Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. marraskuuta 2025
Tässä näytelmässä ikäänkuin värisevät hermot paljaina; epäsoinnut ovat syvästi sielukkaita; Kansallisteatterin vahvoihin puoliin ei taas ole kuulunut ylenmääräinen herkkyys tähän suuntaan ja sentähden ansaitsee mielestäni tunnustusta se mikä esityksessä saavutettiin. Hra Jussi Snellmanin Erik-kuningas oli mielestäni sangen huomattava luoma.
Sakastin ovensuussa oli erillään muista penkki, johon suntio sen ovea avaten saattoi Snellmanin, Lönnrotin, professorin, pappilan nuoret herrat ja joitain muita Anterolle tuntemattomia herroja. Virren veisattua asettuivat papit alttarille messupaidoissaan.
Sedällä ei ollut niitä hohtimia, ja siksi hän oli niin suuttunut, että pihisi, kun kiskoi kyntensä veriin, mutta paikoilleen jäi Snellmanin logiikan naula. Niillä on jotain vanhaa vihaa, se on, sedällä on... Snellman on joskus sanonut jotain purevaa hänen julkaisuistaan ja samalla ivannut yliopiston muka tieteellisiä harrastuksia yleensä inde ira!
Juuri tämä Eemil oli yksi niistä, jotka Snellmanin juhlassa olivat istuneet nurkassa ja pilkanneet muiden innostusta. Ja Heikkiin oli siitä asti jäänyt häntä vastaan pieni hama sydämeen. Tahallaan Heikki käänsi puheen silloiseen aineeseen, nähdäkseen, vieläkö Eemil oli samaa mieltä. Mutta kun hän vain mainitsi Snellmanin, sanoi Eemil heti: Oh, vieläkö sinä niissä elät!
Se nyt on aina varma, puhui professori heille pöydän yli, että Snellman tapansa kautta on ollut asiansa pahin vihollinen. Kun jotain asiaa vastustetaan, niin ollaan aina vastustavinaan tapaa, heitti Thure isälleen. Sen sinä nyt kuitenkin tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että Snellmanin parhaat ystävätkin eivät ainoastaan paheksu hänen tapaansa, vaan tuomitsevatkin häntä yksinpä Castrénkin.
Snellmanin oppilaana, joka on pannut elämänsä päämääräksi toteuttaa mestarinsa ajatuksista niin monta kuin mahdollista, ei hän luonnollisesti voi nähdä muuta tietä suomalaisuuden voittoon kuin että se voimiensa mukaan tunkee syrjään maassa herrastelevan ruotsalaisuuden.
Mutta eikö ole omituista, sanoi Antero, että milloin tahansa ja mistä asiasta tahansa ja kenen kanssa tahansa, paitsi Snellmanin, niin sen sijaan, että innostuisivat ja koettaisivat ymmärtää ja meitä nuorempia neuvoa, aina ollaan alas painamassa, aina lakoon lyömässä. Toinen toisella tavalla, toinen toisella.
Minun sormeni ovat aivan kangistuneet. Isä oli hyvin kaikkien vieraitten mieleen. Bruuno muisti hänet vielä Snellmanin juhlasta. He ihmettelivät vanhan Vuorelan tietoja, kun hän jutteli havaintojaan Helsingistä. Erittäin näkyivät isän jutut huvittavan neiti Fannyä. Hän laittautuikin pian ukon ystäväksi ja kieppui mielellään hänen ympärillään. Mutta sitten tuli totisempaa puhetta.
Mikä teko silloin olisi liian vaivalloinen, kunhan sillä voi tätä yleisöä palvella! Kuinka ihana olisi itse kuolemakin, jota tämä yleisö itkisi! Kuolema yleisön lämpimään syliin! Aseta tarkoitusperäsi korkealle! kajahti Heikissä taas selvänä Snellmanin lause. Niin juuri, se oli oikea elämä, se oli elämä tulevaisuudessa! Valmistua, valmistua vain täydellisesti!
Heikki huomasi jo alusta pitäen, että koko retken tarkoitus oli oikeastaan hänen kotiinviemisensä yhtä paljon kuin Snellmanin juhlan näkeminen. Mutta siitä Heikki ei ollut millänsäkään. Kunhan juhla vain alkaa, se se sitten kyllä tekee vaikutuksensa. Eikä isä ollut mitenkään nyreissään. Päinvastoin laski leikkiä ja naureskeli, kun he siinä astuskelivat kortteeriin rautatieasemalta.
Päivän Sana
Muut Etsivät