Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Ensiksi tuli joukko kauniita nuorukaisia, astuen kaksittain ja sirotellen kukkia, sitten sarja soittoniekkoja väljissä, kultakankaisissa vaatteissa, vieretellen hopeatorvilla vaikeroivia säveliä.
Se näytti suurelta sisäjärveltä, josta sieltä täältä nousi saaria ja lehtoja ja puita tuoksuava tuomi seisoi vyötäisiin asti vedessä sirotellen kukkia ympärilleen , aidat pistivät esiin pitkinä jonoina ja loitompana näkyi vesien välissä taloja ja kartanoita aina tuonne saakka, missä metsäiset harjut kohoilivat, taustanaan siintävien vaarojen ääriviivat.
Ja verkalleen, hajoittaen hehkuvat pilvet, sirotellen tulta puihin, tasangoille, valtamerelle, yli kaiken ilmojen lakeuden, ilmestyi taivaalle ääretön, liekehtivä päivän kehrä. Jeanne tunsi aivan hullaantuvansa onnesta. Hurmaava ilon tunne, tuon luonnon loiston herättämä ääretön ihastus valtasi hänen sydämensä, raukaisi sen.
Tästä alituisesta kiinniottamisesta ja irtilaskemisesta avautui ja sulkeutui kylmä suihku räiskyttäen vettä heidän kasvoihinsa, kaulaansa, vaatteilleen ja käsilleen ja sirotellen pisaroita kuin helmiä heidän hiuksiinsa suudelmien vaihtuessa toiselta toiselle samassa ryöpyssä. Yht'äkkiä valtasi Jeannen rakkauden puuska.
Vihdoin istuutui Petronius puutarhaan, pyökin alle, jonka lehtiverkon läpi aurinko paistoi sirotellen valopilkkuja hiekalle, ja kutsui luokseen Euniken. Tyttö tuli, puettuna valkeihin vaatteisiin, myrttiseppel päässä, ihanana kuin sulotar.
Omassa valkoisessa pikku huoneessasiko, sillä välin kuin varekset rääkyvät vanhoissa jalavissa ja auringon säteet vilahtelevat oksien välissä sirotellen kultaansa lumivalkealle permannolle? Vai täti Trevylyanin pikku kammiossako istuen hänen jalkojensa juuressa piispa Taylerin kirja avoinna pienellä pöydällä vieressänne?
Heidän rinnallaan soittivat fauneiksi ja satyreiksi puetut soittoniekat sitroja, forminkseja, huiluja ja torvia. Toisissa vaunuissa ajoi iäkkäitä roomalaisnaisia tyttärineen. He olivat hekin humalassa ja puolialastomina. Kilpa-ajovaunujen rinnalla juoksi miehiä, heiluttaen nauhoilla koristettuja tyrsos-sauvoja tai lyöden rumpua ja sirotellen tielle ruusuja.
Onko kuitenkin mahdollista, että jokainen Toukokuu on tämmöinen luonnon juhla, ja että jalo, vanha metsä viettää tämmöisiä ihania pyhäpäiviä joka vuosi, ripustaen alastomiin oksiinsa ja sirotellen jokaiseen pälveen, johon auringon säde suinkin pääsee, lukemattomia kukkia, jommoisia meidän on tapa sirotella morsiamen tielle?
Hän ajatteli omaa pelastustaan viime tingassa, sillä tuliaallot likenivät likenemistään saaren puolelta ja savukiemurat tukkivat miltei koko kadun. Lamppu, jonka avulla Vinitius oli tarkastanut talon, sammui vedossa. Päästyään kadulle juoksi hän täyttä laukkaa Via Portuensista kohti, siis samaan suuntaan, josta hän oli tullut, mutta tulipalo seurasi häntä puhaltaen hänen perässään kuumia henkäyksiään, peittäen hänet yhä uusiin savupilviin ja sirotellen hänen hiuksiinsa, hänen rinnalleen ja puvulleen kipinöitä. Hänen tunicansa alkoi jo useista kohden kyteä, mutta hän ei välittänyt siitä, pelkäsi ainoastaan, että savu tukahduttaisi hänet. Hänen suussaan oli käryn ja palaneen maku, kurkussa ja keuhkoissa läähätti ikäänkuin liekki. Veri kiehui hänen päässään, ja kaikki, yksin savukin, näytti hänen silmissään verenkarvaiselta. »Minä olen itsekin kuin elävää tulta», mietti hän itsekseen. »Paras olisi heittäytyä maahan kuolemaan!» Hänen voimansa kävivät yhä heikommiksi. Päästä, rinnasta ja hartioista valui hiki virtanaan ja se hiki poltti kuin kiehuva vesi. Hän olisi varmaan jäänyt tielle, jollei hän tuon tuostakin olisi toistellut Lygian nimeä ja varjellut suutaan hänen »capitiumillaan». Hetkisen perästä ei hän sentään enää tuntenut katua, jolla juoksi. Hänen tajuntansa heikkeni heikkenemistään. Ainoastaan sen hän tiesi, että hänen täytyy rientää, koska Lygia, jonka apostoli Pietari on hänelle luvannut, odottaa häntä aukealla kentällä.
Päivän Sana
Muut Etsivät