United States or Maldives ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja sitkeimmästä raudasta, vanhoista hevosenkengistä, oli tämä hengen miekka taottu, niin kerskaili provasti itse, ylpeästi heiluttain asettansa ilmassa, heiluttain ja kamautellen sitä vasten tuota tammista uskonkilpeänsä, joka riippui hänen rintansa vasemmalla puolella. Hikipäin he mäikyttelivät, edestakaisin lenteli kiekko heidän välillänsä, ja kauas kuului kova meno ja paukkina.
Tuosta hän muisti Labeon, hänen tikarinsa ja hänen vimmansa. Mitä oli näistä lähtevä? Labeo oli mennyt Neroa tapaamaan. Oliko hän tämän löytävä? Yksi oli ennen häntä vetova keisariin, vaan jollei tämä ensimäinen vetominen onnistuisi, mitä sitten? Oliko Labeo epätoivossaan tekevä niinkuin hän oli uhannut, oliko hän käyttävä asettansa keisaria vastaan?
Juuri kun hän käsin ja polvin yritti päästä ylös, karkasi eräs lanzknecht häntä vastaan, verinen miekka kädessä, ja kohotti asettansa antaaksensa hänelle surman iskun. »Mitä tämä on, kumppani!» huusi Durward käskevällä äänellä. »Tälläkö lailla sinä autat sotakumppania? Annas tänne kätesi.» Sotamies ojensi hänelle ääneti ja hiukan epäröiden kätensä ja auttoi hänet ylös sillan korvalle.
Tämä taistelu oli niin omituista ja eriskummallista nähdä, että kapteeni Stålsköld, hymyillen sitä katsellessansa, hetkeksi unhotti ne murheet, jotka raskauttivat hänen sydäntänsä. Hän ei voinut olla ihmettelemättä ja ihastelematta sitä kylmäverisyyttä ja todellisesti ihmetyttävää taitoa, jota kiviaitaa vastaan nojautunut mies osoitti omituista asettansa käyttäessään.
Ensi iskulla Villon hakkasi pään johtajalta; sitten hän karkasi joukon päälle, iskien oikealle, vasemmalle, vähän joka taholle. Troussecaille seurasi häntä, säästämättä hänkään asettansa. Molemmat näin kiitivät eteenpäin, raivoten, riehuen kuin tuuliaispäät. Eloon jääneet luulivat varmaan heidän olevan kaksi pirua ihmishaamussa, kaksi mustaa pirua.
Toinen tarttui pyssynsä piippuun käyttääksensä asettansa nuijana; hän suuntasi hirvittävän iskun d'Artagnan'ia kohden, mutta d'Artagnan väisti sen viskautumalla syrjään, vaan sen liikkeen kautta toimitti hän tien auki roistolle, joka syöksähti varustukseen päin.
Nyt wasta huomasi hän, kuinka Jumala jo lapsuudesta pitäin oli käsissään kantanut, suojellut ja rakastanut häntä ja antanut yksin maan matostenkin olla hänelle suojelewana johtotähtenä; näyttipä syrjäisellekin siltä, kuin todellakin olisi joku ihmeellinen säde eli ihme tarwittu murtamaan hänen rajua luontoansa. Niinhän jumalan usein täytyy kowasti walmistaa asettansa.
Kasakkain viivyttäessä Kyöstiä, oli tuo vanha hiihtäjä tuntuvasti lyhentänyt matkaa itsensä ja pakolaisen välillä. Ainoalla silmäyksellä oivalsi Kyösti tämän. Hän ei edes joutunut uudestaan lataamaan asettansa. Kasakoista vapautuneena alkoi hän hiihtää kahta hurjemmin. Vanha Venäläinen ponnisti voimiansa.
Hän oli pistänyt punaisen vyönsä miekkansa kärkeen ja kantoi asettansa pystyssä, niin että kapea vyö liehui kuin sotalippu aamutuulessa. »Tuolla hän on! Tuolla! Miihkali! Vieläkö elät nähdäksesi meidät täällä suruun vaipuneena?» huusivat miehet alhaalta ja Miihkali vastasi: »Kyllä minä elän ja tapaan teidät surun vallassa.»
Onneton nuorukainen näki parhaan ystävänsä kaatuvan, ja samassa seisoi nyt hänen edessään se verivihollinen, joka koko tappelun aikana oli häntä tavoitellut; se vihollinen seisoi nyt siinä, ainoasti yhden miekan pituuden matkan päässä hänestä, ja kohotti jo asettansa, jolla oli hakannut maahan kaikki suojukset, jotka häntä olivat estäneet nuoren päällikön henkeä saamasta.