United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Herra pormestari nukkuvat jo." Sillfors läksi kotiansa tavattoman iloisena. Kadut olivat typö tyhjät. Aurinko nousi parhaillaan. Sillfors'ista tuntui niin hyvältä. "Eläköön Sillfors!" kajahteli vielä hänen korvissaan. Hän myhähteli tyytyväisenä ja viimein, tultuansa kauppatorille, ei malttanut, vaan pysähtyi, sieppasi lakin päästään, heilautti sitä korkealle ja huusi: "Eläköön Sillfors!"
Nyt suuttui Sillfors, suuttui ja sieppasi kahta ensimmäistä akkaa käsityngästä kiinni, pani heidät seisomaan vastatusten, katsahti heihin hirmuisen tuimasti ja sanoi pahaa ennustavalla äänellä: "Seisokaa nyt siinä niinkuin naulatut, taikka minä..." "No kyll' myö seistään, kyll' seistään".
Mutta sitten, nähdessään edessään raivoavan elementin, joka sihisi ja räiski ja piti sitä elämää, tunsi hän, että tuolla elementillä ja hänellä oli myös jotakin lähempää yhteyttä. Mutta miten nyt olla kuin eleä, sitä ei pranmestari osannut käsittää. Hän oli kuin tenhottu, kunnes Sillfors viimein lausui ratkaisevan sanan, joka poisti hänen lumouksensa. "Ruuvatkaa toki letkut kiinni!"
Sen tehtyään sai Sillfors jälleen kiinni toisesta kahdesta ihmisestä ja asetti heidät ensimmäisen parin viereen. Pidettyään tämmöistä ihmisjahtia hetkisen aikaa, sai hän kaksi riviä ihmisiä asettumaan paikoilleen. "Tyhjät astiat toista riviä alas, täydet toista ylös!" komensi Sillfors, joka nyt kerrassaan oli kohonnut ylipäälliköksi. Ja kas kuinka rupesikin asia käymään sievästi ja nopeasti!
"Menetkö?" tiuskasi Sillfors ja katsoi tuimasti poikaan. "No menen, menen!" Ei kulunut kymmentä minutiakaan, niin ajoi Jussi Lokellansa pihaan ja nosti kuormasta olutkorin. "No rohkea rokan syö", sanoi Lintunen. "Eläköön!" huusi Sillfors. "Eläköön Sillfors!" huusi Simpura, ja jälleen soi Sillfors'in korvissa äsköinen ihana musiki.
Hän rupesi viittomaan ja viittomaan, kunnes onneksi teurastaja Sillfors havaitsi tuon huitomisen ja juoksi hänen luokseen. "No kuinkas nyt Helini oikein jaksaa, tuossa kaupungin permannolla? Ha-ha-ha!" ja Sillfors'ia nauratti tuo sukkeluus. "Oo vait, veikkonen! Puh! Se pakanan ruiskuhan minut ihan tappoi. Puh!" "Mut siinäkös Helini nyt meinaa istua koko illan, siinä kaupungin permannolla?"
Aurinko oli jo laskenut, ja joutilas väki hälveni vähemmäksi. Vesiketju ei enää ollut tarpeen, mutta Sillfors ei mielinyt niin vähällä heittää ylipäällikkyyttänsä. Hän komensi mukaansa kymmenkunnan reippaimpia miehiä ja läksi näiden kanssa palopaikalle kiskomaan palavia hirsiä irralleen ja sammuttelemaan kekäleitä.
"Missä pranmestari?" huusi yksi. "Jaa, missä pranmestari?" toisti toinen. "Jaa-a, missä prrranmestari?" huusi myös teurastaja Sillfors, mies suuri kuin jättiläinen, armottoman kiivas ja väkevä, ja tarttui ensimmäistä kohdalle sattunutta maan ukkoa kaulukseen, vaikk'ei tämä ukko parka kuulunut koko sammutusjoukkoon eikä edes ollut palomestarin sukujakaan.
"Katsokaa", raivosi Sillfors, "ilmivalkeassa on jo koko katto, ja sitä miestä, jonka pitäisi olla täällä ensimmäisenä, sitä miestä ei kuulu eikä näy! Semmoista pranmestaria!" "Semmoista pranmestaria!" Yleinen nurina nousi pranmestaria vastaan, sangen tarpeettomasti, sillä tuollahan hän jo tuli juosten alas kirkkomäkeä, juosten minkä suinkin jaksoi. "Jo tulee", virkkoi yksi,
"Mutta nyt on laki tämä. Bassa poo nu! Kaksi hirttä ensin irti ja sitten kulaus mieheen. Se on laki". Siihen suostuttiin yksimielisesti, ja mahdottoman pian lohkesivatkin hirret irti. Ja sitten seurasi hetken lepo, eläköön huudot ja palomestarin varoitus. Mitä useampi hirsipari lohkesi, sitä hilpeämmiksi kävivät Sillfors ja hänen uskollinen joukkonsa.