Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Hänen hermonsa olivat kuin kuumeessa; hän ei voinut enää sietää yksinäisyyttään hän alkoi huutaa hän löi nyrkillään oveen. Hänen huutonsa kuului halliin saakka, ja Sosia riensi aikalailla pelästyneenä katsomaan, mikä oli hätänä, ja vaijentamaan vankiansa mikäli mahdollista. »Hoo! Mikä nyt on?» hän kysyi tylysti. »Nuori orja, jos pidät tuollaista melua, täytyy taas käyttää suukapulaa.
Näitä tuumia hän hautoi koko päivän ja yön pitkät hetket, ja kun Sosia seuraavana aamuna pistäytyi häntä katsomassa, kiiruhti hän nyt ohjaamaan toisen lepertelynhalua sille taholle, jolta hän eilen oli tahtonut sen kaikin mokomin poistaa. Hän oli kyllin ovela käsittääkseen, että pakoa saattoi yrittää vain yöllä, ja hänen täytyi sentähden, katkeraa kylläkin, odottaa vielä niin kauan.
Tässä on sama liina, jolla tuo nuori noita peitti silmäni. Tule! Nyt olet yhtä mykkä kuin sokeakin.» Ja nostettuaan tuon keveän taakan käsilleen Sosia saapui pian huoneeseen, josta Nydia oli paennut. Otettuaan pois liinan hänen suultaan hän jätti tytön yksinäisyyteen niin pimeään ja hirveään, että sitä saattoi verrata vain Hadeksen kamottaviin tuskiin.
»Niinkö?» Sosia sanoi irvistäen. »Kullakin oma makunsa.» Joukko oli nyt saapunut määräpaikalle, mutta kun koju, jossa petoja pidettiin, oli tavattoman pieni ja ahdas, tuli tungos entistäkin rajummaksi.
Jumalat auttakoot palanen tätä kuoriaiskakkua.» Samalla onnettomalla hetkellä Sosia päästettiin epätoivoisen juomarin puheille. »Lähetti Sallustuksen luo. Annan hänelle tämän nuoren naisen lähettämän kirjeen. Mitään vastausta en kaipaa. Saanko poistua?» Näin puhui tuo kunnon Sosia ja peitti vaipalla kasvonsa ja muutti äänensä niin, ettei häntä myöhemmin kukaan voisi tuntea.
Sosia, joka nähtävästi pelkäsi, että hän jälleen joutuisi petkutettavaksi, oli vasta sangen myöhään seuraavana aamuna käynyt häntä katsomassa ja silloinkin vain työntänyt hänelle aamiaisen: leipää ja viiniä, ja kiireesti poistunut. Päivä kului, ja Nydia tunsi itsensä onnettomaksi raivostuneeksi, sillä päivä oli Glaukuksen tuomiopäivä ja hänen vapautensa voisi hänet pelastaa!
Vahvistettuaan rohkeuttaan muutamilla täysinäisillä maljoilla parempaa viiniä kuin mitä hän oli pannut tarjolle hengelle, tuo herkkäuskoinen palvelija astui sokean tytön huoneeseen. »Hyvä, Sosia, oletko valmistunut? Onko sinulla kulho puhdasta vettä?» »On, mutta minä vapisen hieman. Oletko varma, etten näe haamua?
Eivätkö tapahtumat jo ole sitä todistaneetkin? Pois epäily pois sääli! Heijasta, oi sydämeni heijasta tulevaisuuttani varten vain kaksi kuvaa. Vallan ja Ionen kuvat!» Amfiteatterissa. Nydia, jolle Sosia oli vakuuttanut jättäneensä kirjeen Sallustuksen omiin käsiin, oli saanut jälleen toivoa.
Toinen ilta kuulustelusta oli kulumassa, ja oli käsillä jotenkin se hetki, jolloin Sosia aikoi lähestyä pelottavaa Tuntematonta, kun puutarhan portille, jonka orja todella oli jättänyt auki, ilmestyi ei mikään salaperäinen maan tai ilman henki, vaan ruhoruumiinen ja varsin maallinen Kalenus, Isiksen pappi.
Ja nyt, Sosia, anna minulle lamppu!» »Mitä! Et suinkaan aijo sitä sammuttaa?» »En, mutta minun täytyy sen liekin yli lausua muutamia loihtuja. Sillä liekissäkin asuu henki. Istu!» Orja totteli. Kumarruttuaan hetkeksi lampun yli Nydia nousi ja lauloi matalalla äänellä seuraavat säkeet: Loihtu ilman hengelle. Henki, sä lempimä ilman, veen, Mun sanaani taivu nyt salaiseen!
Päivän Sana
Muut Etsivät