, jota kiviaitaa vastaan nojautunut mies osoitti omituista asettansa käyttäessään.
Eversti Stålsköld lopetti taasen äänettömyyden ja lausui: "En tahdo salata teiltä, että viimeinen hetkenne on lähellä ja että minä aion ilman muita mutkia lähettää kuulan otsaanne! Mutta sitä ennen vaadin minä teidän lyhykäisesti tekemään tilin niistä ilkitöistä, joita olette tehnyt, sekä siitä kamalasta kohtalosta, jonka alaiseksi olette saattanut onnettoman Elvira raukan.
Seuraavana päivänä vangittiin Messeniukset ja pari päivää sen jälkeen isä Messeniuksen ilmi-annosta kaupungin kirjuri Skunk ja pormestari Niilo Niilonpoika. Tässä tilaisuudessa sai everstiluutnantti Stålsköld vielä erään osan toimitettavakseen Messeniuksen salaliiton surullisessa näytelmässä.
Kapteeni Stålsköld kuunteli hartaasti ja hänen katseensa oli koko ajan kiintynyt ihanan lukijan nuorellisiin kasvoihin.
Sentähden valkenikin hänen synkkä muotonsa vähitellen ja ääni, jolla hän vihdoin kapteenia puhutteli oli paljoa suopeampi sitä, jota hän alkuansa oli pitänyt varalla häntä varten. "Te olette tänään niin hämmästyneen näköinen, kapteeni Stålsköld. Mikä on syynä teidän mielenliikutukseenne?" kysyi hän.
Ja everstiluutnantti Stålsköld teki niinkuin oli sanonut, enää huolimatta matkustavan ranskalaisen vihasta, ja jätti hänen kulkemaan Tukholmaan milloin ja miten tahtoi. Ja kuitenkin tuli tämä sama ranskalainen, jonka everstiluutnantti edellä kerrotuissa omituisissa oloissa kohtasi hyvin pian vaikuttamaan päättävästi hänen kohtaloonsa.
Eversti Stålsköld vaikeni ja tehden suonenvedontapaisen, voimakkaan liikkeen kohotti hän oikean kätensä. Kooten kaikki voimansa heitti hän pistoolin, joka hänellä oli kädessä, paroonia kohden.
Ikäänkuin rivakkaalla askeleella vapauttaaksensa itsensä niistä solmiavista sanoista, joita nyt rupesi kietoutumaan hänen ympärillensä, huusi Stålsköld: "Näyttääkseni kuinka lujasti minä luotan asiani oikeuteen, ulotan minä jalomielisyyteni teidän konnamaisuutenne ylitse. Ottakaa tämä!" Eversti Stålsköld oli puhuessaan irroittanut toisen pistooleistansa vyöltään ja tarjosi sen nyt paroonille.